Veera Niemisen Avioliittosimulaattori (2013, Tammi) alkoi kiinnostaa minua heti kun kuulin kirjan ideasta: itäsuomalainen nainen muuttaa länteen ja yrittää pärjätä uudessa ympäristössään. Aika paljon osasin ennakoida, mitä kirjassa voi tapahtua tälle rohkealle itäsuomalaiselle naiselle: olen itse muuttanut ihanasta Itä-Suomestani Turkuun melkoisen samanikäisenä kuin Niemisen sankaritar kirjassa.
Kirjan alkuun minua kaihersi epätietous siitä, mistä kohtaa Itä-Suomea Aino on kotoisin, mutta jossain vaiheessa kirjaa ymmärsin, että Ainon kotipaikka kohdentuu Etelä-Karjalaan, Imatra-Joutseno-akselille. Tämä on oleellinen tieto, sillä itse olen Pohjois-Karjalasta, ja vaikka katson kuuluvani Suomen karjalaisiin, on pohjoiskarjalaisuus aivan eri asia kuin eteläkarjalaisuus. Samaan tapaan kuin sillä on eroa, että onko turkulainen vai tamperelainen - vaikka idästä katsoen molemmat kaupungit ovat lännessä. Maantieteellisesti Turku ja Tampere ovat kuitenkin yhtä kaukana toisistaan kuin Imatra kotiseudustani.
Kirjassa on siis päähenkilö nimeltä Aino, joka rakastuu Jussiin. Ainoa juttu, että Jussi tosiaan asuu maatilallaan lännessä ja Aino idässä. Onneksi on kesäloma, ja Aino voi lähteä testaamaan elämää kaukana lännessä. Jussin kotona asuu myös hänen isänsä ja isän veli, sekä Jussin teini-ikäinen veli. Miesten sakkiin ei olekaan aivan helppo solahtaa.
Uggologoi? Voi helvetti, meillä on ongelma. Meillä on murreongelma, meillä on artikulointiongelma, meillä on katseongelma ja meillä on yleinen käytöstapa ja -kulttuuriongelma.
Suomen sisällä voi olla niin erilaista puhetta, että sitä ei vaan ymmärrä. Eikä siinä mitään, mutta kun ongelmat ovat uuden miesystävän sukulaisten puheen ymmärtämisessä. Sellaisena lukijana, joka ei ole saanut selvää miesystävänsä isän puheesta edes kolmannella kerralla (ja sen jälkeen ei ole ilennyt enää sanoa, että anteeksi mitä), voin vain todeta, että voin niin helposti samaistua kirjan Ainon elämään.
Istun itsekin pöytään. Nyt tämä porukka on tavattoman hiljaa. Ihmisen kuuluu kai osata tunnistaa äänensävyjä, mutta minä alan jo tunnistaa hiljaisuuden sävyjä.
Mietin kirjaa lukiessani, että mitenkähän kauan tässä kirjassa ratsastetaan kieli- ja hiljaisuusongelmalla eteenpäin. Vaikka minä olisin voinut omien kokemusten raadollisuuden takia lukeakin vaikka koko kirjan erilaisten suomen murteiden kohtaamisista, niin kirjailija on ollut viisaampi (tai kustannustoimittaja) ja kirjassa on myös muuta perheen ongelmaa, ja kasvaapa sankaritar Ainokin siinä samalla.
Perheen naishahmo, Jussin ja Jaakon äiti, on kuollut yli kymmenen vuotta sitten, mutta kuolemaa ei ole vielä kukaan perheen miehistä kohdannut kunnolla: äidin tavaroihin ei saa koskea, eikä niitä töitä, jotka ovat kuuluneet äidille, tee kukaan. Aino tietämättään tietenkin astuu edesmenneen äidin asioihin ja aiheuttaa kuohuntaa. Kuohuntaa aiheuttaa myös se, että Aino menee täyttämään astianpesukoneen - ja Erkki (Jussin setä) käy korjaamassa astiat oikein koneeseen.
Ainon on vaikea mennä miniäksi taloon, välillä hanskat on melkein pakko heittää tiskiin ja välillä Aino epäilee myös sitä, onko Jussi se oikea, jonka takia kannattaa kärsiä kaikki vaikeudet. Onneksi Ainon ystävättäret tulevat välillä vierailulle, niin että Aino kokee olevansa normaali - kukapa sitä normaaliutta oikein määrittelee? Ei joka paikassa Suomea normaali ihminen ole sellainen, joka vain vaikenee ja on koko ajan hiljaa. Kirja on myös Ainon pieni kasvutarina ja tutustumisretki maatalon elämään.
Tykkäsin kirjasta, se oli ihanan kevyt ja sopivan hauska. Ja piristi ensimmäisen työviikon bussimatkailuani aivan kympillä.
Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori
2013, Tammi
267 sivua
Teoksen on ehtinyt lukea myös Maija.
*************
Kirja sopii hienosti maakunta-haasteeseen ja liitän sen tuonne Etelä-Karjalaan, sillä kirjassa kerrotaan hienosti eteläkarjalaisista ihmisistä. Toinen vaihtoehtoinen maakunta olisi Varsinais-Suomi, jonne Aino lykätään 30 päiväksi, mutta enemmän tämä kirja kertoo Ainosta kuin niistä muista.
Maakunta-haaste
Uggologoi? Voi helvetti, meillä on ongelma. Meillä on murreongelma, meillä on artikulointiongelma, meillä on katseongelma ja meillä on yleinen käytöstapa ja -kulttuuriongelma.
Suomen sisällä voi olla niin erilaista puhetta, että sitä ei vaan ymmärrä. Eikä siinä mitään, mutta kun ongelmat ovat uuden miesystävän sukulaisten puheen ymmärtämisessä. Sellaisena lukijana, joka ei ole saanut selvää miesystävänsä isän puheesta edes kolmannella kerralla (ja sen jälkeen ei ole ilennyt enää sanoa, että anteeksi mitä), voin vain todeta, että voin niin helposti samaistua kirjan Ainon elämään.
Istun itsekin pöytään. Nyt tämä porukka on tavattoman hiljaa. Ihmisen kuuluu kai osata tunnistaa äänensävyjä, mutta minä alan jo tunnistaa hiljaisuuden sävyjä.
Mietin kirjaa lukiessani, että mitenkähän kauan tässä kirjassa ratsastetaan kieli- ja hiljaisuusongelmalla eteenpäin. Vaikka minä olisin voinut omien kokemusten raadollisuuden takia lukeakin vaikka koko kirjan erilaisten suomen murteiden kohtaamisista, niin kirjailija on ollut viisaampi (tai kustannustoimittaja) ja kirjassa on myös muuta perheen ongelmaa, ja kasvaapa sankaritar Ainokin siinä samalla.
Perheen naishahmo, Jussin ja Jaakon äiti, on kuollut yli kymmenen vuotta sitten, mutta kuolemaa ei ole vielä kukaan perheen miehistä kohdannut kunnolla: äidin tavaroihin ei saa koskea, eikä niitä töitä, jotka ovat kuuluneet äidille, tee kukaan. Aino tietämättään tietenkin astuu edesmenneen äidin asioihin ja aiheuttaa kuohuntaa. Kuohuntaa aiheuttaa myös se, että Aino menee täyttämään astianpesukoneen - ja Erkki (Jussin setä) käy korjaamassa astiat oikein koneeseen.
Ainon on vaikea mennä miniäksi taloon, välillä hanskat on melkein pakko heittää tiskiin ja välillä Aino epäilee myös sitä, onko Jussi se oikea, jonka takia kannattaa kärsiä kaikki vaikeudet. Onneksi Ainon ystävättäret tulevat välillä vierailulle, niin että Aino kokee olevansa normaali - kukapa sitä normaaliutta oikein määrittelee? Ei joka paikassa Suomea normaali ihminen ole sellainen, joka vain vaikenee ja on koko ajan hiljaa. Kirja on myös Ainon pieni kasvutarina ja tutustumisretki maatalon elämään.
Tykkäsin kirjasta, se oli ihanan kevyt ja sopivan hauska. Ja piristi ensimmäisen työviikon bussimatkailuani aivan kympillä.
Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori
2013, Tammi
267 sivua
Teoksen on ehtinyt lukea myös Maija.
*************
Kirja sopii hienosti maakunta-haasteeseen ja liitän sen tuonne Etelä-Karjalaan, sillä kirjassa kerrotaan hienosti eteläkarjalaisista ihmisistä. Toinen vaihtoehtoinen maakunta olisi Varsinais-Suomi, jonne Aino lykätään 30 päiväksi, mutta enemmän tämä kirja kertoo Ainosta kuin niistä muista.
