Daniela Krienin Vielä joskus kerromme kaiken (2014, Gummerus) -teos ei minua etukäteen hirveästi kiinnostanut, mutta olen kirjan huomioinut muista kirjablogeista ja kun kirja tuli vastaan maaseutukaupungin kirjastossa, otin kirjan lomalle mukaan, onhan siinä mukavan vähän sivuja, että ehdin kirjan lukea loppulomailun aikana.
Kirjan päähenkilö on tarinan kuluessa juuri 17 vuotta täyttävä Maria, joka elää DDR:n maaseudulla poikaystävänsä Johanneksen maatilalla. Marialla on viimeinen vuosi koulussa, mutta hän lintsaa koulusta ja lukee maatilan yläkerrassa Karamzovin veljeksiä, kun taas Johannes suunnittelee tulevaisuutta: hän haluaa opiskelemaan valokuvausta ja kuvaa maaseudulla kaikkia kyläläisiä innon riivaamana. Hän ei sukulaisineen juurikaan huomaa, kun Maria alkaa käydä naapurin luona. Naapurissa elää 40-vuotias yksinelävä mies, Henner, jonka kanssa Maria saa jotain sitä, mitä Johanneksen kanssa ei: intohimoista rakkautta.
En ole vielä koskaan tarvinnut niin vähän ja riittänyt itselleni niin hyvin kuin niinä päivinä jotka olen ollut Hennerin kanssa. Ruokaa, unta, rakkautta, kirjoja, työtä. Ei sen enempää. Ja se on kuitenkin kaikki.
Kirjaa on luettu muissa blogeissa, ja kävinkin kierroksella lukemassa, mitä muut ovat siitä kirjoittaneet. Itse kun jäin hieman hämmentyneenä miettimään, että mitä kirjasta kirjoittaisin tai mitä siitä oikeastaan ajattelin. Kirjan loppu oli kuin läimäisy vasten kasvoja: tyly ja sellainen, jolla ei lukijaa mielistelty. Tai ainakin itse jäin odottamaan jotain syvällisempää, jotenkin vaikeampaa loppua.
Kirjan kerronta on pinnallista, ja mietin, että onko tämä suunnattu aikuislukijalle vai nuoremmalle lukijalle? Kirjainten virrassa -blogin Hanna kirjoittaa, että kirja on kevytversio Lolitasta, ja olen samaa mieltä hänen kanssaan. Koska seksikohtauksia ei juurikaan kirjoiteta auki, kirja sopisi minusta nuorelle naiselle luettavaksi - koska jotenkin ajattelen, että Marian ajattelu saisi vastakaikua enemmän parikymppiseltä lukijalta kuin tällaiselta täti-ihmiseltä. Itseäni ärsytti suunnattomasti tämän nuoren naisen naiivi ajattelu. Mariaa ei juurikaan kiinnostanut, mitä tulevaisuudessaan tekisi, hän olisi jäänyt lukemaan karamazoveita kammariinsa, ellei häntä olisi sysätty liikkeelle.
Kirjan kerronta on pinnallista, ja mietin, että onko tämä suunnattu aikuislukijalle vai nuoremmalle lukijalle? Kirjainten virrassa -blogin Hanna kirjoittaa, että kirja on kevytversio Lolitasta, ja olen samaa mieltä hänen kanssaan. Koska seksikohtauksia ei juurikaan kirjoiteta auki, kirja sopisi minusta nuorelle naiselle luettavaksi - koska jotenkin ajattelen, että Marian ajattelu saisi vastakaikua enemmän parikymppiseltä lukijalta kuin tällaiselta täti-ihmiseltä. Itseäni ärsytti suunnattomasti tämän nuoren naisen naiivi ajattelu. Mariaa ei juurikaan kiinnostanut, mitä tulevaisuudessaan tekisi, hän olisi jäänyt lukemaan karamazoveita kammariinsa, ellei häntä olisi sysätty liikkeelle.
