Henning Mankellin Nimeltään Tea-Bag (2004, Otava) löytyi kirjastosta, kun etsin kirjoja Rasisminvastaiselle viikolle.
Kirja alkaa Tea-Bagin tarinalla. Tea-Bag on päässyt Afrikasta Etelä-Espanjaan pakolaisleirille, jossa odottaa hänen tavoin meren ylittäneitä afrikkalaisia. Joukossa kulkevat huhut, joiden mukaan milloin minnekin päin Eurooppaa olisi tietynmaalaisten mahdollista päästä turvapaikan hakijaksi. Tea-Bag keksii nimensä eräässä haastattelussa, koska ei halua kertoa oikeaa nimeään. Tea-Bag kertoo aina sellaisen kertomuksen, jonka ajattelee jonkun haluavan kuulla, esimerkiksi, että hän on kurdi (koska hän kuuli huhun, että kurdit pääsevät johonkin maahan). Harmi, että kukaan ei ole kuullutkaan tummaihoisista kurdeista koskaan.
Jesper Humlin on ruotsalainen runoilija, jota ahdistaa moni asia, kuten tyttöystävä, joka haluaa tietää, haluaako Jesper tehdä lapsen hänen kanssaan vai ei tai se, että hänen kustannustoimittajansa on päättänyt Jesperin puolesta, että runoilijan seuraava kirja on dekkari, koska ne myyvät parhaiten.
Jesper Humlin on puhumassa runoistaan eräässä kirjastossa, jossa hänet pysäyttää nuoren mustan tytön kysymys:
- Etkö ole koskaan kirjoittanut mitään tällaisesta ihmisestä kuin minä?
Tea-Bag on päässyt siihen maahan, johon halusikin. Jesper Humlinin päähän jää Tea-Bagin kysymys pyörimään - ajatus alkaa syventyä, kun Humlin alkaa pitää kirjoituskurssia maahanmuuttajatytöille. Vastentahtoisesti Humlin tapaa tyttöjä, joita kurssille seuraa puoli sukua varmistamaan tyttöjen kunniallisuutta. Tea-Bagin lisäksi Humlin tapaa Leylan, joka haluaa tv-juontajaksi ja Tanjan, jolla on monta salanimeä ja joka saa jokaisen oven auki ja joka varastaa huomaamattomasti jokaiselta vastaantulevalta ihmiseltä kännykän.
Humlin jää kuitenkin koukkuun tyttöjen tarinoihin, joita lukee paperilta tai kuulee tyttöjen kertomana. Mankell kirjoittaa tarinat kirjan sivuille, joilta voi lukea, miten Tanja päätyi tallinnalaiseksi huoraksi tai miten Leylan sisko sai happoa kasvoilleen. Kirjan sivuilla kerrotaan, miten Ruotsissa elää jopa 10 000 ihmistä, jotka asuvat piilossa jossain. Aivan kuten Tanjakin. Jesper Humlin törmää myös afrikkalaiseen vartijaan, joka lukee väliajoilla ruotsalaista runoutta.
Ennen Ruotsiin tuloani olin kirjallisuushistorian dosenttina eräässä yliopistossa. Täällä Ruotsissa leimaan lippuja.
Tässä kirjassa on monta erilaista tarinaa. Ja kirjassa on myös nykyiseen kirjallisuuteen liittyvää natinaa: jokaisen pitäisi kirjoittaa dekkari, koska dekkarit ovat ainoa kirjallisuudenlaji, joka myy hyvin.
Kirja ei alleviivaa, mutta kertoo tarinoita. Jesper Humlin kohtaa eri maahanmuuttajat ja heidän tarinansa hieman ihmetellen ja kysellen, mutta selvittäen myös, miksi. Miksi joku elää mieluummin Ruotsissa ilman papereita ja ilman omaa perhettään ja ystäviään kuin omassa kotimaassan.
- - aivan kuin he olisivat nykyajan orjia.
Mutta heillä ei ollut ollut rautakettinkejä jaloissaan, kahleina olivat olleet heidän unelmansa, heidän epätoivonsa, kaikki se pelko, joka oli saanut heidät lähtemään erilaisista maanpäällisistä helveteistä hankkiutuakseen vapauteen Euroopan puolelle.
Aloitin Mankellin teoksen hieman epäluuloisin mielin, koska miellän Mankellin dekkaristiksi. Teos oli kuitenkin kiinnostavaa lukea, koska päähenkilö Jesper Humlin on mukavanoloinen hahmo. Hänen kyselevä, utelias, lempeä, mutta hieman kiukkuinen hahmonsa on tarinaan sopiva ja suuren dekkaristin, Mankellin, dekkarikritiikki on kiinnostavaa luettavaa. Maahanmuuttajien tarinat tulevat kirjassa esiin kuin huomaamatta, kuitenkin tyystin ilman kiihkoa suuntaan tai toiseen.
