Pekka Hiltusen Iso (2013, WSOY) on ollut esillä monessa paikassa. Tällä hetkellä lihavuus, ylipaino ja se, mikä on normaali naisenmuoto tuntuu olevan tapetilla ja puheenaiheena, mm. Bella-blogien Beautiful Body Projectin myötä on keskusteltu, voiko naisen vartalo roikkua sieltä sun täältä ja voisivatko raskausarvet kuulua normaaliin naisen vartaloon photoshopattujen naisvartaloiden vierellä.
Hiltusen Iso-kirjassa nainen on todellakin iso: 168-senttinen Anni painaa 138 kiloa. Hän on saanut potkut työstään kahvilasta, eikä kahdesta korkeakoulututkinnostaan huolimatta ole saanut pysyvää työpaikkaa tai edes kovin montaa osa-aikaista työtä rakentaakseen hienoa cv:tä. Parisuhde on mennyt poikki, eikä Anni pysty maksamaan korkeita asuinkustannuksia Helsingissä enää. Hän palaa Tampereelle, vaikka tuntee itsensä suurimmaksi luuseriksi ever. Varsinkin kun hän joutuu lainaamaan vuokrarahoja vanhemmiltaan.
Iso vei minut mukaansa kokonaan. Annin maailma oli mielenkiintoinen: hän istuu läskiryhmässä, jossa lihavat ihmiset voivat keskustella ongelmistaan ja miettiä, miten jatkaa elämää eteenpäin. Keskusteluryhmän vetäjän mielestä monelle ryhmäläiselle, jotka ovat kokeilleet jo kaikkea, paras ratkaisu olisi mahalaukun pienennysleikkaus. Anni on eri mieltä. Hänen mielestään ryhmäläisten tulisi oppia ennen kaikkea hyväksymään itsensä sellaisina kuin he ovat. Lihavuus ei ole häpeä. Heidän pitäisi auttaa myös yhteiskuntaa hyväksymään lihavat, sillä toisin kuin väitetään lihavuus ei ole yhteiskunnallinen ongelma: lihavuuden ja sairauksien väitetty syy-seuraussuhde on tutkimuksissa vääristelty.
Lihavuuden kontolle laitetut sairaudet johtuvat usein kahdesta aivan muusta asiasta: huonosta ruokavaliosta ja vähäisestä liikkumisesta. - - Koska ne aiheuttavat myös lihavuutta, lihavilta löytyy usein noita samoja tauteja. Mutta pelkkä iso koko ei välttämättä tuo sairauksia. Ja se selittää miksi myös meitä terveitä lihavia on.
Koska Hiltusen kirja perustuu tälle pienelle marginaalille, joka on lihavuuden syiden ja sairauden syiden välissä, kirjaa oli välillä hieman vaikea lukea. Varsinkin kun itse hyvin tiedän, että silloin kun liikuin paljon enemmän kuin nyt, söin paremmin, voin paremmin ja olin myös nykyistä laihempi. Ei minullakaan juuri tällä hetkellä ole mitään sairauksia, mutta tiedän, että suvussani, jossa muuten ylipaino on enemmän sääntö kuin poikkeus, sairauksia, joihin huonot ruokailutavat ja siitä johtuva lihavuus on ainakin osasyynä, on paljon.
Anni kertoo olevansa terve, vaikka on lihava. Hyvä niin, mutta hän on todellakin alle 40-vuotias. Hän ei liiku millään tavalla. Itse asiassa hän välttelee liikkumista, sillä ulkomaailmassa hän kokee toisten halveksunnan. Kiinnostavampaa sairauksien ja lihavuuden syy-seurausuhdeväittelyn sijasta kirjassa onkin se kokemus, jonka Hiltunen tuo esiin Annin syrjinnän kokemuksissa. Potkut työstä johtuvat siitä, että Anni on lihava, eivätkä asiakkaat halua ostaa isoja annoksia ruokaa lihavalta ihmiseltä. Kun kirjassa kuvataan syrjintäkokemuksia, lihavuuden voisi vaihtaa mihin tahansa erilaisuuden muotoon, joka koetaan maassamme syyksi ja oikeudeksi laukoa mielipiteitä vastaantulevalle ihmiselle tai vaikuttaa syrjivästi toisen työnsaantiin tai muuhun elämiseen.
