Paula Havaste: Yhden toivon tie

Kun luin Pauli Havasteeen Kaksi rakkautta noin vuosi sitten, ihastuin kirjaan ja kirjailijan tyyliin. Siksi Havasteen uusin, tässä kuussa ilmestynyt Yhden toivon tie (2012, Gummerus) oli heti lukulistallani, kun selasin syksyn 2012 -uutuuskirjalistoja (täällä), ja voitteko uskoa, löysin kirjan sateisena päivänä kotikaupunkini, 9 000 asukkaan, kirjastosta. Eipä ollut tekemisen puutetta seuraavalle sateisella päivälle!

Yhden toivon tie on itsenäinen jatko-osa Kaksi rakkautta -teokselle, ja onnistunut sellainen: tämän kirjan voi hyvin lukea, vaikka ei olisi lukenut sitä ensimmäistä. Sellaiselle (kuten minulle), joka on lukenut edellisen teoksen noin vuosi sitten, ensimmäiset sata sivua toimivat muistinpalautuksena siitä, kuka oli kukin ja mitä tapahtui.

Tässäkin teoksessa päähenkilö on Anna, joka on jäänyt kotiin kahden oman ja yhden vieraamman lapsen kanssa, kun hänen aviomiehensä, Voitto, on sodassa. Anna jatkaa paitsi opintojaan myös elämäänsä miehensä kylässä, jossa ei tunne oloansa niin kotoisaksi kuin toivoisi. Naapurin Tatu on onneksi hänen ystävänsä, sellainen ystävä, jonka Anna saa viekoitelluksi kirjallisuuden, ja runojen pariin. Anna on raskaana, mutta ei ole saanut kerrottua tilastaan Voitolle, koska heillä on hieman kitkerät välit. Valopilkku sodan ja puutteen runtelemassa maailmassa on Annan opinnot, jotka alkavat valmistua. Iloa elämään tuo myös se, että joskus osuu kauppaan juuri oikeaan aikaan: silloin, kun sinne tuodaan liha-annosta.

Yhden toivon tie kertoo paitsi Annasta myös hänen siskostaan Oilista, joka on sairaanhoitajana työssä Lapissa saksalaisessa sotilassairaalassa. Elämä on sodan jaloissa nuorelle naiselle surun keskelläkin iloista: tyttöystävien kanssa jaetaan sydänsurut, joita tuottaa suhde saksalaissotilaaseen, Horstiin. Pariskunta on salakihloissa, ja Oili odottaa vain sitä hetkeä, jolloin hän voi muuttaa miehensä kanssa Saksaan.

Tällainen rakkaus ei voi koskaan muuttua arkiseksi ja tavalliseksi, Oili ajatteli. Heidän rakkautensa oli jotain aivan ennennäkemättömän ihmeellistä. Heitä ei estäisi yhteisen kielen puute, ei eri kotimaa, eivät suvun odotukset eikä edes kauhea, kaiken nielevä sota. He olivat kaiken sellaisen yläpuolella.

Sota on lopuillaan, Voitto palaa kotiin, Oili lähtee Horstin kanssa kohti Saksaa. Mutta Oilin matkasta ei tulekaan niin helppo kuin hän oli kuvitellut. Matkassa on kammottavia mutkia, jotka muuttavat Oilin loppuelämän.

Pidin tästäkin Havasteen kirjasta todella paljon. Varsinkin alusta, jossa Oilin ja Annan elämä vuorotteli, mutta väliosassa teos oli hieman raskasta luettavaa, kun Oili seikkaili Lapissa. Kirja ei ollut niin kovin tasapainoinen, mutta silti pidin Lappi-osuutta lukuun ottamatta Havasteen kyvystä kuvata arkipäiväistä elämää sodan aikaan, kun sota kuitenkin pysyttelee kaukana arjesta. Tai ainakin se pyritään jättämään arjen ulkopuolelle.

Samoin kuin Kaksi rakkautta -teoksessa, myös tässä Anna joutuu pohtimaan naisen asemaa. Kun Voitto on rintamalla, Anna hoitaa taloutta ja ostaa naapurilta lehmän. Kaupanteko ilman miehistä apua ja kokemusta on muiden silmissä liiankin uskaliasta puuhaa, eikä siitä pidetä. Mitä sitten tapahtuu, kun Anna pääsee hyödyntämään maisterin papereitaan ja töihin? Onko Annan raha hänen omaansa vai  miehen? Entä mitä tapahtuu hänen opinnoilleen, kun Voitto tulee kotiin ja Annan pitäisi hoitaa emännän työt, eikä hän voi enää salaa livahtaa kirjoitustyöhön?

Olisipa omaa rahaa, omaa aikaa, oma huone, oma elämä.

Teos on selviytymistarina sodan melskeissä. Teos on myös naisen elämän etsintää: kun jostain pitää luopua, että voi saada jotain toista elämässään. Tai ehkä tämä kirjasarja vielä jatkuu, ja siinä selviää, miten Annan haaveiden lopultakin käy.

Kuten ensimmäisen osan kohdalla, myös tämän kakkososan kohdalla täytyy sanoa, että olen aivan innoissani Havasteen tarinoinnin kyvystä. Parasta on arjen kuvaus iloineen ja suruineen. Vaikka en ole mikään sota-aikojen kirjojen innokas lukija, niin olen nyt peräjälkeen lukenut kaksi sota-aikaa omalla tavallaan kuvaavaa kirjaa ja täytyy myöntää, että näissä molemmissa kovin samalla tavalla sota pysyy poissa näyttämöltä, vaikka sota vaikuttaakin henkilöiden elämään pysyvästi. Tällaisena kesänä ja elämänvaiheessa, jossa itse juuri nyt olen, tekisi mieli valittaa monestakin asiasta, mutta kirjan luettuani jäi päähäni kaikumaan Voiton ajatukset tämän istuutuessa oman kotinsa rappusilla ja nauttiessa siitä, että mitään yllättävää ja häiritsevää ei kuulu mistään. Joskus voisi olla tyytyväinen tylsään elämäänsä, jota ei näennäisesti uhkaa mikään kovin suuri.

Arvioni + + + + (tylsä Oilin elämän kuvaus miinusti yhden tähden).