Pasi Pekkola: Unelmansieppaaja

Pasi Pekkolan Unelmansieppaaja (2013, Otava) kiinnosti minua heti, kun näin kirjan Otavan syyskatalogissa. Tiesin kirjasta, että siinä kerrotaan Helsinkiin muuttaneesta kirjallisuudenopiskelijasta Roosasta ja koripallourastaan polvivamman takia luopumaan joutuneesta Tapiosta.

Ajattelin, että kirja olisi nuorten aikuisten paikan etsimistä uudessa kaupungissa, sellaista kuin esikoiskirjailijalta voisi odottaa. Ennakko-oletukseni osoittautuivat osittain vääriksi heti kirjan ensimmäisillä sivuilla, kun Roosa ajaa metrokuskina erään miehen päälle. Itsemurhan tehnyt Ville Siikala vaikuttaa kirjan kaikkiin henkilöihin jollain tavalla, ja myös tuo yhteen nämä henkilöt.

Roosa on muuttanut Helsinkiin rakkauden perässä. Hän alkoi opiskella kirjallisuutta, mutta ei tällä hetkellä keksi sopivaa gradunaihetta. Entinen rakkaus, lääkäri-Jani, käy Roosan luona vain silloin kuin tätä sattuu huvittamaan. Yhteinen tulevaisuus ja omakotitalo Espoossa ei ole enää kummankaan haaveissa. Takaisin Kuopioon Roosa ei silti halua lähteä. Se olisi ehdottomasti luovuttamista.

Tapio taas on melkein luovuttanut. Urasta koripalloilijana muistuttaa vain ToPon kotisalin kattoon ripustettu pelipaita. Hän ei halua jatkaa valmentajana, eikä myöskään mennä isänsä firmaan töihin.

Aki on mielisairaalassa hoitajana, mutta hänen haaveensa ovat kuntosalilla: hän haluaa nostaa painoja penkistä enemmän kuin kukaan muu. Vaikka sen takia pitäisi käyttää kiellettyjä keinoja.

Ville taas on kuolleenakin läsnä heidän kaikkien elämässä. Monessa tekstissä on mainittu, ja ilmeisesti Pekkola myös itse on kertonut, että Villen hahmossa on nähtävissä esikuvana Harri Sirola, joka myös hyppäsi omassa aidossa elämässään metron alle Kampissa sairastettuaan masennusta. Pekkolan kirjan alkuteksti, lainaus Sirolan Abiturientista myös ohjaa lukemaan kirjaa Sirolaa muistaen: niin kuihtuu elämäsikin kuin kukka syksyä paetessaan.

Kirjassa on paljon menetystä: elämän, uran, rakkauden, unelmien. Ja toisaalta taas, henkilöhahmot alkavat kukin rakentaa jotain uutta kaiken menetetyn raunioille. Menetyksistä syntyy lopultakin jotain uutta.

Vielä yksi juttu. Villen äiti odottaa että vihkosta löytyy jokin selitys. Viimeinen viesti. En tiedä onko sellaista, en halua tietää. Mutta jos sieltä löytyy jotain millä voin lohduttaa Marjukkaa, niin keksitään jokin tapa miten voisin kertoa siitä.

Kun he myöhemmin kävelevät puistokatua pitkin raitiovaunupysäkille, Roosa tarttuu häntä kädestä. Se tuntuu hyvältä, liian hyvältä. Siitä on kauan kun joku on viimeksi pitänyt hänestä kiinni. Tällä tavalla, huolettomasti, luonnollisesti.

Pekkolan kirja rakentuu henkilöhahmojen yhteenkietoutumisista ovelasti ja viehättävästi. Nuorten aikuisten hällä väliä -asenne antaa tilaa, kun jotain pitää omasta elämästään rakentaa. Kirjassa on varmasti jotain samaa kuin Sirolan Abiturientissa, vaikkakin päähenkilöt Pekkolalla ovat 20 - 30-vuotiaita. Henkilöt ovat silti vailla päämäärää.

Pekkolan teos on oikein hieno esikoisromaaniksi. Olen varma, että tarinaa voisi vielä jotenkin syventää ja vahventaa. Mutta jo näin, tämä kirja oli mukavaa luettavaa, hieman erilaista miehistä näkökulmaa kuin kotimaisessa kirjallisuudessa on vähään aikaan ollut (Hotakaisen, Kyrön tai Nousiaisen tyylistä huumoria tässä kirjassa ei siis ole). Pekkola, joka on itsekin entinen koripalloilija, on ottanut kirjaan mukaan urheilun, mikä on kivaa ja kiinnostavaa. Hieman Chad Harbachin tyylistä menoa siis tässä kirjassa. Alun oletukseni pitivät paikkansa osittain, vaikka haahuilijat olivat himpun verran yli-ikäisiä, jos vertaa Abiturienttiin tai Harbachiin. 

Kirjan ovat lukeneet myös Katja ja Maria.

 Pasi Pekkola: Unelmansieppaaja

2013, Otava

343 sivua

Maakunta-haasteessa kirja antaa oivan lisän Uudenmaan maakuntaan.