Inna Patrakova: Kultahammas

Inna Patrakova: Kultahammas
Zolotoi zub, suomentanut Eero Balk
Helsinki-kirjat 2012
167 sivua
Arvioni: + + + +

Inna Patrakova on siitä kummallinen kirjailija, että en oikein tiedä, pidänkö hänen kirjoistaan vai enkö pidä, mutta olen silti lukenut hänen kaikki teoksensa. Jollain tavalla tiedän jo mitä saan kirjasta: hauskan, kevyen ja viihteellisen pläjäyksen venäläisyyttä ja kaikkea sitä, mikä suomalaiset ja venäläiset erottaa toisistaan. Siis stereotyypioiden tasolla. Syvällistä Patrakovan teoksista ei saa millään. Vai olisiko kevyen alla kuitenkin pienesti syvällisyyttä ihan vain sillä, että Suomessa saa kirjoittaa venäläisistä ja venäläisyydestä?

Kultahammas on minusta melkeinpä parhainta Patrakovaa, jonka olen lukenut. Ehkä siksi, että tässä teoksessa tarinaa ei ole yritettykään pitkittää, vaan 167 sivua on aivan hyvin riittänyt tuomaan esiin kaiken sen, minkä Patrakova pn halunnut kertoa. 

Teoksessa kerrotaa kahdesta päivästä venäläisen matkaoppaan näkökulmasta. Vuoden 1997 vapunaattona ja vappupäivänä bussilastillinen venäläisiä matkustaa Suomeen, ja Helsingin, Serenan ja Tampereen kautta oppaan täytyy saada sama porukka takaisin Venäjän-maalle. Se ei olekaan helppoa, sillä joukko venäläisiä osaa kadota, eksyä, olla myöhässä ja aiheuttaa kaikenlaista kaaosta ja harmaita hiuksia oppaallensa. Kirjan tarina ja samalla huumori rakentuu sille kaaokselle ja kohellukselle, jota ryhmäläiset aiheuttavat ja joka on välillä ennakolta arvattavissa ja tietysti kovin stereotypinen. Jos lukija kaipaa jotain uutta ja syvällistä tekstiä, tämä ei ole oikea kirja siihen hetkeen. Hieman tämän kirjan kanssa liikuin itsekin rajalla: välillä kaiken ennakoitavuus ärsytti, mutta sitten taas en voinut välttyä hekotuskohtauksilta lukiessani kirjaa. Arvioni plussat ovat siis kovasti jälkimmäisen seurausta. Lisäksi täytyy vielä sanoa, että lukuhetkeni oli mitä täydellisin tähän kirjaan: erikoisen kiireisen, kiukkuisen, ja paljon tööttäävän bussikuskin kyydissä, jossa voin aistia myös kirjan oppaan tuntemuksia kahden hieman holtittoman kuskin kyyditettävänä. Puhumattakaan siitä, että kun voi lukea huumoriteoksen myöhästyvistä ihmisistä, niin jaksaa ehkä oikeassakin elämässä kohdata samoja asioita. 

Venäläiset oppaat ilmoittavat kokoontumisajan aina kaksikymmentä minuuttia todellista aikaisemmaksi. Määräaikana paikalla seisoo yleensä yksi täsmällinen ja kurinalainen pariskunta, joka on tuomittu viettämään suuri osa matkasta toisia odotellen. 

Kaiken lisäksi nämä toiset katsovat heitä vallan karsaasti. Hehän ovat niin tylsiä. Vain tylsä ihminen viitsii tulla oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Kuinka porvarillista herätä ajoissa ja vain seisoskella! Oikein ällöttää. Ei semmoinen ole imhimillistä. 

Välipalana, työmatkalle sopiva, hauska ja hyväntuulinen kuvaisivat tätä kirjaa. Muuten, jos aiemmissa Patrakovan teoksissa naurettiin suomalaisille, niin tässä nauretaan myös erityisen paljon venäläisille. 

Muita Patrakovan teoksia ja minun kirjoituksia niistä: 

Tulkki, 

Naapurit.