MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Carol Shields: Ruohonvihreää

Carol Shieldsin Ruohonvihreää (2012, Otava, alkuteos The Box Garden 1977, suoment. Hanna Tarkka) oli lukulistallani pienin varauksin, sillä vaikka olen pitänyt Shieldsin joistakin teoksista, kuten Kivipäiväkirjat ja Larryn juhlat; jotkut toiset teokset ovat jättäneet täysin kylmäksi. Esimerkiksi Kaiken keskellä Mary Swann jäi kerta kaikkiaan alkumetreillään kesken.

Shieldsin teoksissa ei ole paljon tapahtumia, mutta tässä teoksessa niitä on jopa pari: päähenkilön, Charleenin äiti päättää mennä vanhoilla päivillään naimisiin. Charleen ja hänen sisarensa Judith matkaavat äitinsä luokse uusine miesystävineen ja kotona he kohtaavat saman vanhan äitinsä, joka natisee ja nitisee pienemmästäkin asiasta. Teoksessa äiti pääsee oikein kunnon valitusmonologiin, jotka kestävät pari sivua kerrallaan. Kaikkihan tietävät, että 38-vuotiaana, kuten Charleen ja hieman vanhempana kuten Judith kirjassa ovat, mikään ei ole rasittavampaa kuin oman äidin huonot tavat. Kirjan loppuosassa tosin tulee esiin, että äitikin on vain ihminen, ja hän on peitellyt erilaisia tunnetilojaan elämänsä aikana. Miksi äiti pyrki esimerkiksi sisustamaan sisustamasta päästyään tyttöjen ollessa lapsia?

Charleen jättää poikansa, Sethin kotiin ystäväpariskuntansa luokse. Kirjan toinen tapahtumaketju syntyykin Sethin elämästä.

En tiedä, miksi Shields yhtäkkiä iski minuun aivan täysin. Ehkä tässä kirjassa on kuitenkin sen verran tapahtumia, etten kyllästynyt siihen, miten keskiluokkainen ja keski-ikäinen ystäväpiiri tapaa toisiaan. Tässä teoksessa on draamaa: Charleenin elämä on epäonnistumisia täynnä, ainakin Charleenin (ja hänen äitinsä) mielestä. Teos on alun perin kirjoitettu vuonna 1977 (ja se on Shieldsin toinen teos) ja aika näkyy mm. siinä, että Charleenin avioero näyttäytyy erittäin häpeällisenä. Samoin kuin se, että Seth on kasvanut ilman isäänsä. Charleen tuntuu olevan täynnä häpeää ja pelkoa vähän kaikesta, että en tiedä, kumpi lopultakin on neuroottisempi: äiti vai Charleen itse.

Kuten edellä kirjoitettua, upposin tällä kertaa Shieldsin tekstiin. Ehkä nyt oli aika pysähtyä miettimään elämää omassakin elämässäni: kirja upposi oikeaan hetkeen ja vaiheeseen, tai sitten minusta on tullut yhdessä yössä keski-ikäinen ja keskiluokkainen, joka vain pitää tällaisesta kirjallisuudesta.

Ja silti, kun me istumme siinä kaksin, voisimme hyvinkin käydä onnellisesta avioparista. Eugene, menestyksekäs, terve mies, yllään suklaanruskeat kuudenkymmenen taalan talvikangashousut ja kevyt, ruskea ribbineule, ja minä, vaimo ("pikkuvaimo", voisi melkein sanoa, ellen olisi näin pitkä) mukana matkalla, menossa vähän ostoksille, pikku lomalle, vähän pois lasten luota.

Arvioni: + + + + ½. 




Shieldsiä on luettu paljon ja jokaisella on vähän oma näkemyksensä kirjailijan hienoudesta. Siispä puheenvuoro myös muille blogisteille:

Peikkoneito: Ruohonvihreää oli tavattoman virkistävä lukukokemus. Se ei puskenut eteenpäin vaan eteni omalla painollaan turhia konstailematta. Tulipa taas kerran myös todistettua se, ettei kirjan tarvitse pursuta maailmaamullistavia käänteitä ollakseen hyvä, siihen riittää lahjakkaan kirjailijan hienosti muotoilema kieli.

Tuulia: Onnistuneiden henkilöhahmojen lisäksi Shields on rakentanut kirjaan oivan juonen, jota voisi väittää hieman epärealistiseksi ja loppua jopa aavistuksen siirappiseksi, mutta minä pidin siitä valtavasti. Ruohonvihreää on samaan aikaan kepeä ja syvällinen, hauska ja vakava sekä raikas ja synkkä. Ja äärettömän tarkkanäköinen.

