MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Rockia ja lyriikoita


Koskapa satttui silmiini tällainen riemullinen julistus eräänä kesäisenä päivänä ja olin muutenkin juuri printannut vr:lle edelleen uskollisena menolipun itäiseen Suomeen oikeana heinäkuisena päivänä, päätin printata perään vieläpä lipun rockiin, siihen ainoaan oikeaan, ja kerjätä verta nenästäni niiltä kaikilta alle kolmikymppisiltä, jotka ovat ns. oikean ikäiset rockailemaan. 

Sää arvelutti ehkä vähän, mutta eihän siellä Laulurinteen lavan vieressä ole aiemminkaan sade kastellut yhtään, joten kertakäyttösadetakki mukaan matkaan (heti kolmannesta kaupasta, jossa niitä oli vielä jäljellä) ja rock-meininki päälle. No joo, ehkä vähän se oma ikä vaikutti, että vaatetus ei ollut ihan niin mielikuvituksellinen kuin joskus rock-iässä ja että ihan ei jaksanut fiilistellä niin kuin silloin joskus, kymmenen ja plus vuotta sitten. Siis, joskus 18-vuotiaana. 


Kaikki bändit (vai miksi niitä nykyisin kutsutaan, kaupunginorkesteriksi?), jotka festareilla soittivat, eivät olleet kovin tuttuja, etukäteen. Eivätkä ne tulleet kovin paljon tutummiksi edes rockien jälkeen, mutta oli kuitenkin kiva kuunnella (suurinta osaa) ja katsella, 
ja ihmetellä ihan vain ihmisiäkin. 


Pariisin kevät oli kuitenkin ennestään tuttu, jopa minulle. Pikku-Huopalahtea olen fiilistellyt jo joitakin aikoja sitten ja nykyisellään Kesäyö on se hienoin:

Herään rannalta, on yö kirkkaampi päivää valopisteet taivaalla liukuvat aamuun.
Olen unohtanut mistä tähän kuljin, verhoudun unohduksen kaapuun.
Vaan muistan ilmalaivueita, taivaanrantaan lentäneitä.

Ja ulkona kesäyö, satoi kasvoille kyyneleitä.

(Pariisin kevät: Kesäyö)





Ovella kolkuttelevaan keski-ikään ja omaan arvokkuuteen vedoten katseltiin rockia useaan otteeseen vähän kauempaa. 
Vanhoja muistellen näiltä etäisyyksiltä nähtiin nuoremmilla silmillä myös aikoinaan esimerkiksi Prodigy. 
Nyt siellä oli anniskelualue, mitäs me sille mahdettiin ja voitiin. 




 Sitä paitsi siitä mäenpäältä näkeekin paljon paremmin.
Seuraavana oli meidän vanhuksien suosikki COB, jota nimeä siinä silmät sikkurassa tutkiskeltiin ja mietittiin, että mikä mahtaa olla. 
Mutta sitten muistin, että samaiset tyypit olivat vanhaan rock-aikaan pakko-ostattaneet mulla omakustanteisen c-kasetin 10 markan hintaan (lainasin joltain, että pääsin eroon tyypeistä). Kyllä se on hienoa, että kun 10 20 vuotta soitat samaa, niin sitten pääset soittamaan päälavalle festareille.
Kannattaa uskoa itseensä ja omaan juttuunsa!
Ne muuten, jotka eivät tiedä, mikä se c-kasetti on, niin kvg! 




Vaikka bodomi ei ollut se oma suosikki, niin täytyy sanoa, että soitto tahditti kyllä sydämen uuteen rytmiin ja musiikki tuntui ihan jokaisessa ja perimmäisessä jäsenessä asti. 

Toisin kuin sitten se välillä soittanut yhdysvaltalainen rap-kaksikko, jonka esiintyminen jotenkin häipyi ihan taustahälyksi.

Mutta joo, Chisua itse asiassa lähdinkin katsomaan. Aiemmin mulla saattoi olla muita periaatteita, minkä perusteella tykästyin bändiin, mutta nykyisin se, miksi jostain pidän, on ihan laulujen sanoista riippuvaista. Hienoja naislaulajia on Suomessa ihan älyttömän paljon nykypäivänä (ei vaan ollut omassa nuoruudessani, että ilmankos sitä on ollut niin pitkään eksyksissä), hienoja sanoituksia ja ihan paras on kyllä Chisu. Kannatti jäädä hengailemaan ihan niin lavan eteen kuin vain viitsi, muiden 16-vuotiaiden sekaan. Ihan oikeasti, Ilosaarirock tuntuisi olevan sellainen paikka, jossa iällä ei ole merkitystä, ja mikä hienointa, hienolla artistilla on annettavaa sekä nuoremmille että vanhemmalle kuuntelijalle. 

Vaikka eka kerta muutaman vuoden jälkeen menikin hieman ihmetellessä, niin musiikki on ihanaa. Sanoitukset ovat hienoja, ja lupasin itselleni, että tästä eteenpäin taas muistan kuunnella enemmän. 
  



