Bo Carpelan: Lehtiä syksyn arkistosta

"Bo Carpelanin teos ”Lehtiä syksyn arkistosta” on vaikuttava, kerrassaan mykistävä. Kirjaa pitää lukea hitaasti, tunnustellen ja taaksepäin sivuja lehteillen." Näin kirjaa kuvailee MTV3:n sivuilla Päivi Lipponen. Olen aivan samaa mieltä, mutta samalla täytyy tunnustaa, että luin kirjan kamalaa väkivaltaa sille tehden, nimittäin kiirehtien ja täysin pysähtymättä. Myönnän kiireeni, harmittelen sitä ja lupaan, että palaan kirjaan myöhemmin. 

Teoksessa on sen nimensä mukaisesti syksy, jonka voi ymmärtää paitsi vuodenaikana myös elämän syksynä. Mies (Tomas) on mennyt maaseudulle, Uddaan, jossa selailee elämäänsä taaksepäin, kaivaa elämänsä arkistoja ja kirjoittaa muistiin kaikki tärkeät asiat ja tapahtumat. Uddan ympäristö muistuttaa miestä siitä, miten ihmiset tulevat ja menevät, mutta luonto säilyy. 

Vanhuus näyttäytyy luopumisena ja suruna, mutta kuitenkin lopullisen hyväksymisenä: kaikkia meitä kohtaa kuolema ja seitsemänkymppisenä pitäisi olla vain tyytyväinen, että on saanut nauttia elämästä ja sen hyvistä hetkistä niin kauan. Elämässä on ehtoopuolella myös yli yhdeksänkymppinen Tomasin äiti, joka välillä muistaa ja välillä ei muista. Sillä sitä on vanhuus: muistinmenetystä, sairauksia, hitautta ja väsymystä. Vanhuus ja syksy tulevat vastaan luonnon lähellä, kaukana kaupungin melusta. Siellä, missä on hyvä olla. 

Muutaman vuoden kuluttua en olisi täällä enää. Kuulen sen äkkiä esiin liukuvan lokkiparven kirkaisuista ennen kuin linnut katoavat rannan pimeyteen. Otan sisääni hiljaisuuden, kauneuden, joka täällä on. Jossain on kipu, kevyenä kuin usva veden yllä. 

Vanhuus ja luonto kulkevat tässä kirjassa käsi kädessä ja yhdessä kohti loppua. Kirja oli kieleltään kaunista, mutta sisällöltään surullista. Ajatukset kirjaa lukiessani palasivat siihen menetyksen tunteeseen, jonka kevät toi elämääni, erään sukulaisen, kaikkien rakastaman, ihmisen kuolemassa. Välillä väistämätöntä on melkein mahdoton hyväksyä. Ehkä jossain vaiheessa palaan lukemaan Carpelanin kirjoja. Nyt tämä vielä tuntui hieman liian raskaalta. 

Syksy on minun vuodenaikani. Se saapui varhain, viipyy pitkään, melkein kokonaisen elämän iän, kunnes se jonain aamuna luovuttaa ja katsoo suoraan valoon. 

Bo Carpelan: Lehtiä syksyn arkistosta

2011, Otava, nidottu

suomennettu käsikirjoituksesta Blad av höstens arkiv

206 sivua