Jenni S.: Ei siis aivan nappiin menevä lukukokemus, vaikka suurilta osin tuttua, taattua Shieldsiä olikin. Kun alkuintoni - uusi Shields! - oli mennyt, muistin, miksi joidenkin mielestä Shields on arkisia yksityiskohtia kuvaillessaan t-y-l-s-ä-ä luettavaa; muistaakseni Ina on puhunut kuvaavasti silkkipuserokirjallisuudesta, vaikka Shieldsistä pitääkin. Minusta arki on kiinnostavaa niin oikeassa elämässä kuin kirjallisuudessakin, samoin yksityiskohdat, mutta tällä kertaa minäkin olin kyllästyä, kun dialogi puhtaiden sukkien ja hammasrautojen yökyläreissua varten pakkaamisesta jatkui koko sivun.

Karoliina: Ei minulla ole tästä nyt tämän enempää sanottavaa. Shieldsin tajuaa tai sitten ei. Kaikille hän ei ole eikä tarvitsekaan olla. Minulle hän on kuitenkin Saint Carol, enkä välitä kuulla hänestä mitään negatiivista.

Katja: En vain voi vastustaa Shieldsin tapaa kirjoittaa elämää järkyttävistä seikoista sekä keittokinkku- ja juustopäällysteisistä voileivistä miltei samassa kappaleessa


8 kommenttia:

  1. hmm. pitäsköhän mun oikeasti tarttua tähän? se on kyllä erikoista miten Shileds jakaa mielipiteitä. Kiva kun sinulla kolahti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta nämä Shieldsin varhaisemmat teokset ovat parempia kuin uudemmat. Paitsi että suomennokset on tehty väärässä järjestyksessä, niin en ole aina ihan varma, mikä on uusi ja mikä vanha.

      Ehkä se riippuu lukuhetkestäkin paljon, että onko oikea hetki tällaiseen jaaritteluun ;D Nyt oli mulla.

      Poista
    2. Anni, lueluelue! Ruohonvihreää, Kivipäiväkirjat, Larryn juhlat, Ellei...

      Poista
  2. Kiva, että pidit tästä! Minäkin tykkäsin tästä paljon. Pidän muutenkin enemmän Shieldsin "lennokkaammista" kirjoista (vaikka siis rakastan juuri sitä kahvinjuontia ja arkea), kuten Ruohonvihreän sisarteoksesta Pikkuseikoista sekä ennen kaikkea Rakkauden tasavallasta, joka on ylivoimaisesti Shieldsin paras (joku muu voi olla eri mieltä, totta kai).

    Mary Swan ei kolahtanut minuunkaan (pidin toki siitäkin, mutta en yhtä paljon kuin em. kirjoista) ja Kivipäiväkirjat taitaa olla itselleni vähiten rakas Shieldsin romaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että shields vaatii oikean ajan ja paikan ihastuttaakseen, ehkä ei niinkään oikeaa ikää ja taloustilannetta ;D Luin nimittäin ne kaksi teosta, jotka mua ihastuttivat aika kauan aikaa sitten. Ja koska siitä ajasta on niin kauan, niin ne oikeastaan pitäisi lukea uudelleen.

      Mä en ole varma, olenko lukenut Rakkauden tasavaltaa. Jotenkin nämä nimet on niin vaikea muistaa ;D Muistan joskus sekoilleeni Shieldsin kirjojen nimistä... Mutta otan syksyllä sellaisen nostalgialuvun eri kirjailijoista, niin otan Shieldsin yhdeksi.

      Poista
  3. Tämäpä sattui: itsekin luin juuri eilen tämän kirjan, ensimmäisen Shieldsini. Minulle arjen kuvauksiin, miesystäviin jne keskittyneet teokset joko uppoavat tai sitten eivät. Nyt kaipasin tällaista luettavaa, jaarittelua kuten sanoit, kesällä aina kaipaa, ja ihastuin etenkin Shieldsin luomiin hahmoihin. Jotenkin se nitisevä äitikin oli hupaisuudessaan aika symppis! :-D Loppuvaiheilla jotkin tapahtumakäänteet aiheuttivat hieman nyrpistystä, mutta noh, menkööt tämän kerran. Hyvä mieli kuitenkin jäi. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirjassahan oli aika vahva näkökulma ja siksi äiti näyttäytyi vähän rasittavana. Mutta loppua kohti oli helpompi ymmärtää äidin neurooseja...

      Ehkä lopun takia ymmärrämme, miksi Shieldillä ei ole niin paljon juonenkäänteitä kirjoissaan ;D

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista