Minulla on hieman huono suhde Linda Olssoniin, tai kai lähinnä hänen kirjoittamiin kirjoihinsa. Kun luin kolme vuotta sitten Kaikki hyvä sinussa, jäi kirja kesken ja sai minut miettimään kirjaa tarkemmin. Lähinnä sitä, miksi kirja ei napannut (postaus täällä). Koska olin jo unohtanut kohtaamiseni kirjan kanssa, päätin alkaa lukea Linda Olssonin uusinta suomennettua kirjaa Kun mustarastas laulaa (2015, Gummerus).
Pidin teoksen alusta ja lukeminen oli miellyttävää. Tarinan henkilöt olivat kiinnostavia, vaikka hieman erikoislaatuisia. Elisabeth, joka ei halua lähteä kotoaan pois, joutuu kosketuksiin ulkomaailman kanssa, kun hänen naapurinsa, Elias, yrittää palauttaa Elisabethille pakettia, joka on vahingossa tullut hänelle. Naapureilla kun on sama sukunimi ja vielä etunimenkin ensimmäinen kirjain.
Elisabeth ei avaa ovea, mutta noukkii paketin myöhemmin itselleen oven takaa. Kiitokseksi hän antaa Eliakselle kirjan omista kokoelmistaan. Tästä alkaa omalaatuinen ystävyys, joka tuo henkilöt salakavalasti lähelle toisiaan.
Kirjan henkilöt ovat jääneet syystä tai toisesta yksin elämään. Heille on tullut kolhuja matkan varrella, ja Elisabeth joutuukin kysymään itseltään, haluaako hän maailmaan mukaan vai ei.
Senkin typerys. Sinä vetäydyt, Elisabeth. Ja jäät taas yksin. Tiedät kyllä, millaisia vaaroja ulkomaailmassa piilee. Sen sietämättömän kivun, joka siihen elämään liittyy. Oletko aivan varma, että sinä haluat palata sinne?
Eliaksen tuttu, saman talon Otto tulee myös mukaan kuvioihin ja hyvän ruoan, juoman ja kirjallisuuden avulla nämä kolme hilautuvat yhteen.
Pidin kirjasta lähes loppuun asti. Jossain vaiheessa tarinan lähetessä loppuaan siitä alkoi tulla hieman liian siirappista minulle - tosin Kun mustarastas laulaa oli huomattavasti parempi kuin edellinen lukuyritykseni Olssonilta.
Kirjan on lukenut mm. Krista, joka luki sen aivan eri tavalla kuin minä. Mikään ei ole hienompaa kuin se, että kirjat ovat erilaisia eri lukijoille!
Kirjalla osallistun Pohjoismaat-lukuhaasteeseen: Linda Olsson on ruotsalainen kirjailija.
Linda Olsson: Kun mustarastas laulaa
2015, Gummerus
I skymningen sjunger koltrasten 2014
suomentanut Anuirmeli Sallami-Lavi
320 sivua
Minusta kirja ei ollut siirappinen ollenkaan, joten kirja avautui minulle ehkä eri tavalla psykologisesti jännittyneenä ja loppuhan jätti kaiken avoimeksi lukijalle.
VastaaPoistaNo liian lälly ja liikaa mustarastaiden lauluja. Siis minun makuuni. Makuja on onneksi erilaisia.
PoistaVoi ei, minusta tämä oli ihana! <3 Ja on tosiaan mahtavaa, kun kirjat avautuvat eri tavalla :)
VastaaPoistaOlihan tämä kirja kuitenkin noin sata kertaa parempi kuin se edellinen lukemani Olssonin kirja. Ja tykkäsin alusta tosi pitkälle, kunnes alkoi tulla niitä mustarastaat laulavat vain meille -kohtia. Jotenkin tuntui, että tyyli vaihtui loppua kohden.
PoistaMutta joo, tosiaan kirjat luetaan niin eri tavoin, nyt kerroin vain omista fiiliksistä, tämä ei ollut sen vakavampaa =D