MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Roope Lipasti: Rajanaapuri

Roope Lipasti: Rajanaapuri
2012, Atena
äänikirja, 5 cd, lukija Jukka Peltola




Roope Lipasti kuuluu kirjailijoihin, joihin en ole koskaan aiemmin tutustunut - paitsi Turussa asuessani Tylkkärin kautta. Ajattelin, että tällaiseen kirjailijaan, johon en muuten tutustuisi, äänikirja voisi olla toimiva keino. Ennakko-oletukseni Rajanaapurista myös oli, että se olisi keveä kirja, joka sopisi hyvin kuunneltavaksi: jos keskittyminen välillä herpaantuisi, kirjan tapahtumissa pysyisi silti kärryillä. Ja kyllähän kirjan tarinassa pysyi mukana, 5 cd:n, kuuden tunnin kuuntelun pääsääntöinen tapahtuma on se, että kertoja seuraa naapurin saunan rakentamista. 

Kertoja on kesälomallaan lepäävä historianopettaja. Mies, joka kuvittelee olevansa toisia, ja vähintäänkin naapuriaan parempi mies. Hän on jäänyt leskeksi ja huvittelee katselemalla naapurinrouvaa. Miehellä ei ole lapsia, vaan hän viettää rentoja kesäpäiviä lukien aamupalalla aamulehteä ja käyden kurkkimassa naapurin työmaata. 

Naapurissa taas riittää vilskettä, kun naapuri alkaa rakentaa saunaa ja sitä ennen lampea, johon saunasta voi pulahtaa. Seuraa miehelle antavat rouva ja heidän kuusi lastaan. Opettaja päivitteleekin paitsi naapurin urakkaa, myös lapsia ja heidän energiaansa. 

Pääsääntöisesti opettajamies arvostelee naapuriaan ja hänen tekemisiään. Yhdessä miehet arvostelevat myös kaikkea, kuten rakennuslupia ja muuta rakentamiseen liittyvää. Teos on kovin miehinen ja hauskuus varmaan syttyy miehiselle lukijalle paremmin. Itselleni kirja oli toki välillä hauska, mutta myös usein äärettömän tylsä. Loppua kohden pidin siitä, että opettajamies alkoi luopua besserwissermismistään ja arvostelun sijaan tehdä asioita, joissa teoriassa oli muita parempi. Hieman epäselväksi minulle jäi, alkoiko mies auttaa naapuriaan hyvyyttään vai siksi, että halusi todistaa olevansa parempi myös käytännössä kuin naapuri. 
Rajanaapuri oli lievästä tylsyydestä huolimatta ihan ok kirja ja sopi hyvin hitautensa takia äänikirjaksi oikein hyvin.

2 kommenttia:

  1. Minä tykkäsin tästä tosi paljon. Nauraa höröttelimme mieheni kanssa, kun kuuntelimme tätä ajomatkalla :)
    Olen myöskin Lipastin kolumnien fanittaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tässä oli huumoria ja välillä tyrskähtelin itsekin, myönnän. Mutta hieman liian hidasta juonenkulkua itselleni... ja aihe ehkä hieman kaukainen.

      Poista