MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Katja Kaukonen: Vihkivedet

kansikuva

Monen muun tavoin ihastuin Katja Kaukosen Odelmaan vuosi sitten kesällä. Kaukosen Vihkivedet (2012, WSOY) -novellikokoelma oli siis lukulistallani syksyn uutuuksista. Kirjaa aloittaessani olinkin melkein yhtä ihastunut kuin Odelmaan. Novellikokoelman ensimmäiset novellit, joissa lapsi tarkastelee maailmaa, ovat hienoja. Niissä iskee paitsi lapsen näkökulma aikuisten maailmaan myös maagisuus. Erityisen voimakasta realisimin ylittyminen on, kun se näyttäytyy lapsen näkökulmasta. Kun lapsi ymmärtää, että näkymätön voima on olemassa. 


Toinenkin osio oli hieno, hienoin novelleista on Kuolinkosto, jossa tarkastellaan kulahtaneen oloista avioliittoa uudesta näkökulmasta. Mies osallistuu kuolipaitakurssille ommellakseen paidan, joka perinteisesti on puettu kuolleen ihmisen päälle. Tässä novellissa näkyy myös Kaukosen tapa ja tyyli kuljettaa vanhaa, suomalaisten ominta perinnettä mukana novelleissa ja tarinoissa: kurssin alkaessa kurssilaiset keskustelevat kuolinpaitaan liittyvistä uskomuksista. Aina aivan näin suoraan uskomukset eivät sisälly novellin tarinaan, mutta hienointa Kaukosen teoksissa on ehdottomasti se, että maagisuus on kotomaista perää ja perinnettä. Kuolinkosto-novellin tekee kuitenkin merkittäväksi se, että novelli osaa yllättää juuri oikeassa kohdassa. Silloin, kun lukijana olin jo vähän menettämässä otettani tarinaan. 

Kaukosen novelleille on ominaista maaginen realismi, yllättäen myös huumori, kuten Täydellinen ajoitus -novelli osoittaa. Kaikkiahan aina välillä pyrkii ärsyttämään se, miten juopporemmit pilaavat maiseman. Miten käy, kun maisemaa yrittää parantaa? 


Kolmannen osan aloittava novelli Ennen kuin sopulit saapuvat ilahdutti vielä, mutta sitten en tiedä, mitä tapahtui. Minulla oli pieni tauko toisen ja kolmannen osan lukemisen välissä ja kun jatkoin kirjan loppuuun, en päässyt enää kirjaan mukaan. Minua vaivasi kovasti edelllä luetun Palmgrenin kirjan maailma. Luiskahdin koko ajan takaisin Tuulan metsään, enkä päässyt novelleihin ollenkaan sisään. Voi olla, että teoksen lukemisen huono ajoitus pilasti lukukokemusta enemmän kuin se, että Kaukosen teos olisi huonontunut loppua kohden. Oli syy mikä tahansa, niin henkilökohtaisesti Kaukosen kirjan kolmas osa ei oikein napannut. Se ongelma novellikokoelmissa toki aina on, että aina teoksessa kaikki ei miellytä. Itse haluaisin lukea Kaukoselta Odelman-kaltaisen hienon romaanin seuraavaksi. 

Arvioni: + + + ½.



Aika moni on ehtinyt blogimaailmassakin lukea teoksen, ainakin he: 






2 kommenttia:

  1. Minä ihastuin tähän(kin) Kaukosen kirjaan, mutta en yhtä voimakkaasti kuin Odelmaan. Odelman erikoisuus, ihmeellinen kieli ja kalmainen maagisuus tekivät romaanista ainutlaatuisen. Vihkivedet on pääosin onnistunut, mutta siinä on useimpien novellikokoelmien ongelmallisuus: epätasaisuus. Pidin samoin eniten ensimmäisen osan novelleista sekä Kuolinkostosta. Viimeisen osan kohdalla väsähdin jo hieman, mutta upeastihan Kaukonen toki kirjoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä oikeastaan kaikesta =)

      Poista