Maakunta-haaste
Tarkoituksena olisi lukea kirjallisuutta Suomen eri maakunnista. Valitsin maakunnat siksi, että läänejä on enää vain neljä tai viisi (?) joten haaste olisi ollut silloin liian helppo. Maakuntia Suomessa on ainakin Wikipedian mukaan 19, eli seuraavat:
- Ahvenanmaa
- Etelä-Karjala: Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori (2013, Tammi)
- Etelä-Pohjanmaa
- Etelä-Savo: Simo Hämäläinen: Kätkäläinen ja naapurin mies (2008, Gummerus); Lauriina Vilkkonen: Ensi-iltahuvit (2005, WSOY); Esko Laulajainen: Oopperakaupungin murhat (2011, Edico)
- Kainuu
- Kanta-Häme
- Keski-Pohjanmaa
- Keski-Suomi: Satu Grönroos: Lumen syli (2012, Atena kustannus oy)
- Kymenlaakso
- Lappi: Paula Havaste: Kolme käskyä (2013, Gummerus); Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa(2013, Tammi); Mooses Mentula: Isän kanssa kahden(2013, WSOY)
- Pirkanmaa: Salla Simukka: Punainen kuin veri (2013, WSOY)
- Pohjanmaa
- Pohjois-Karjala: Eeva Tikka: Annu (1983, Gummerus); Marja Björk: Prole (2012, like): Marja Björk: Posliini (2008, like)
- Pohjois-Pohjanmaa
- Pohjois-Savo
- Päijät-Häme
- Satakunta
- Uusimaa: Anu Juvonen: Lähiöoksennus (2013, Minerva); Joel Haahtela: Lumipäiväkirja (2008, Otava); Sami Rajakylä: Pätkärunoilija (2013, WSOY);Joonas Konstig: Totuus naisista (2013, Gummerus); Hannu Vuorio: Isän poika (2012, Like); Nina Hurma: Yönpunainen höyhen (2013, Gummerus);Tua Harno: Ne jotka jäävät (2013, Otava); Anja Erämaja: Töölönlahti (2013, WSOY)
- Varsinais-Suomi: Sara Razai: Olen etsinyt sinua (2012, Teos & Schildts & Söderströms); Jyrki Heino: Kellari (2012, Schiltds & Söderströms); Virpi Pöyhönen: Hän rakastaa minua (2013, WSOY); Kaj korkea-aho: Tummempaa tuolla puolen (2012, Teos & Schiltds & Söderströms)
Haha! Tää kirja vois olla aika sopiva minulle, Etelä-Karjalasta Länsi-Suomeen ja sieltä vähän muuallekin muuttaneelle... (Turku oli kulttuurishokki, vaikka periaatteessa olenkin sitä mieltä, että se missä ihminen on syntynyt, ei määritä luonnetta.)
VastaaPoistaHah, kuin nyrkki silmään ;)
PoistaItse viihdyin Turusssa seitsemän vuotta, kyllähän se oli aikamoista opettelua, mutta opin "tavoille".
Ja se on kyllä totta, että eihän se syntyperä ketään pahenna, mutta vähän kuitenkin on fiilis erilainen eri kaupungeissa....
Säikähdin alkuun kirjan nimeä, mutta itse aihehan kuulostaa tosi mielenkiintoiselta. Minua kiinnostaa yleensäkin kaikenlaiset kulttuurien kohtaamisen ja törmäykset eikä niitä tosiaan aina tarvitse lähteä etsimään meren takaa saati toisilta mantereilta.
VastaaPoistaItse olen asunut (Suomessa) vain pk-seudulla, mutta kytköksiä muualle toki löytyy niin ystävien kuin reissujenkin kautta. Mieskin on muualta kuin pk-seudulta kotoisin.
Pk-seutu on mukavaa aluetta, täällä on monesta eri paikasta ja taustasta muuttaneita. Vaikka helposti huomaa, kuka on mistäkin päin tullut =)
PoistaJoo, kyllä "kulttuurit" ja tavat törmäilee kotimaassakin...
Maakunta-haaste on mainio! Kaj Korkea-Ahon Tummempaa tuolla puolen sopii myös erityisen hyvin Pohjanmaalle, sehän sijoittuu pääosin rannikkopohjalaiseen Pedersören kuntaan (tosin en muista, onko se jo Keski-Pohjanmaata).
VastaaPoistaEtsin koko ajan hyvää kotimaista viihdekirjaa ja Niemisen kirja kiinnostaakin jonkin verran. :)
Maakuntahaaste on kyllä huisin hauska ja näyttää, mitä kirjallisuutta itse lukee. Pakko laajentaa vähän eteläisestä kirjallisuudesta, että haasteen suorittaminen näyttäisi hyvältä =)
PoistaPohjanmaa on mulle näemmä kirjallisuudessakin musta aukko - vähän vaikeaa tuota korkea-ahoakin sinne sijoittaa ;)
Niemisen kirja oli hauska ja kevyt.
Hauskaa, että pystyit samaistumaan Ainon kokemuksiin! :) Tämä oli kyllä ihanan leppoisa ja vinkeä kirja.
VastaaPoistaSitäpä juuri! Ja kuten Aino, huomasin itsekin, että kyllähän se länsi vaikuttaa =)
PoistaV-S. kirjallisuuteen voisi ehkä lisätä Tuula-Liina Variksen kirjan Maan päällä paikka yksi on.
VastaaPoista