Veera Vaahteran Onnellisesti eksyksissä (2012, Tammi) on varma ja vakuuttava kesäkirja. Se on kivankokoinen, sopivanmittainen (270 sivua) ja nopealukuinen kirja, jonka kantaa kevyesti mukanaan lähes mihin vain.
Itse luin sen kirjaston vieressä, omalla terassilla ja ahmaisin loputkin yön ainoina pimeinä tunteina, sillä kirja oli vallan sujuvasti kirjoitettua tekstiä, kuitenkin niin kevyenä pysyvä, että se ei vienyt yöuniakaan. Ja sitten minulla on vielä tämä outo viehtymys naisviihteeseen.
Onnellisesti eksyksissä -teoksen voisi kai luokitella viihteen lajiin chick lit, sillä tässäkin teoksessa on päähenkilönä hieman vajaa 3-kymppinen Emma, joka etsii paitsi omaa elämäänsä myös miestä elämäänsä. Lähistöllä on kolme ehdokasta: Janek, hieman hulttiomainen pelimies; Miikka Saarinen, liian komea graduohjaaja ja Ilari, joka on Emman parhaan ystävän poikaystävä aina siihen asti, kunnes ystävä eli Sanni lähtee Suomesta pois.
Kirjasta kuitenkin puuttuvat muut chick litin tunnuspiirteet: tässä teoksessa ei ostella uusia vaatteita, eikä kierrellä nimellä mainituissa baareissa ja kahviloissa. Sanoisin, että tämä oli sellainen maalaismaisempi chick lit -teos, jossa kylläkin eletään kaupungissa, mutta päähenkilön identiteetti rakentuu muille asioille kuin merkkivaatteille ja meikeille.
Emma on teoksen alussa eksyksissä: hän on 28-vuotias, asuu edelleen soluasunnossa, eikä valmistu, kai ikinä, yliopistosta. Niinpä Emma laatii kolmen kohdan aikuistumisohjelman:
1. Tee gradu ja valmistu maisteriksi.
2. Hanki työpaikka ja rahaa.
3. Etsi asunto, joka on koti.
Sanomattakin kai selvää, että kirjan kohdeyleisö on henkilö, joka rämpii samoissa tavoitteissa elämässään. Sellainen, joka valitsi huuhaa-humanistitieteen, eikä ole valmistumassa kaupalliselta alalta. Tässä on juuri kirjan ongelma: kohdeyleisöksi yli-ikäisenä tunnen lievästi nostalgiaa, koska olen ollut itsekin tuossa samassa kriisissä jossain vaiheessa (paitsi että tein töitä pitkään ennen gradun valmistumista) ja halusin perheen siihen samaan gradu-työpaikka-raha-koti-angstin aikaan.
Sitten kun siitä kaikesta selvisi, niin elämä alkoi olla tätä:
He kulkivat tavallisia reittejään kuin robotit eivätkä kiinnittäneet ympäröivään maaimaan mitään huomiota - -
Jos jotakin, tuollainen en tahtonut olla. En halunnut ajaa ruuhkassa töihin ja ruuhkassa takaisin, aina samaa reittiä, käydä tungoksessa kaupassa ja turtua näkemääni niin, etten edes tajuaisi olevani elossa.
Koska oma elämäni on yhtäkkiä oman aikuistumisprojektini myötä muuttunut kutakuinkin kuvatun kaltaiseksi, niin kirja ei sinällään tarjonnut minulle samaistumispintaa.
Mutta, täytyy sanoa, että teos oli hyvä omassa lajissaan. Vaikkakin tunnen olevani kovasti sysitty ulos lajin lukijakunnasta, tunnistan hyvän ja kiinnostavan kirjan. Oma osansa kirjassa on miesten etsintää, mutta yhtä tärkeä ja minusta kiinnostavampi osa itsensä etsintää. Emma huomaa, että pitää tehdä itsensä onnelliseksi, eikä vaatia toisilta omaa onneaan. Lukija tietysti saa ilonsa siitä, kun voi veikata, kenet Emma valitsee, tai kuka Emman valitsee. Jotkut yhtälöt ovat epäonnisia ja toiset taas mahdottomia. Elämä kuitenkin alkaa, kun gradu on kansissa. Tämä on varmasti hyvä kirja lukea motivoituakseen mustan kirjan kirjoittamiseen!
Itselleni tämä oli myös kiinnostava kirja lukea siksi, että omassa elämässäni facebook (ja some muutenkaan) ei ole ollut niin kovin merkittävä tekijä. Sähköposti teki tuloaan omien opiskeluaikojeni aikoihin ja vaikka silloin tietysti tutkimme, joko se ja tuo olivat näheet sähköpostinsa, ja mietimme, miksi vastausta ei kuulunut, niin elämä oli kuitenkin aika paljon siinä ja nyt, Vaahteran kirjassa elämä on myös facebookissa ja blogeissa. Kuitenkin, minulle on hieman omituista lukea, miten fb on niin tärkeä osa elämää. Kirja on siinä mielessä "jokaiselle jotakin" -tyylinen, että tällainen kehityksestä tipahtanut tykkää, kun Emma kieltäytyy käyttämästä puhelimensa gps-paikanninta. Maailmassa on vielä toivoa!
Kirjan takakannessa kerrotaan, että Vaahtera kulkee mm. Hilja Valtosen jalanjäljissä, ja kovasti tästä tulikin mieleen paitsi Valtosen humoristinen tyyli myös Valtosen kirjojen itsenäiset naiset.
Suosittelen kovasti tätä kirjaa kesäkirjaksi!
Tässä vielä muita suosituksia kevyemmäksi kesäkirjaksi:
Kira Poutanen: Rakkautta on the Rocks
Vaikka mikä estää kesällä lukemasta hieman paksumpaakin tavaraa?!
Vaahteran ovat lukeneet myös mm. Kirsi, Tuulia.
Oma arvioni + + + ½.
Haluan lukea tämän, vaikka olen yhtä lailla yli-ikäinen kuin sinäkin - sittenpähän tämä toimii eskapismina ;)
VastaaPoistaKiitos kesäkirjavinkeistä. Tuo Talven jälkeen valo oli minusta kyllä hurjan surullinen.
Välillä on kyllä mukava muistella myös menneitä =)
PoistaPostin kirja oli musta haikea myös, mutta nostin tuohon esiin, kun se on vähän vanhemmalle lukijalle suunnattu.
Tänään kolahti postista. Voitin Kirsin arvonnssa, kiitos arviostasi, on mukavaa että tämä toimii hyvänä kesäkirjana. Nyt tosin luen viikonlopun Munroa, mutta otan Lapin reissulle matkaan.
VastaaPoistakyllähän tämä on luvunkestävä =)
PoistaKiitos vinkeistä ja kauniista kesäkuvista! Oi, minä olen kai sitten tuollainen robotti-ihminen, kääk! Ehkä voisin kuitenkin tuon tekstisi jälkeen tarttua tuohon kirjaankin, hyvin vinkkasit siis!
VastaaPoista=)
PoistaHauska tuo viittaus Valtoseen, bloggasin pari päivää sitten eräästä Valtosen tyttökirjasta ja samalla ajattelin, että lukeekohan kukaan ylipäänsä enää Valtosta vai onko jo mennen talven lumia..?
VastaaPoistaValtonen on ikisuosikkini. Toivottavasti moni muukin lukee valtoset. Mä olen lukenut ne varmaan muutamaankin kertaan, löysin ekan kerran joskus yläasteella.
Poista