Melanie Gideon: Vaimo 22

 

Kirjaston best seller -osastolla tulee monesti sellainen olo, että pakko saada tuo ja tuo ja vielä tuokin kirja mukaan. Niinpä huomasin, että parilta kirjastoreissultani olin kantanut kotiin kuusi uutuuskirjaa, joissa laina-aika on viikko. Aloin lukea kirjoja, ja huomasin, että en tule lukemaan näitä kirjoja. Viikossa tai ollenkaan. 

Jotenkin muuten pää ja valinta toimii paljon paremmin, kun kirjat ovat jossain muualla kuin best seller -osastolla tyrkyllä. Esimerkiksi Pamela Druckermanin Kuinka kasvattaa bébé on ollut minulla osastoa evvk. Omat lapseni alkavat olla siinä iässä, että niistä näkee jo, etteivät ne ole aivan pilalle menneet kasvatuksellisesti ja että niiden kanssa uskaltaa mennä ravintolaan syömään. Tai on siis uskaltanut mennä jo monta vuotta. Luin kirjaa vain pari sivua, mutta jotenkin heti mieleeni tuli, että tässä kirjassa varmaan heitellään esiin sellaisia itsestäänselvyyksiä kuin että lapsille pitää sanoa ei. Miten lapset taas saadaan olemaan kohteliaita muille, tai sanomaan hei ja hei hei - no, olisiko mallioppiminen mitään? 

Äh, olen vain niin tuskallisen täynnä kaikkia lapsenkasvatusoppaita ja -keskusteluja ja -taisteluja. Paras tekoni koskaan omien lasten kasvatuksen suhteen oli heittää Wahlgrenin Lapsikirja metsään (no, siis takaisin kirjastoon) ja lakata käymästä vauvan av-keskustelupalstalla. 

En lukenut kirjaa, mutta luin Inan jutun kirjasta, jossa on varmaan kaikki olennainen kirjasta kirjoitettuna. Lastenkasvatuksesta voi vääntää kättä ja itkeä oikeasta tavasta, mutta paljon saavuttaa varmasti sillä, että on oikeasti kiinnostunut omasta lapsestaan. 

Äitikirjoista olen jaksanut lukea oikeastaan vain Amy Chuan Tiikeriäidin, jonka jälkimausta pidän vieläkin. Lähinnä sen takia, että siinä haastetaan länsimainen hymistely ja itseensätyytyväisyys.

Luulen, että aika moni äiti selviää äitiydestä normaalin järkensä avullaan. Neuvolan ja päiväkodin avuliaisuus puuttua kaikkeen on varmasti hyvästä, mutta voi aiheuttaa epävarmuutta omasta äitiydestä ja kyvykkyydestä tehdä asioita oikein. Jos on epävarma omasta otteestaan, niin kannattaa lukea sekä ranskalaisesta että kiinalaisesta kasvatusmenetelmistä ja vielä tutustua suomalaiseen ja amerikkalaiseen, minkä jälkeen voi miettiä omaa tietään kasvattajana. Mieluusti kannattaa ottaa huomioon myös se oma lapsi, ja kokeilla, mikä toimii parhaiten. 

***************

Melanie Gideon: Vaimo 22 

2013, Gummerus

alkuperäinen teos: Wife 22 (2012)

suomentaja Paula Takio 

Melanie Gideonin Vaimo 22 on tullut esille kevättalven aikana monessa kirjablogissa, joten ajattelin tutustua itsekin tähän kirjaan. Ennakko-oletukseni tästä kirjasta olivat sellaiset, että tämä on chick litiä keski-ikäiselle, aviokriisiä, sometusta, viihdettä. Ja sitäpä tämä kirja tarjoaakin.

Kirja on erityisen kevyt tekstiltään. Se koostuu dialogeista, sähköposteista, näytelmäteksteistä, fb-viesteistä, ja vieläpä google-hauista. Eli kirja on todellakin nykypäivän somettuneelle lukijalle aivan loistava teos. 

Paitsi jos haluaa, että romaani olisi kuitenkin romaanin-muotoinen ja jos haluaa lukea fb-viestit facebookissa, tehdä itseään kiinnostavat google-haut jne. Huomasin, että itsessäni asuu joku erityisen kärttyinen lukija, joka ei vain millään siedä, että kirjallisuus muuttuisi some-teksteiksi. Itse asiassa en ole mikään teknologian ystävä, ja minua ärsyttää huomata, miten moni on täysin kiinni ja koukussa facebookissa, sähköpostissa, tekstiviesteissä jne. No siis, olen ehkä vähän itsekin, mutta kirjan haluan kirjana - en vain siedä tätä tapaa kirjoittaa kirjallisuutta. Saman totesin jo viime kesänä, jolloin luin Sophie Kinsellan Soitellaan soitellaan! -teoksen.

Tajusin aika pian, että Gideonin teksti on siis läpi kirjan tätä samaa, ja olin viisaampi tällä kertaa ja lopetin kirjan lukemisen heti alkuunsa. Minulle tämän kirjan muoto oli liian ei, sisällöllä ei sinällään ollut merkitystä. Epäilen tosin, että sisältökään ei kovin kummoista voine olla: keski-ikäistyvän naisen ahdistustarina on jo niin tuttua juttua, ettei pääse kovasti yllättämään, jos löydän itseni pian väljähtyneestä parisuhteesta ja huomaan vieraantuneni sekä ystävistä että omista lapsistani. Aika paljon tuosta on tosin jo tainnut tapahtua ennen keski-ikään pääsyäni.

Meitä lukijoita on onneksi monia erilaisia, ja voin Gideonin Vaimo 22 -teosta suositella aivan täysillä sellaiselle lukijalle, joka pitää kirjallisuuden uudesta muodosta. 

Onneksi monet lukijat ovat pitäneet kirjasta, joten kannattaa kääntyä lukemaan vaikkapa 

Susan tekstiä, jossa some nähdään hyvänä ratkaisuna keski-iän kriisin pähkäilyyn, 

Annikin piti samoista syistä kirjasta, sekä siitä, että kirja oli kevyttä luettavaa, 

Taikan teksti Kirjasfääri-blogissa saa tällaisen keski-ikää lähestyvän lukijan ilostumaan tulevaisuudesta:
Kirjailija on onnistunut änkemään Vaimo 22:een runsaasti uskottavaa kuvausta keski-ikäisten naisten elämästä, jossa itsesäälivellaaminen saattaa hyvinkin olla elämän keskeinen sisältö.

Etenkin pidän tuosta loppuosasta...

Kirjavan Kammarin Karoliina oli ilostunut Vaimo 22 -teoksesta,

myös Hanna piti kirjan viihteellisyydestä.

Eli tämä kirja menee varmasti viihteen ja somen tykkääjälle ihan kympillä.

Mutta siis oikeesti, en tykkää, jos kirjallisuudesta tulee tällaista: