Sjón: Poika nimeltä kuukivi & Anna Gavalda: Lempi ei ole leikin asia

Nopeasti tuli luettua kaksi kesäkirjaksi varattua kirjaa, ja koska kirjat olivat niin nopeita, niin laitan yhteispostauksena ylös pari ajatusta kirjoista. Siksikin, että molemmat kirjat olivat tällaisia yhden ajatuksen kirjoja. 

Sjón: Poika nimeltä kuukivi
2014, Like
Mánasteinn - Drengurinn sem aldrei var til 2013
suomentanut Tuomas Kauko
152 sivua

Islantilaisen kirjailijan Sjónin kirjassa ollaan islantilaisissa maisemissa vuoden 1918 loppusyksystä ja alkutalvesta. Euroopassa jyllää sota, kaukana Islannissa Katla-tulivuori purkautuu. Tulivuorta pahempaa on kuitenkin se, että espanjantauti rantautuu Islantiin. Ihmisiä kuolee ja taudin tartuntapaikka kohdistetaan elokuvateatteriin. Siellä on poika, kirjan päähenkilö, 16-vuotias Máni Steinn, joka saa ansioita salatyöstään seksityöläisenä. Homoseksuaalisuus on ajan oloon pahempi asia kuin maailmansodan melskeet.

Kirja maalasi kuvan Islannin ajasta, jolloin moni asia muuttui maassa. Ajatus, joka kirjasta jäi mieleen: 

Mutta jos ihmiset oppisivat ymmärtämään paremmin, että heillä on velvollisuuksia muitakin kuin itseään kohtaan, niin kuoleman valinta, joka tuntuu meistä niin epäoikeudenmukaiselta ja julmalta, ei olisi niin vaikeatajuinen. Jos rakkaus olisi suurempi ja voimakkaampi, uusi tuki ja uusi ystävä tulisi jokaisen  menetetyn tilalle. Ja jos tämä suuri surun aalto johtaa siihen, että ihmiset yrittävät aiempaa lujemmin olla hyviä toisilleen ja osoittaa rakkautta ja kiintymystä entistä enemmän, silloin se ei ole turhaan pyyhkinyt ylitsemme.

Anna Gavalda: Lempi ei ole leikin asia

2014, Gummerus

Billie 2013

suomentanut Lotta Toivanen

216 sivua

fudismaat: Ranska

Anna Gavaldan teoksen päähenkilö, Billie, on päähänpotkittu tyttö, joka selviää kotona etsien ruokaa milloin mistäkin. Kukaan ei ole kiinnostunut hänestä kotona eikä koulussa. Kunnes hän kohtaa Franckin, joka on myös toisten kavahtama henkilö, koska hän on homo. Kirja kertoo, kuinka nämä kaksi luuseria saavat toisistaan ystävän, ja ovat sitä ikuisesti. He kohtaavat luokkaretkellä Pariisiin, koska he joutuvat istumaan toistena viereen, kaksi yksinäistä. Kirjassa he kohtaavat myöhemmin, myöskin Pariisissa. Kirja maalaa kuvaa Pariisin laitakujilta, ihmisistä, jotka ovat oppineet pärjäämään epätäydellisessä elämässään. 

Molemmat kirjat tuovat lukijalle kuvan siitä, miten syrjään jääneet ihmiset voivat löytää paikkansa maailmassa. Kirjan ajatus: 

Uskon, että kaikissa Ranskan ja muidenkin maiden yläkouluissa, yhtä lailla maalla kuin kaupungeissa, on kirjastot pullollaan kaltaisia salamatkustajia...

Meitä näkymättömiä taistelijoita, itsensä ulkopuolelle eksyneitä, niitä jotka aamusta iltaan pidättävät henkeä ja toisinaan tikahtuvat siihen, niin, jotka lopulta luovuttavat, jos kukaan ei pelasta heitä sellaisena päivänä jona he eivät selviä yksin...

Kesäkirjojen lukeminen jatkuu...