MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Seija Vilén: Pohjan akka

Olen Louhi,
mahtava taika ja arvoitus.


Tykästyin kovasti Seija Vilénin Mangopuun alla -teokseen, ja halusin siksi kovasti tutustua myös Vilénin uuteen, Pohjan akka (2012, Avain) -kirjaan. Intiasta ja uskonnon kahleista on hypätty reilusti kotiin päin: tässä kirjassa kohtaavat nyky-Suomi ja vanhin, myyttien Suomi: Kalevala.
Kuten teoksen nimikin kertoo, kirjassa kerrotaan Louhesta, 
Pohjan akasta. 
Louhi, Pohjan akka, herää henkiin nyky-yhteiskunnan vanhainkodissa, kun Kalevalan kertomuksien Louhi sekoittuu dementiapotilaan elämänhistoriaan. Väinämöinen, Ilmarinen, Louhen tyttäret elävät paitsi Lönnrotin Kalevalassa, myös Pohjan akan ajatuksissa, muistoissa. Tai, miten sen nyt sanoisi: ajat; nykyinen ja myyttinen, sekoittuvat toisiinsa, ja elämät kietoutuivat toisiinsa, samoin kuin tarinat, sillä kirjassa on kyse nimenomaan tarinoiden kertomisesta.   


Kirjaa aloittaessani en oikein tiennyt, mitä kirjalta odottaa. Teoksen nimi nyt saattaisi ohjata lukijan odotuksia... Mutta minulle tuli hieman yllätyksenä, että Kalevalan tarinat ovat niin suoraan läsnä kirjassa. Tai tarinat ovat läsnä siinä määrin kuin ne liittyvät Louheen. Tarinat etenevätkin kovasti samassa järjestyksessä kuin Lönnrotin kokoamassa Kalevalassa. Mangopuun jälkeen jotenkin odotin monimutkaisempaa, kiertävää ajan etenemistä. Mutta tässä teoksessa ajalla leikitellään toisella tavalla: menneet tarinat tulevat nykypäivään, tai nykypäivän ihminen kietoutuu menneeseen.

Vilén ottaa Kalevalan tarinat melko suoraan kirjaansa, mutta kirjoittaa hahmoille ja tapahtumille uuden tulkinnan, Louhen ja naisten näkökulmasta. Kalevalan miesten vaikeudet saada morsian ja naimakaupat tehdyksi näyttäytyy Vilénillä naisten näkökulmasta: Kuka haluaisi oikeasti naida Väinämöisen, raiskaajan ja nuorten tyttöjen perässä juoksijan? Naisten kuva Kalevalan arvostetusta, vanhasta tietäjästä on niin kovin erilainen.




Pohjan akan kieli on sekoitus nykysuomea ja kalevalaista kieltä, siinä missä teoksessa sekoittuvat kaksi eri aikakautta. Kirjailijablogissaan Vilén kertoo, että osa kirjan kalevalaisista sanoista on vanhoista runoista, osa omaa keksintöä, samaan tyyliin kuin Lönnrotkin keräsi osan ja keksi osan sanoista kootessaan Kalevalaa. Vilén toi siis paitsi Kalevalan tarinat myös vanhan kerrontatavan nykypäivään.

Vilénin keinoista tuoda Kalevalan tarinat nykypäivään esimerkkinä Kullervon tarina:

Tytti kertoo:
En usko Kullervon tarinaan. En siihen, miten sota otti hänen äitinsä ja isänsä, veljensä, siskonsa, kaikki. Sanovat, että hänen sukunsa oli mahtava, kotinsa pitsiakkunainen, sipulikattoinen linna. Kaikki tuhottiin. Kullervo myytiin orjaksi, ja hän joutui tekemään sellaista työtä, jota kukaan muu ei huolinut, näin väittivät. Sen on pakko olla lorua! Elintason perässä hän tänne luikahti.  