Kirjavan kammarin Karoliina jäikin miettimään, että jospa kirjan lapsekkaan tyylin taakse jäi jotain salaviisasta. Olen Karoliinan kanssa samaa mieltä, että kyllähän tästä kirjasta kaikkea symbolista löytää: muutos, jossa toiset ovat innolla mukana ja toisia se pelottaa - ja tuntuu, että he (Maria) haluavat hautautua kammareihinsa. Kirjassa nimittäin eletään sitä aikaa, kun Saksat yhdistyvät ja DDR haudataan. Tämä osuus kirjasta olikin kaikkein kiinnostavinta luettavaa, ja oikein janosin lukea lisää henkilöistä, jotka elävät tässä muutoksessa, jossa kaksi niin erilaista valtiota yhdistetään. Mutta sitten kaikki kirjoitetaan 17-vuotiaan tytön näkökulmasta, eikä sitä tyttöä kiinnosta tuo yhdistyminen oikeastaan yhtään, koska hän on juuri löytämässä oman itsensä ja haluaa viettää päivänsä vaarallisen 4-kymppisen miehen vällyissä. Marissa Mehr kirjoittaa blogissaan:
Vielä joskus kerromme kaiken on hämmentävä kirja. Toisaalta nautin kirjan psykologisesti osuvasta kuvauksesta ja nuoruuden päämäärättömyydestä, mutta toisaalta mietin useampaankin kertaan, pitikö kaikista saksalaisista kirjoista juuri tämä suomennuttaa.
Olen aika paljon samaa mieltä hänenkin kanssaan. Kirjan lukemisen jälkeen oli hieman pettynyt olo: tässä kirjassa oli aineksia ja ideoita vaikka mihin, mutta toteutus jäi jotenkin tyhjäksi?
Itse olen superiloinen siitä, että sain Kirjallisuutta fudis-maista -haasteeseeni luettua Saksan.
Daniela Krien: Vielä joskus kerromme kaiken
2014, Gummerus
Irgendwann werden wir uns alles erzählen 2011
suomentanut Ilona Nykyri
200 sivua
Minusta tämä oli mainio sekoitus himoa ja DDR:n olemassaolon päättymistä. Elokuvakin tästä on jo tulollaan. Voin jo nähdä silmissäni viipyilevät katseet, väreilevän kuumuuden jne,.
VastaaPoistaJoo, hyvä yritys tämä oli, mutta musta olis voinut olla just enemmän noita molempia ja sitten vähemmän tuota teiniyden naivismia. Mutta olenkin tällanen vanha lukija, jonka lapsuudessa DDR oli olemassa =)
PoistaVoi ei, koin kirjan ihan tosin.
VastaaPoistaEikö sinun mielestäsi kirjan seksikohtauksia kirjoiteta auki? Oma mielikuvitus avaa ne. Jos ne kuvattaisiin tarkemmin, niin kirja siirtyisikin B-luokkaan.
Loppu oli minun mielestäni muistelun lopetus, siksi yksinkertainen: näin se tämän jälkeen meni. Minä voin ihan hyvin eläytyä tuon tytön sielunelämään. Itsekin olin tuossa iässä valmis heittämään kaiken Rakkauden vuoksi. Kirjan kuvaama intohimo on järjetöntä eikä sitä koeta monesti elämän aikana.
Yhdistymisestä koin, että elämä seisoi ja odotti. Aavisteltiin, pelättiin ja toivottiin. Tämä sopi hyvin katastrofimaisen suhteen kuvauksen taustaksi.
Mua ehkä vähän hämäsi tässä kirjassa se, että odotin kansikuvan perusteella, että kyseessä olis dekkari. Luin kirjaa sen kaavan mukaan, ja kirjoitustyyli sopi kaavaan. Mutta sitten hämmennyin, kun ei tässä ketään tapettukaan.... Siinä vaiheessa odotin syvällisyyttä kirjaan, mutta sitä ei tullut. Eli ei noita seksikohtauksia olis tarvinnut kirjoittaa auki, mutta jotain syvällisyyttä odotin tuohon rakkauteen, tai sitten siihen DDR-kuvaukseen, mutta kirjasta jäi mieleen vain teinityttö, joka nykypäivänä vaihtais fb-profiilikuvaa joka päivä ja odottaa, että saa siihen kommentteja, vaikka niiltä vanhemmilta miehiltä. Ja kyllä, olen itsekin ollut teini ja naiivi, mutta nyt ei vaan enää jaksa lukea kirjaa siitä näkökulmasta, vaan janosin jotain muuta kirjalta. Ei se tee kirjasta huonoa, mut vaan hieman vääräksi lukijaksi.
PoistaTotta, ennakko-odotukset vaikuttavat paljon siihen, mitä kirjalta odottaa. Minä olin lukenut Leena Lumin kiihkeän postauksen tästä kirjasta ja muutaman muun, osasin odottaa juuri tällaista. ;)
PoistaMinusta oli myös hienoa, että tässä tyttö kuvasi himoaan mieheen eikä päinvastoin. Olen lukenut niin paljon kirjoja, joissa mies himoitsee nuorta naista, joka sitten suostuu, vaikka ei koekaan mitään samaa mitä mies.
Tuo on kyllä totta, että kirjassa rakkaus (vai seksi?) näyttäytyy tytön näkökulmasta. Jotenkin silti häiritsee se, että lukijana voi nähdä, miten mahdoton tuo rakkaus on. Ja silti lukijana toivon, että kirjassa olisi joku toisenlainen ratkaisu tuohon mahdottomaan.
PoistaMiekin janosin lisää siitä yhteiskunnallisesta muutoksesta, sillä asetelma oli herkullinen. Kun kaikki eivät haluakaan lännen onnelaan, ja toisaalta se oli poikaystävälle ainoa mahdollisuus päästä irti tilasta.
VastaaPoistaJust tuota yritin vähän sanoa. Mutta en tiedä, miten sen kirjoittaisi kirjaksi.
PoistaMinullakin jo oli tämä kirjastosta lainassa ja pyörittelin sitä muutaman kerran käsissäni mutta ei, se ei sittenkään kutsunut lukemaan ainakaan toistaiseksi. Niinpä vein jo takaisin, innostuneempia lukijoita kohtaamaan. Saattaa olla, että tämä jää minulta lukematta. Mutta oli mielenkiintoista lukea esittelysi!
VastaaPoistaMukavaahan tässä kirjassa oli se, että kirja oli nopea lukea ja se oli viihteellinen. Jos odottaa jotain muuta, niin kannattaa tarttua toiseen kirjaan, jos taas on vähän aivot vapaammalla, niin tämä kirja toimii.
PoistaJotain koskettavaa tässä kirjassa oli. Minusta kirjailija oli yhdistänyt hienosti intohimoisen jopa julman rakkauden ja sen loppumisen yhtäkkiä ja samalla DDR:n loppumisen. DDR:n aikana ihmiset asuivat poliisi/armeijavaltiossa ja sitä kirjailija toi esille mm. perheenjäsenten loikkaamisilla esille. Yhdistymisen jälkeen alkoi se tyyni seesteinen aika, jolloin ei tarvinnut pelätä ja salailla aivan kuin Marian ja Hennerin suhde, jota piti salata muilta. Loistava kirja :)
VastaaPoistaNo jotain tollasta symboliikkaa on kirjassa, mutta kuitenkin jäi vähän pinnalliseksi esitykseksi, eikä siinä siis mitään pahaa. Jotenkin tuo kirjan mahtipontinen nimi vaan antaa oletuksen, että tässä olisi vieläkin pahempia salaisuuksia luvassa.
PoistaVoi tuota vanhaa maantiedon kirjaa! :)
VastaaPoistaMinulla tämä odottaa lukemista. Kirja on saanut niin ristiriitaisia arvioita, että se on pakko lukea. Ehkä jo ennen kesälomareissua... Matkaamme Saksaan, mutta emme entisen DDR:n alueelle kuitenkaan.
Onhan tämä ehdottomasti kesälomakirja, sellainen kepeähkö, joka on helppo hotkia. Ja matka Saksaan ♥.
Poista