Luin Milan Kunderan teoksen Merkityksettömyyden juhla (2015, Siltala) nopeasti myöhäisenä iltana ja lukutapa varmaan verotti paljon lukukokemusta, sillä kirjaan olisi pitänyt paneutua tarkemmin. Tai, en tiedä, olisiko sekään riittänyt. Kirja, jossa vilisevät Kantit ja Stalinit vierekkäisillä sivuilla, tuntuu kovasti vaikealta minkälaisella lukutyylillä tahansa.
Muutama asia kirjasta kuitenkin jäi mieleeni: Kaliningradin nimeäminen, joka toi Stalinille empatiankykyä kirjassa ja muutenkin Stalinin mukana olo kirjassa, jossa neljä kaverusta elää Pariisissa, kohtaa kaduilla ja puistoissa ja käy juhlissa.
Toinen asia oli sukupolvien jatkumo, tai lähinnä sukupolvien ymmärtämättömyys toisiaan kohtaan. Kun yksi sukupolvi hurraa Stalinia, seuraava jo hieman epäilee ja kolmas toteaa miehen pahimmaksi rikolliseksi koskaan.
Elämässä ihmiset kohtaavat, juttelevat, kiistelevät ja riitelevät tajuamatta puhuvansa toisilleen kaukaa, kukin omasta tornistaan, jotka on pystytetty eri kohtiin ajassa.
Tämä kaukaisuus tuo merkityksettömyyttä elämään.
Aika tuo erilaisen näkökulman myös vaikkapa naisen eroottisuuteen. Kun tytöt alkavat kulkea paidoissa, joka jättää navan paljaaksi, toisten näkyville, tämä saa Alainin (yhden kirjan neljästä kaveruksesta) ymmälleen. Voiko napa olla yksilöllinen, kun se on kuitenkin niin hyvin samanlainen - ja mitä muuta napa oikeastaan symboloi kuin sikiötä? Voiko se olla eroottinen kuten sääret, rinnat tai takamus.
Näkökulma kirjassa on siis kovin miehinen. Merkityksettömyys syntyy siitä, että ihmiset ovat eri maailmoista, eivät voi vaikuttaa kovinkaan moneen asiaan (mihin aikaan ja paikkaan syntyvät jne. ).
Kirja sopii sellaisiin hetkiin, kun haluaa miettiä kaiken järjettömyyttä. Kirjaa lukiessa kovin moni oma ongelma ei myöskään tunnu kovin vakavalta tai vaikealta - koska maailmankaikkeudessa ne ovat niin pieniä ongelmia.
Milan Kundera: Merkityksettömyyden juhla
2015, Atena
La féte de l'insignifiance 2013
suomentanut Ville Keynäs
127 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti