MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Tarquin Hall: Vish Puri ja nauruun kuolleen miehen tapaus




Tarquin Hallin Vish Puri ja nauruun kuolleen miehen tapaus (2013, Gummerus) -kirja jatkaa yksityisetsivä Vish Purin tutkimuksia Delhissä. Kirja on itsenäinen teos Vish Puri -sarjaan, jonka aloitti Vish Puri & Kadonneen palvelijattaren tapaus (2012, Gummerus) -teos. Ensimmäisessä kirjassa läsnäolevaa selittelyä kuka on kukin henkilöhahmoista tässä toisessa kirjassa ei juurikaan ole, mikä on hyvä, koska joskus minua ärsyttää kakkososissa se, että niissä selitellään puoli kirjaa oikeastaan samoja asioita kuin mitä ensimmäisessä kirjassa oli. Ensimmäisessä osassa intialaista elämää rapsutellaan vähän sieltä sun täältä, ja  kirjassa ovatkin mukana lähes kaikki ne asiat, jotka yleensäkin kuvaillaan Intia-aiheisissa kirjoissa. 

Tässä toisessa kirjassa sen sijaan keskitytään yhteen teemaan, joka on uskonto. Tai oikeastaan se, miten uskontoa voidaan käyttää väärin ja miten uskonnon nimissä voidaan hyväksikäyttää ihmisiä. Ei, kyseessä ei ole terrorismi, vaan Intian pääuskontoon hindulaisuuteen liittyvät asiat. 

Ensiksikin kirjassa tapahtuu murha. Siitä, kuka on murhaaja, on erilaisia näkemyksiä, sillä ihmiset näkivät Kalin, erään hindujumalan, tappavan miehen. Kuollut mies on Suresh Jha, rationalisti, joka on yrittänyt kitkeä kaikenlaista vääräoppisuutta, liiallista tekouskonnollisuutta ja kaikkea ihmisiä hämmentävää pois maailmasta. Nyt näyttää siltä, että jumalat ovat suuttuneet tälle miehelle, joka lyhistyy kesken naurujoogan (siitä kirjan nimi). Kirjassa käydään myös ashramissa, jonne on kokoontunut uskonnollisen johtajan ympärille joukko niitä ihmisiä, jotka etsivät elämäänsä jotain henkistä. Mitä kaikkea tapahtuukaan yhteisössä, sitä lähtee tutkimaan Vish Purin apulainen. Suhtautuminen kirjassa usknnollisuuteen, tai sen ympärillä tapahtuviin asioihin, on negatiivinen.

Pimeän tultua diyoja sytytettiin ja heitettiin veteen, johon ne jäivät kellumaan - niitä tuli aikamoinen pienoislaivue. Kellot ja gongit soivat. Kaiuttimista pauhasi Ganga-mantra. 
- - 
Ikiaikaista, lumoavaa spektaakkelia katsoessaan Kasvovoide ymmärsi, miksi ashramin elämä saattoi vedota hänen huonetovereihinsa. Toverillisuus ja tuntu yhteisestä päämäärästä oli samanlainen kuin maolaisten leirillä. Mutta kuten hän oli Nepalissa omaksi tappiokseen huomannut, sen lajin idealismia oli helppo hyväksikäyttää


Itse rikoksen selvittely sujuu vish purimaisen letkeästi mieluusti tuulettimien ja ilmastointilaitteiden seurassa, hyvän ruoan jälkeen, suurempia kiirehtimättä, ihmisiä haastatellen ja näistä haastatteluista johtopäätöksiä tehden. Väliin mahtuu lapsen loppuraskauden seuraamista, Vish Purin äidin tutkimuksia naispiiriläisten keskuudessa, mutta myös tiukkoja tilanteita. 

Pidin kirjassa siitä, että siinä keskityttiin yhteen aihealueeseen, eikä yritetty tuoda koko Intiaa mukana. Samalla kirjan viehätys nojaa Vish Puri -hahmon varassa, enkä ole aivan varma, riittikö se loppuun asti. Itse kaipasin jotain tietopuolta Kali-jumalattaren seuraksi. Vish Purin ja kirjan asenne intialaisuutta kohtaan on tässä kirjassa sopivan itseironinen.

Metron rakentaminen oli huikea menestystarina. Ensimmäinen osuus oli rakennettu kansainväliset laatuvaatimukset täyttäen budjettia ylittämättä ja aikataulussa. Järjestelmän menestyksen salaisuus oli siinä, että sitä eivät ohjanneet poliitikot ja byrokraatit - niin kuin Kalkutan häpeällisen metron kohdalla - vaan itsenäinen, voittoa tavoitteleva yritys

Metro kaupungissa tuo myös kaikki kansalaiset yhteen, sillä kastiluokkia ylittävästi samoissa vaunuissa matkustavat aivan kaikki. No, ei aivan kaikki, sillä esimerkiksi Purin mielestä "nauttikoon toiset siitä. Minä itse pidän autostani ja kuskistani."

Teoksessa on jälleen seitsemän sivuinen loppuliite sanaselityksiä, ja Bollywoodista mainitaan ainakin yksi näyttelijä (ilman paitaa) ja yksi laulu (tämä). 

Pidin kirjasta ja sen leppoisasta tunnelmasta, tosin väliin leppoisuus oli hieman liiankin leppoista, ja kuten edellä jo kirjoitin, uskonnollisuuteen olisi voinut kirjassa kaivautua vielä hieman syvemmin. Mutta kiva vihdyttävä pakkaus tämäkin kirja oli. 

Tarquin Hall: Vish Puri ja nauruun kuolleen miehen tapaus
2013, Gummerus
325 sivua 

4 kommenttia:

  1. Kiinnostavalta kuulostaa! En ole näitä yhtäkään vielä lukenut, mutta aion kyllä tilaisuuden tullen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kiva - Vish Puri on mukava tuttavuus!

      Poista
  2. Tämä vanhempi kirja näistä kiinnitti huomioni taannoin eräällä kirjakauppakierroksella; miten hauska kansi! Katselin kirjaa vähän lähempääkin, ja uskoisin, että voisin näitä lukea, jos vaikka kirjastossa tulisi sopivasti vastaan. Eksoottista, leppoisaa dekkarointia, sitä voisi vaikka kokeilla kun ei oikein nämä pohjoismaiset synkistelyt iske. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa tutustua =) Vaikka ei tämä kakkososa niin kovin eksoottinen ollut (ja hyväkin niin).

      Poista