Jonkun verran Kalevalaa ja kansanperinnettä opiskelleena (ja eteenpäin opettaneena) lukijana minulla oli se etu puolellani, että tunsin sekä tarinan että kielen etukäteen ja minun oli helppo sujahtaa kieleen, ja tarinaan. Luulen kuitenkin, että vaikka ei niin tietäisi ja tuntisi kalevalaista taustaa, tämä kirja on kiinnostava luettava, kuten Jennin tekemässä haastattelussa Vilén toteaa, ei tarvitse olla kansatieteilijä (tai kai folkloristi) pystyäkseen lukemaan ja kiinnostumaan kirjasta.

Louhen, Pohjan akan, lisäksi teoksessa esiintyy kirjailija, jonka nimi/nimet myös selviävät vähän kerrassaan; Tytti, jonka suhde ja elämänhistoria keritään vähän kerrassaan auki teoksen edetessä. Välillä näitä henkilöitä avattiin tuskastuttavan hitaasti ja juuri kun aloin parahdella, että kuka tämäkin henkilöhahmo nyt oikein on, aloin saada lukijana vastauksia. En yhtä suurta vastausta kerralla, vaan pienen palan, josta koota kokonainen vastaus.

Välillä olin epävarma, että ymmärsinkö oikein, tulkitsinko juuri niin kuin piti, mutta luulen ja uskon, että lukijana minut palkittiin, kun kärsivällisesti jaksoin loppuun asti.





En voi sanoa, että kirja olisi ollut helppo. Se vaati uusien (tai vanhojen!) sanojen kärsivällistä lukemista ja hahmojen rakentelua, tarinan aukaisemista. Pidän kuitenkin tällaisesta tyylistä, jossa lukijalle ei avata kaikkea kerralla. Koska pidän Kalevalasta teoksena jo valmiiksi, niin minussa oli otollinen pohja tämäntyyliselle teokselle, jossa Kalevala tuotiin nykypäivään. Ehdottomasti Kalevalaa pitäisi enemmän käyttää, lukea, uudelleentulkita, sillä kuten aiemmin Kalevalan päivänä kirjoitin, Kalevalassa on mahtavan paljon aineksia, tarinoita, henkilöitä, kohtaloita, joista voi ammentaa. Louhi ei sinällään ollut yllättävä valinta, sillä ainakin tutkimuskirjallisuutta on hahmosta kirjoitettu paljon.

Arvio kirjasta + + + + , koska en ollut ihan niin paljon innostunut kuin Mangopuusta. Pidin kuitenkin kovasti, Vilén kirjoittaa virkistävän erilaista kirjallisuutta.

(kirja arvostelukappale)

6 kommenttia:

  1. Mä kiinnostuksella seuraan mitä tästä sanotaan. Mä niin luulin et Mangopuun alla ois ollut mun juttu mut ei ollut... Tää on vähän kun muita ois haettu tanssimaan ja mä vaan katselen, mut joskus sekin voi olla ihan hauskaa :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä ennakkovilkaisusta - tämä pitää kyllä lukea.

    VastaaPoista
  3. Booksy, piristävähän tämä on ja plussat Kalevalasta!

    anni m, se Mangopuu oli mulle taas tosi kiinnostava, kerrontatavan ja kertomuksen kautta. Tämä Pohjan akka jätti vähän kauemmas, mutta oli kiinnostava kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luettu on ja tykkäsin kovasti. Ei sellainen minulle tyypillisesti "sopiva" romaani, mutta hurmaannuin kumminkin. :-)

      Poista
  4. Olenkin jo odottanut blogiarvioita tästä! Aion lukea tämän jossain välissä; Kalevalan myyttien uudelleenkirjoitus on jo ajatuksena kutkuttava :).

    VastaaPoista
  5. Maria, joo musta on kanssa mahtavaa, että tuollainen kansallisaarre kuin Kalevala nostetaan esiin. Voitais nostaa enemmänkin, kun nyt on kova hinku etsiä sitä suomalaisinta suomalaisuutta.

    Mä olen tykästynyt Lemminkäiseen. Tai saan siitä aina mehukkaimmat jutut kerrottua. Mäkinhän siis vähän itse tulkitsen teosta, kun kerron siitä yksinkertaistettuja tarinoita...

    VastaaPoista