Ulkona kävely on minulle näinä päivinä henkinen koetus, Hämeenkadulle rohkaistuminen pienen ponnistuksen takana. Hämeenkatu on täynnä ihmisiä ja liikkeitä, kiiltäviä näyteikkunoita, joista voi nähdä itsensä. - -
En osaa olla huolettomasti esillä, esittää aina kuuluvani niiden joukkoon, joille nämä kaupat ja ravintolat ovat ja jotka kykenevät niin luottavaisesti seurustelemaan kenen kanssa tahansa.
Annia seuraavat toisten katseet, ja myös sanat. Sillä lihavuutta voi kuka tahansa arvostella. Samalla tavalla kuin muutakin toisesta poikkeavaa olemusta.
Anni aloittaa oman sotansa, jossa vastustajana on Stiina Simonen, ministeri, joka haluaa lihavuuden kuriin maassamme. Anni saa yllättäen tukea vuokranantajaltaan, jonka kanssa kokee rehellistä ystävyyttä. Sellaista ystävyyttä, joka ei huomaa eikä arvostele Annin lihavuutta. Sellaista ystävyyttä, joka sanoo suoraan, että Anni on mitä on: lihava ja outo ajattelija, mutta joka antaa Annin olla juuri sitä mitä onkin ja pitää tästä silti ja kannustaa olemaan oma itsensä. Annin taistelu tuntuu voitetulta kirjan lopussa, vaikka koko maailmaa hän ei olekaan saanut puolelleen.
Hiltunen kirjoitti Annista sympaattisesti. Kaikesta en ollut samaa mieltä, mutta tästä olen: olemme kaikki erilaisia, mutta silti jokaisen pitäisi olla samanarvoinen. Kirjan arvo on siinä, että kirjassa Hiltunen tuo esiin yhden syrjinnän muodoista, joka on ollut piilossa ja vaiennettu. Mitä tässä voisi muuta sanoa, kuin maailman anneille, että Go girl - olet sen arvoinen ♥.
Pekka Hiltunen: Iso
2013, WSOY
414 sivua
Itse olin myös äärettömän iloinen, että kirjassa seikkailtiin Tampereen kaupungissa, sillä saan tästä yhden kirjan maakuntaan Pirkanmaa.
Minä en ole vielä ISOa lukenut, se on kyllä suunnitelmissa. Aion ehkä jopa itselleni ostaa kirjan, koska kirjastossa jonot ovat elämän mittaiset ja hingun tätä kirjaa käsiini. Osta kirja-päivänä olin kahden vaiheilla tämän kanssa, mutta Avioliittosimulaattori vei silläkertaa voiton. Ehkä seuraavan kerran kirjakauppaan mennessäni. :)
VastaaPoistaKiva että Avioliittosimulaattori kiinnosti, sekin oli hieno kirja. Iso oli valaiseva kirja moneltakin osin, kannattaa lukea.
PoistaSamaa mieltä! Tuo tasa-arvoisuus on tässä kirjassa tärkeä pointti, toivottavasti kirja saa ihmiset ainakin miettimään asiaa enemmän. Mikäpä oikeus mulla on toisen ihmisen ulkonäköä arvostella!
VastaaPoistaTeini-iässä varsinkin tuo epävarmuus on aivan kamalaa. Onneksi ei tarvitse enää elää aikaa, jolloin toisten huutelu jotenkin vaikutti elämään. Kuka oli iso perästä ja kuka edestä, jotenkin toivoisi, että jokainen saisi olla iso just siitä kohti, josta on.
PoistaMinua tämä kirja kiinnostaa kovasti, koska en voi sietää ulkonäkösyrjintää. Itse en ole koskaan ollut ylipainoinen, mutta olen kyllä tuntenut itseni sellaiseksi. Ylipaino ei myöskään automaagisesti tarkoita, että on terveyden kanssa ongelmia, vaikka niin lähes aina ajatellaan. Toivon, että juuri tuohon kirjassakin on kiinnitetty huomiota.
VastaaPoistaMinua suoraan sanottuna pelottaa tämä nykyinen "läskikammo", jossa normaalipainoinenkin nähdään lihavana. Tai sitten kyseessä ovat omat pelkoni.
Minulle on iso asia tottua olemaan normaalipainoinen, kun olen ollut luukasa (sairastanut anoreksiaa) ja nyt sitten samastun ylipainoisiin. Ja pelkään, että vain katsomalla minuun ajatellaan, että tuo on sairas.
Juu, suurin osa ongelmasta on kaiketi päässäni. Mutta olenkohan ainoa?
Apua, kauhea avautuminen tuli, anteeksi, vaikka piti kirjaa pohtia. Huomaa, että aihe on tärkeä. :)
Ulkonäköpaineet ovat naispuolisille aika kovat maailmassamme, mittailu alkaa jo, kun lapsi on mahassa ja aletaan tehdä synnytyspainoarvioita. Ymmärrän, että se on kyllä tärkeää synnytyksen kannalta, mutta ärsyttää se jatkuvat painon kyttäily juuri neuvola-vaiheessa.
PoistaMielenkiintoista sinällään, että mieskirjailija tarttuu aiheeseen ja saa siitä omakohtaiselta kuulostavan kirjan aikaiseksi.
Sitähän kirjassa tosiaan kerrotaan, että terveys ja painonhallinta eivät kulje käsi kädessä. Toisaalta taas kirjan Annin ei liiku ja on aika masentunut. Itse olen huomannut, että se, että liikkuun ja syö hyvin, vaikuttaa aika mukavasti omaan fiilikseen. Mutta sanoisin, että aika monelle meidän pään sisään on saatu viesti, että olet epätäydellinen, ja tarvitset kaikenlaista voidetta, että olisit paremmannäköinen, hoikempi ja jotenkin parempi.
Sain tänään luettua Ison.
VastaaPoistaMielenkiintoista, että vertaat lihavien syrjintää kadulla tapahtuvaan herjaamiseen. Esim. suomalaisen työelämän osalta on olemassa statistiikkaa, joka osoittaa lihavuuden syrjäyttävän työelämässä nimenomaan lihavien naisten kohdalla. Lihavuus korreloi pienemmän palkan, huonompien uralla etenemismahdollisuuksien ja suurentuneen työttömyysriskin kanssa. Kirjoitan kännykällä, joten linkit noihin tutkimuksiin jää nyt pois. Naisten kohdalla lihavuus syrjäyttää myös parisuhdemarkkinoilla. Anni on siis todentuntuinen iso nainen.
Itse olen myös lihava ja todennäköisesti ikäisteni naisten ryhmässä terveintä mahdollista ryhmää. Saan silti ns. hyväntahtoista terveysneuvontaa ihmisiltä, joilla on enemmän terveysongelmia, mutta pienempi BMI.
Kun pohdin tänään lihavuuteeni liittyviä omia negatiivisia fiiliksia, tajusin, että ne liittyvät useimmiten siihen, että tulen kohdelluksi epätasa-arvoisena toimijana lihavuuden vuoksi. Oppineisuus ja sivistys ei poissulje ihmisten käyttäytymisessä lihavien yläpuolelle asettumista. Siksi suosittelisinkin Isoa juuri itseään sivistyneinä ja suvaitsevaisina pitäville.
Omat ohjeeni, että Iiikkuminen tekee terveemmäksi, ovat lähinnä itselleni, koska tällä hetkellä en syystä tai kolmannesta tee niin ja olen vähän kiukkuinen koko ajan. Uskon, että se toimii kaikille niin, laihtui siitä liikkumisesta tai ei, että liikkumisesta tulee hyvä olo. En neuvo ketään laihduttamaan, tärkeintä on olla iloinen ja onnellinen elämässään.
PoistaSyrjintähän toimii juuri noin, lihavien suhteen tai muuten vääränlaisten ihmisten suhteen. Herjaamista ja huutelua kadulla, syrjintää työelämässä kaikenlaisten tekosyiden nojalla, arviointia ulkonäön perusteella. Tärkeää, että erilaiset syrjinnänkohteet tuodaan esiin, ja siksi Hiltusen kirja on hieno ja tärkeä.