Kim Thúy: Ru

During the first years after the Communist victory, there weren't enough pages in the history books to fit in all the heroes, so they were lodged in math books: if Comrade Cong downed two airplanes a day, how many did he shoot down in a week? 

Kim Thúy on vietnamilaissyntyinen kirjailija, joka lähti Vietnamista pakoon vuonna 1978 ja päätyi Kanadaan. Kanadassa hän on paitsi opiskellut uuden kielen ja elämän myös tehnyt työtä ompelijana, tulkkina, juristina ja ravintolan omistajana. Ja viimeisimmäksi alkanut kirjailijaksi.

Ru on omaelämäkerrallinen teos, jossa entinen elämä Vietnamissa, pakomatka ja oleskelu Malesian pakolaisleirillä ja uusi elämä Kanadassa ja uudelleen Vietnamissa kietoutuvat toisiinsa. Kirja on kirjoitettu ranskaksi, jouduin neljän sanan ranskan kielen taitoni takia lukemaan käännöksen englannin kielellä. 

Kirja ei ole iso sivujen lukumäärältään (152), mutta sisällöltään kylläkin. Kirjan teksti on lyyristä ja tapahtumat assosioituvat asiasta toiseen, kuin runossa. 

Kirjan henkilöt ovat perheenjäseniä, joista varsinkin äiti, isä ja lukemattomat, mutta numeroidet sedät ja tädit saavat tarinassa tilaa. Äiti vertautuu enoon, joka on toisin kuin äiti kuningas: hän kohtelee lapsia niin, että nämä voivat tuntea olevansa prinsessoja ja prinssejä. Lapsuusmuistoissa eno vie voiton, koska hänen vespansa kyydissä kaikki lapset pääsevät matkustamaan. Mutta eno ei kasva aikuiseksi, eikä vastuulliseksi ihmiseksi - aikuisena hän näyttäytyy kovin erilaisena. 

So perhaps my mother doesn't need to be my queen; simply being my mother is already a lot, even if the rare kisses I place on her cheeks aren't so majestic. 

Thúy kirjoittaa ihmisistä ja asioista lämpimästi, vaikka tapahtumat eivät ole aina kauniita. Pakolaisleirillä madot ja hyttyset ovat tuttuja, henkilöt saavat niin henkisiä kuin fyysisiäkin arpia pitkin matkaa. Lähipiirin ihmiset ovat tärkeitä, vaikka hekin tekevät erehdyksiä. Koko kirjan matkan sivuilla oli surullisen kaunis tunnelma. 30-40 vuotta sitten tapahtuneet asiat ovat säilyneet muistoissa, mutta muistot ovat sekoittuneet myös uudempien muistojen kanssa. 

As for my father, he didn't have to reinvent himself. He is someone who lives in the moment, with no affection for the past. He savours every instant of the present as if it were still the best and only time, with no comparisons, no measurements. That's why he always inspired the greatest, most wonderful happiness, whether holding a mop on the steps of a hotel or sitting in a limousine en route to a strategic meeting with his minister.

Isä ja äiti tekevät Kanadassa siivoojan työtä; perhe ei ymmärrä, miten pukeutua talveen ja koulussa opettaja ei ymmärrä, miksi vietnamilaiset oppilaat syövät aamupalaksi keittoa ja riisiä. Näitä asioita, ns. kulttuurisia eroja, ei kuitenkaan sivulausemainintoja lukuunottamatta mainita ja pohdita, mikä on virkistävää. Amerikkalainen unelma mainitaan, ja hetken jo pelkäsin, että tämä kirja on toinen Kwokin Käännöksiä, mutta amerikkalainen unelma ei tunnukaan antavan onnea ja autuutta. Kirjoittajan täti (numero kuusi) on saavuttanut amerikkalaisen unelman: hänellä on iso talo ja iso puutarha, mutta talo tuntuu liian isolta, eikä suku enää tunnu kohtaavan toisiaan. Ainakaan samalla tavalla kuin mutaisella pakolaisleirillä, jossa he elivät vieri vieressä ilman sähköä tai lämpöä. Ahtaassa kanadalaisessa asunnossa, jossa he kaikki (20-30 ihmistä) tapasivat, oli vielä tiheä tunnelma, ja heitä kaikkia yhdisti sama unelma: the American dream. Kun unelma saavutetaan, mitä jää jäljelle? 

Kirjassa ei ole yhtä tietä autuuteen, eikä Amerikka ole onnenmaa. Kirjassa parasta on se, että luvun alussa ei koskaan tiedä, mitä siinä tapahtuu- Thúy aloittaa kirjoituksen omasta lapsestaan, miten hän on onnellinen pitäessään omaa poikaansa kädestään, sillä hän luuli jo hetken, että lapsi katosi. Mutta tarina jatkuu toisen pojan, ja äidin tarinaan toisessa ajassa ja paikassa:

I cried with joy as I tookmy two sons by the hand, but I cried as well because of the pain of that vietnamese mother who witnessed her son's execution.

Seuraa kertomus siitä, mitä tapahtui tälle pojalle, joka jäi viattomana lapsena sodan jalkoihin Vietnamissa.

Thúy on onnellinen, kiitollinekin, siitä, että selvisi kamalasta sodasta, ja että hän sai uuden elämän. Kuitenkin, aasialaisen silmissä kirjoittaja on jotain muuta kuin vietnamilainen. Aikuisena takaisin Hanoissa ravintolan tarjoilija ei tunnista pakolaista enää maansa kansalaiseksi. Kirjan henkilöt ovatkin jossain matkalla, vielä 40 vuoden jälkeen lähdöstään. On vaikea nähdä juuriaan, kun toisetkaan eivät niitä näe. Teoksessa matkataankin enemmän omaan itseensä kuin maasta ja maanosasta toiseen.  

Pidin kirjasta, koska tässä on niin pieneen määrään sivuja kirjoitettu niin paljon asioita. Luvut ovat lyhyitä, ja tarinat seuraavat toisiaan. Rankoista aiheista huolimatta tämä oli lohduttavaa luettavaa. 

Kim Thúy: Ru 

alkuperäinen teos Ru (in French) 2009

translated by Sheila Fischman 

2012, Libre Expression

Laitan vielä linkin tällaiseen vietnamilaisen kulttuurin sivustoon, jonka löysin etsiessäni arvioista Rusta.