Kauas se vie, tuo ruusuinen tie
Joka yhdessä maahan muurattiin
Teimme tien päähän talon niin sievän
Joka yhdessä yössä maalattiin
Johon yritin tehdä kotini

Anna mun mennä, anna mun mennä
Mä oven avaan, en henkeä saa
Anna mun mennä
En tänne kuulukaan
Mun koti ei oo täällä
Mun koti ei oo täällä

(Chisu: 
Mun koti ei oo täällä)



Ja kohta nuolen haavoja
Syviä ja suolaisia
Kun mikään ei tunnu miltään
Kipu korvaa ystävää

On mua viety huoneisiin
Ja murtauduttu mun tunteisiin
Nähdäkseen siel ei mitään oo
Vaik käyttäis kirkkainta valoo
Siel kaikuu kun huutaa "haloo"

(Chisu: Sabotage)


Musiikin lisäksi tuli nautittua myös vähän juomaa ja ruokaa. Ihan kiva päivä lopultakin. Eikä muuten kukaan kastunut (kovin paljon). 
Lisäksi tuli huomattua, ettei ehkä vielä olekaan aivan liian vanha kaikkeen. Ja vaikka maailmaa katsoo vähän erilaisesta näkökulmasta kuin silloin viimeksi Laulurinnettä pitkin rymistellessä, niin en tiedä, onko se uusi näkökulma välttämättä edes entistä huonompi. 






9 kommenttia:

  1. En kuulu Chisun ultra-faneihin, mutta minulla on hänen CD Vapaa ja yksin, siis kakkos-CD, ja minusta on oikein hyvä, itse asiassa ostin sen lähinnä hänen asenteensa vuoksi, ja olen oppinut pitämään CD:stä vielä enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta toi keikka oli silleen hieno, että nuorimmat pojat eivät selvästi tienneet, että miten suhtautua =D Tykkäsin kyllä tosi paljon (näin vanhempana naisena =)

      Poista
  2. Tuli ihan ikävä Joensuuhun ja tosiaankin sinne kaikkein parhaimman Rokin pariin. Vaikka kuvailet hyvin ikäisesi (ja suunnilleen ikäiseni :)) festarireissua, en voi olla tuntematta oloani nostalgiseksi. Asuin vuosia sellaisessa Ellin talossa, joka sijaitsee lähellä Laulurinnettä. Monesti iltapäivisin rokkiaikaan istuin kaverieni kanssa parvekkeellamme kuuntelemassa sound checkia. Se viritti hyvin festareille menoa.

    Ja naislaulajia, hyviä sellaisia, on tosiaan nyt niin paljon. Omassa nuoruudessa niitä ei ollut juuri lainkaan ainakaan teini-iässä, joskus hieman yli parikymppisenä alkoi tulla Kanadan ja Amerikan "nuoria vihaisia naisia".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan oltu kuule siellä melkein vierekkäisissä kortteleissa taas, koskapa aika usein oltiin ystävieni luona Laulurinteen lähellä, jossa heillä oli asunto. En kyllä muista, mikä katu se oli, mutta Ellin talon lähellä tietty =D

      Joo, tosiaan niitä vihaisia naisia alkoi tulla rapakon takaa, muistan Alanis Morrisetten (tulikohan liikaa kirjaimia, en jaksa tarkastaa miten nimi kirjoitetaan). Mutta joo, kyllä nykyisin on joku paremmin, niinku naislaulajat Suomessa.

      Poista
    2. Minusta Pat Benateria ei voi unohtaa :)

      Poista
  3. Itse olin viime kesänä ekaa kertaa Ilosaarirockissa, vaikka ikää on jo reilusti keski-iän verran. Paikalle mut veti Sielun Veljet. Huomasin myös, ettei ihan festarifiilikseen, ainakaan nuoruuden malliin, enää pääse, mutta hienot esiintyjät korjaavat kaiken ja sitä osaa ehkä paremmin keskittyä siihen musiikkiin kuin ammoisina aikoina.

    Chisu ei ole oikein mua sytyttänyt. Pitäisi kuunnella lisää. Itseäni viehättää PMMP, jonka lyriikoissa on paljon ammennettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuonna siekkarit vetikin porukkaa. Tai siis kuulemma, itse en ollut viime vuonna =D Tänä vuonna oli porukka nuorempaa, luin Karjalaisesta ;D Heh, musta oli kyllä kaikenikäistä tänäkin vuonna, mikä oli kivaa. Siis, ettei ollut ihan ainoa kalkkis.

      PMMP oli rusketusraitoineen kiva, mutta mä en ole taas jotenkin ymmärtänyt niiden lauluja ja asennetta =O En ole kyllä kovin paljon tutustunutkaan, lieneekö vika siinä...

      Poista
  4. Mullekin musiikissa on tärkeintä sanat. Suomalainen musiikki puree ulkomaista paremmin. Toisena tulee rytmi. SItten vasta jokin muu, kuten vaikka hienot sovitukset, joista en kyllä ymmärräkään mitään :-).

    Mutta Mari-hyvä, eihän rockilla ole ikärajaa eikä niin ikään festareilla!!!! Oulussa qstockaan minä ens viikonvaihteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tosiaan musiikissa on tuollaisiakin asioita. Joskus ne olivat se, miten hiukset on laitettu ja näkyyks sifonkihuivit =) Nyt onneksi ei tarvitse nähdä, vaan kuulla.


      Sehän on totta, että ikärajaa ei ole muuten kuin omassa mielessä. Joskus se pitää pyyhkiä sieltä pois ;D

      Poista