Henning Mankell: Nimeltään Tea-Bag
2004, Otava
alkuperäinen teos: Tea-Bag (2001)
suomentanut Laura Jänisniemi
378 sivua
Mankelillahan on paljon muitakin kirjoja kuin dekkareita. Daisy Sisters, Likainen enkeli, Isidorin tarina jne. Itse olen ihan hulluna kaikkiin Mankellin kirjoihin ja olin kuolla suruun, kun Wallander-sarja päättyi :D Se täytyy joskus lukea uudelleen!
VastaaPoistaTämä Tea-Bag oli ihan hauska kirja. Tykkään siitä, että Mankell ei sorru kliseilyyn eli ihmiset eivät muutu yhdessä yössä jne.
Tuo on kyllä totta, että Mankellilla on paljon muitakin kirjoja, mutta jotenkin edelleen miellän hänet vain Wallander-kirjojen kirjoittajaksi. Itse olen lukenut vain Riian verikoirat dekkareista. Luin sen tietenkin silloin, kun asuin Riiassa, enkä sitten enää uskaltanut liikkua vanhan kaupungin puolella =)
PoistaHauskaa tässä oli tosiaan miehen törmäilyt tyttöjen kanssa, ja myös dekkaristien kritisointi...
Komppaan Elegiaa, olen lukenut luultavasti Mankellilta ainakin 10 muuta kuin dekkaria, tämänkin. Ajatuksia herättävä kirja, mutta mallia millä ongelma ratkaistaan, oliko sitä, minusta ei ollut.
VastaaPoistaEi tässä tosiaan mitään ratkaisuja ollut. Toisaalta, jos joku löytäisi ratkaisun sille, että ihminen haluaa jotain parempaa, vaikka sitten laittomasti jossain toisessa maassa eläen, niin luulisin, että se ratkaisu olisi lähinnä se, että kaikkialla olisi hyvä elää.
PoistaKirjahan on tosiaan yli 10 vuotta vanha, joten jännä huomata, että samoista asioista vieläkin puhutaan. Nyt tosin sanomalehtien sivuilla.
Aloitin tätä joskus, enkä päässyt alkua pidemmälle. Kiva kuitenkin kuulla, että ihmiset ovat tykänneet, uskallan olla väärässä :P En tiedä, mulla on jokin lapsuudesta periytyvä asennevamma Mankellia kohtaan, sain erään hänen nuortenkirjansa, joka oli tylsä, enkä edes tajunnut kaikkea. Se olisi vissiin kuin oliivien syöminen, pitäisi vain opetella.
VastaaPoistaHih, joku tykkää oliiveista, toinen taas ei. Itselleni tämä oli ehkä toinen Mankell, jonka olen lukenut. Ei tämä huono ollut, ihan hauska oikeastaan ja lukeminen oli nopeaa, koska kirjassa oli paljon dialogia. Sellainen kevyt kirja, jossa oli vähän sanomaakin.
PoistaEn ole lukenut muuta Mankellia kuin yhden ei-dekkarin, Leopardin silmän, joka kertoi Sambian levottomuuksista (googletin äsken, en olisi muuten muistanut :). En enää muista miksi, mutta muistan kirjan ahdistaneen minua jotenkin liikaa (eikä siis pelkästään sen Sambian tilanteen vuoksi). Se oli periaatteessa helppolukuinen, mutta lukeminen kesti yllättävän kauan. Sen jälkeen jäi pitkäksi aikaa semmoinen olo, ettei tee mieli tarttua Mankellin kirjoihin, mutta tämä Tea-Bag kyllä kuulostaa ihan mielenkiintoiselta. Ehkäpä annan Mankellille vielä joskus uuden mahdollisuuden... :)
VastaaPoistaNo tämä oli musta ainakin helppolukuinen ja viihdyttäväkin, kun kirjailija otti vastaan nuo tytöt ja heidän sukulaisensa silleen äijä-asenteella =)
PoistaLisäksi juuri Mankellin kirjasta löytyvä teksti vähän dekkareita vastaan on kiinnostava. Siis, jokaisen pitää kirjoittaa vain dekkareita, koska se on ainoa kirjallisuudenlaji, joka myy. Jotenkin tuntuu, että se on vieläpä surullisen totta.