Riikka Ala-Harja: Reikä

Riikka Ala-Harja: Reikä
2013, like
154 sivua

Riikka Ala-Harja Maihinnousun luin ennen siitä syntynyttä kohua ja pidin kirjasta. Olen aiemminkin lukenut Ala-Harjan kirjoja, joten kirjailijan syksyn uutuuskirjalta Reikä ehdin odotella jotain oikein mukavaa luettavaa. 

Reikä on novellikokoelma, jossa novellit on jaettu neljään osaan. Ensimmäisessä osassa ihmissuhteet näyttäytyvät melkoisen masentavina. Teoksen ensimmäinen novelli alkaa lauseella: Jos vielä syyskuussa olen Asserin kanssa, tapan itseni, eikä asenne oikeastaan siitä kohene.

En päässyt teoksen ensimmäisessä osassa mitenkään novelleihin kiinni, mutta toisen osan Tarmo-novelli, joka on kaikkia muita kirjan novelleja pidempi, päästi minutkin mukaan juoneen. Tarmo täyttää 50 vuotta, ja odottaa koko novellin ajan, että joku muistaisi hänen syntymäpäivänsä, yllättäisi juhlilla tai onnitteluilla. Päivä kuitenkin kuluu, ja Tarmon seurassa viihtyy vain naapurin vanha mummo, jonka koira kuolee. Tarmo vertaa elämäänsä Marlon Brandonin elämään, eikä oma elämä ja sen aikana saavutetut kaksi naista vaikuta kovinkaan hohdokkaalta verrattuna Brandonin elämään. Novelli on Tarmon yksinäisyyden myötä surullinen, mutta siinä on kuitenkin humoristinen ote. Ja novellin lopussa Tarmon katse on tulevaisuuteen päin: elämässä on kuitenkin, kaikesta huolimatta valoa. Satunnainenkin kahvittelukumppani voi saada 50 elettyä vuotta tuntumaan hyvältä. 

Olen valmis täyttämään viisikymmentä vuotta. 

Tässä minä seison. 

Kello on yli neljä, eikä selkeästi vihjattua juhlaa kuulu. 

Vanhenemisessa on ainakin yksi hyvä puoli. 

Se ettei ole kuollut. 

Jos olisi kuollut, ei vanhenisi enää sekuntiakaan. 

Teoksen kaksi viimeistä osaa koostuu lyhyistä novelleista, joista mieleeni jäi erityisesti Kaupungin viimeinen joulukuusi, jossa joulukuusella on erityisen hyviä vaikutuksia. Ensiksikin ostaja saa sen ilmaiseksi, ja sitten joulukuusi toimii ostajansa käsissä pelastusköytenä ja lopulta se saa avannosta pelastetun toimimaan ystävällisesti. Pieni ystävällinen ele saa pelkkää hyvää aikaan. 

Teoksen loppukin on lohdullinen, teoksen viimeisessä lauseessa päädytään hymyyn. 

Novelleissa oli hyvääkin, mutta kovin moni niistä ei valitettavasti jäänyt kovinkaan ihmeellisesti mieleen tai tuonut elämyksiä, taikka ajatuksia. Tarmo oli mukavan oloinen tarina, mutta sitä lyhyemmät novellit eivät mielestäni ja mielessäni toimineet. Olen pitänyt näitä novelleja enemmän Ala-Harjan romaaneista, joten suosittelen lukemaan ennemmin niitä.