Katherine Boo: Kätkössä kauniin ikuisen

Katherine Boon Kätkössä kauniin ikuisen - Mumbain slummien toivo ja toivottomuus (2012, WSOY, alkuperäinen teos Behind the Beuatiful Forevers - Life, Death, and hope in a Mumbai Undercity, suomentanut Tarja Lipponen) tuli lukulistalleni, kun hoksasin sen Susan blogista. Olen lukenut kirjaa vähän kerrassaan, samaan aikaan olen päässyt tutustumaan Satyamev Jayate -ohjelmaa netin kautta. Nämä kaksi asiaa: kirja ja keskusteluohjelma ovat paitsi näyttäneet Intian ongelmia, myös esitelleet kaikki ne esteet ja vaikeudet, jotka Intiassa ovat paremman huomisen esteenä ja joita emme suomalaisesta näkökulmasta ymmärrä. 

Zephyr, joka myös on lukenut Boon kirjan, kirjoitti hienosti siitä, miten Boo on käsitellyt omaa taustaansa: onko toisenlaisesta taustausta mahdollista nähdä ja kuvata toista, tai tässä tapauksessa kolmatta, maailmaa objektiivisesti tai siten, että siitä olisi hyötyä kenellekään. Mielestäni mitään ei voi tarkastella ilman omaa lähtökohtaansa, mutta omasta näkökulmasta voi nähdä asian toisin kuin paikalliset, ja välillä on hyväkin tuoda mukaan uutta näkökulmaa. Se, miten asiat muuttuvat, vai muuttuvatko ollenkaan, on kuitenkin aina kiinni ihmisistä itsestään. Boo on amerikkalainen journalisti, joka on kotimaassaan kirjoittanut köyhien ja syrjäytyneiden ihmisten elämästä Pulitzerin arvoisesti jo vuonna 2000, joten voi sanoa, että hän ei ole ihan pystymetsästä Mumbain slummeja tarkastelemaan lähtenyt. Boo seurasi elämää Mumbaissa vuosina 2007 - 2011. Intiasta hän kiinnostui mentyään naimisiin intialaisen miehen kanssa. Boo kertoo kirjansa jälkisanoissa kiinnostavasti niistä asioista, jotka liittyvät epätasa-arvoon, köyhyyteen ja sen tutkimiseen, että miksi epätasa-arvo säilyy maailmassa. Koska kysymys kiinnostaa myös minua, oli kirjan lukeminen pääsääntöisesti kiinnostavaa. Vastausta kirja sen sijaan ei suoraan anna, koska suoraa ja yksinkertaista vastausta köyhyyden säilymiseen ei ole. Boo kuitenkin antaa kirjassaan äänen slummien asukkaille. 


"Kun katsot tai kuuntelet jotakuta, ajatteletko koskaan, että onko tällä ihmisellä elämä?" Abdul kysyi - - 
"Niin kuin se nainen, joka yritti hirttäytyi tai hänen miehensä, joka oli varmaan hakannut naisen? Mietin vaan, millaista elämää sellainen on", Abdul puhua pälpätti. "Siedän henkistä painetta ihan vain tajutakseni sen. Mutta onhan se elämää. Jopa koiran lailla elävällä ihmisellä on tavallaan elämä. Kerran äiti pieksi minua ja tulin ajatelleeksi sitä. Sanoin: 'Jos se mitä nyt tapahtuu, se että hakkaat minua, jatkuisi koko loppuelämän, se olisi paha elämä, mutta silti elämä.' - - 

Boo kirjoittaa slummin ihmisistä heidän jokapäiväisissä askareissaan. Arkeen kuuluu työnteko. Vaikka slummin asukkaista suurin osa on työttömiä, tekevät he joka päivä työtä: yksi tuottoisimmista töistä, joita slummi tarjoaa, on ironisesti rikkaiden heittämä jäte. Keräämällä, lajittelemalla ja myymällä eteenpäin roskaa slummissa elävät voivat päästä hyviinkin ansioihin. Sellaisiin ansioihin, jotka auttavat pääsemään slummista pois. Sillä he kaikki uskovat, että jonain päivänä he pääsevät slummista pois. 

Kaikki slummissa asuvat tiesivät, että pois köyhyydestä johti kolme reittiä: piti löytää sopiva rakonen harjoittaa liiketoimintaa kuten Husainit jätealalla, ryhtyä politiikkaan ja korruptioon kuten toiveikas Asha tai kouluttautua. Kymmenet vanhemmat söivät slummissa pelkkää roti-leipää ja suolaa, jotta pystyivät maksamaan lastensa yksityiskoulut. 

Kolmessa edellä mainitussa löytyy samalla myös syitä siihen, miksi reitit eivät johda toivottuun päämäärään: 

Viiden viime vuoden aikana lentokentän tienoille oli perustettu yli sata koulua. Osa niistä oli kalliita ja erinomaisia, osa petosta. Joissakin kouluissa, kuten Manjun pitämässä, opettajana toimi epäpätevä nuori. - - Yleisten koulujen opettajista noin kolmelta viidestä puuttui yliopistotutkinto, ja vakituisista opettajista monet olivat lahjoneet opetusviranomaisia suurilla rahasummilla turvatakseen asemansa.

Edellä olleissa lainauksissa esiintyvät myös teoksen päähenkilöt, sillä Boo tarkastelee Husainin perhettä, joka Abdulin johdolla yrittää rikastua jätealalla. He ovat pystyneet säästämään rahaa jopa niin paljon, että se riitti pienen maatilkun ostamiseen. Heidän naapurinsa, jalkapuoli-Fatima, ja tämän kuoltua hänen miehensä, alkavat syyttää perhettä tapahtumista, jotka johtavat naisen itsemurhaan. Husainin perheen rahat alkavat mennä viranomaisten lahjomiseen, sillä muita keinoja välttää pitkä vankilatuomio ei tunnu olevan. 

Asha, kolmen lapsen äiti, pyrkii pois toisin keinoin, hän kieroilee tietään kohti politiikkaa ja hänen tyttärensä opettaa slummin lapsille koulussa, jota ei ole kuin paperilla ja Manjun iltaopetuksena. Asha, joka näkee tien pois Annawadista, ei kaihda sotkeutumista korruptioon: rahaa kierrätetään haamuyrityksen tileillä, jos joku kieltäytyy toimimasta korruption nimissä, hänet voidaan korvata toisella ihmisellä. Vaikka jollakin olisi mahdollisuus pistää stoppi korruptiolle, on ihminen helppo ostaa hiljaiseksi. Kun Asha haluaa tyttärensä Manjun jatkamaan äitinsä linjalla, Manjua huolettaa, mutta Asha tuo kotiin käytetyn tietokoneen, nettiyhteyden ja pääsyn Facebookiin, mikä hiljentää huolen korruptiosta. 

"Totta kai tämä on korrptiota", Asha sanoi yrityksensä uudelle sihteerille. "Mutta onko tämä minun korruptiotani? Miten kukaan voi sanoa, että minä teen väärin, kun isokenkäiset laativat kaikki paperit ja sanovat, että tämä on oikein."

Miksi joitain asioita voidaan muuttaa ja jotkut asiat pysyvät muuttumattomina? Kun slummissa ilmenee eläinten hyväksikäyttöä, eläinaktivistit yhdistävät joukkonsa ja eläimet pelastetaan. Miksi slummin ihmiset eivät yhdistä joukkojaan ja tee samaa? 

Aktivistien joukko oli pieni, mutta he olivat tehneet yhteistyötä ja siten saaneet kiukkunsa kuuluviin. - - Sen sijaan voimattomat yksilöt syyttivät puutteesta toisiaan. Toisinaan heidän onnistui Fatiman tapaan tuhota siinä sivussa itsensä. Jos he olivat Ashan tavoin onnekkaita, he paransivat asemiaan hyötymällä muiden köyhien elämänmuutoksista. 

Kyse ei ole pelkästään Intian slummeista, vaan 

Mumbain kehitystkulku oli meneillään myös muualla. Maailmanlaajuisen markkinatalouden aikakaudella toiveet ja murheet muodostuivat kapein perustein, ja siksi tuntua yhteisestä kiipelistä ei syntynyt. Köyhät eivät yhdistäneet voimiaan vaan taistelivat toisiaan vastaan voitoista, jotka olivat yhtä köykäisiä kuin väliaikaisiakin. 

Kirjassa slummien asukkaat, heidän elämänsä, puheensa ja Boon ajatukset kietoutuvat yhteen tavalla, josta en ala edes miettiä, mikä on kenenkin ajatuksista lähtöisin. Eikä se mielestäni ole oleellista tässä kirjassa. Oleellista on se, että Boo näyttää, minkälainen maailma on ja miten se toimii. Mumbain slummien asukkaiden selviytymisen päivästä toiseen, unelmien olemassaolo, ei ole kovin kaukana kenen tahansa elämästä maapallolla. Jokainen ihminen pyrkii elämässään johonkin: jotkut tekevät työtä ahkerasti, säästävät ja toivovat, että omilla lapsilla on siten parempi elämä; jotkut kouluttautuvat ja pyrkivät eteenpäin niin. Olosuhteet ja mahdollisuudet ovat erilaiset: korruptio ja yhteiskunnallisen turvan puuttuminen tekevät etenemisen vaikeammaksi ja ihmiset kovemmiksi, koska suojaverkkoa ei ole, jos kyydistä tippuu. 


Vaikka meidän kuvamme Intiasta on se, että maassa on paljon ongelmia, meille ei ehkä välity kuva, että ongelmia pyritään ratkaisemaan. Boon kirjaa lukiessa tuli sellainen olo, että koska seuraavasta päivästä ei tiedä, pidempiaikaisia suunnitelmia on vaikea tehdä. Koska taloudellista turvaa ei ole, raha pitää ottaa sieltä, mistä sen saa. Esimerkiksi kun avustusjärjestö antaa rahaa kouluun, joku vetää rahan välistä, vaikka koulu auttaisi monia ihmisiä etenemään elämässä, raha kuitenkin auttaa sitä yhtä välistä vetäjää nyt. Jonkusen vuoden Intian viereisen aasialaisen maan nousuyrityksiä ja epäonnistumisia seuranneena voisin sanoa, että suurimmat syyt siihen, että maa ei muutu, ovat juuri korruptio ja kyvyttömyys yhteistyöhön. Hyvät teot ovat hyviä, mutta tuntuvat joskus järjettömiltä, irrallisilta ja hyödyttömiltä, ainakin toisenlaisesta näkökulmasta katsottuna. 

Kirjan ja kirjailijan kotisivut.

Koska asioita on vaikea muuttaa ilman yhteisöllisyyttä ja näkyvyyttä, olen ilolla seurannut intialaista tv-ohjelmaa Satyamev Jayate, joka on näkyvä ja suosittu ohjelma Intiassa. Sen ideana on Oprahin tapaan nostaa esiin yhteiskunnallisia asioita ja ongelmia, juontajana ja ohjelman henkenä toimii Bollywoodin supertähti Aamir Khan, joka on tehnyt aiemmin kantaaottavia elokuvia toisin kuin jotkut toiset Khan-nimiset supertähdet. 

Olen vähän ristiriitaisin ajatuksin ohjelman suhteen, koska Aamir Khan tietysti itse hyötyy ohjelmasta (järkyttävän ison palkkionsa ansiosta), mutta hän on kuitenkin se ääni, jota Intia kuuntelee ja ohjelma on mielestäni hyvä. Olen itsekin joutunut miettimään asioita ja maailmankuvaani uudelleen (vaikka siis olen tällainen fiksu, koulutettu länsimaalainen, jolla on mahtavat mielipiteet asiaan kuin asiaan, varsinkin maailman toisella laidalla sijaitsevan maan ongelmiin), koska ohjelmassa on käsitelty asioita useasta eri näkökulmasta.

Aiheita, joita ohjelmassa on käsitelty, ovat  mm. 

- tyttölapsien abortoiminen

- lasten hyväksikäyttö

- lääkäreiden korruptio 

- kotiväkivalta

- ympäristömyrkyt

- vanhusten hylkääminen 

- vesistöjen saastuminen 

Eivät mitään kevyitä aiheita. Uskon ohjelmaan siksi, että Aamir Khan tuo asioihin näkyvyyttä ja ihmiset kuuntelevat tätä tähteä. Paikallisten lähteitteni mukaan näitä asioita on toki käsitelty aiemminkin, mutta ei näin isolla nimellä, ja ihmiset todellakin kuunteleva, mitä arvostetulla Bollywood-tähdellä on sanottavaa. Ohjelma lähetetään Intiassa sunnuntai-aamuisin, mikä ei ole prime time tietenkään, ohjelmassa on oikeita ihmisiä, eikä muita Bollywood-näyttelijöitä tai kavereita. Ohjelmassa on esitetty myös ratkaisuja ongelmiin, mutta mikä ehkä tärkeintä: suuri joukko ihmisiä saadaan samaan aikaan tärkeiden asioiden pariin, keskustelemaan ja miettimään asioita. En usko, että Intiasta yhden ohjelman perusteella tulee korruptiton onnela, mutta jonkun on aloitettava jotain, mitä toiset voivat jatkaa. Asioiden tiedostaminen ja näkeminen on jo iso askel.  

Ohjelmasta on enää yksi episodi jäljellä. Odotan, että onko siinä oikeasti joku iso aihe, vai onko ohjelma kooste aiemmista jaksoista. Olisi ainakin yksi asia jäljellä, joka mielestäni on se kaikkein isoin: epätasa-arvo. Voi olla, että ökyrikkaan staran olisi aika mahdotonta käsitellä aihetta. 

Ohjelmaa voi katsoa kotisivuilta, viimeisimmän jakson näkee englanninkielisin tekstein, ja myös youtubesta saa tekstein katselluksi jaksoja.