Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa

Karoliina Timosen Aika mennyt palaa (2012, Tammi) on ehtinyt olla lukulistallani jo jonkun aikaa. Blogistaan Kirjava kammari tuttu Karoliina TImonen julkaisi esikoisteoksensa tänä syksynä. Koska Karoliina on kirjabloggaajana tuttu monelle kirjabloggaajalle, on melkein jokainen blogin pitäjä kirjoittanut kirjasta, joten en lähde nyt linkittämään ketään erityisesti tähän tekstiini, googlesta löytyy kaksi sivullista ainakin ensi hätään muitakin kirjasta kirjoittaneita. Jotta menisi täysin yksipuoliseksi, aion tässä kuussa lukea myös toisen blogistin, Vera Valan, Italia-dekkarin.

Itse kirjaan. Siinä suomalainen Klarissa, kahden lapsen äiti, yhden miehen vaimo ja nousemassa olevan työpolun uranainen lähtee Amerikkaan kotiäidiksi, kun hänen miehensä, Mikael, saa työpaikan meren takaa. Atlantin takana Klarissaa alkavat toden teolla kiusata painajaiset, jotka ovat aika ajoin vierailleet hänen öitään häiritsemässä. Kun perhe löytää vuoden mittaiselle työkomennukselleen asunnon, alkaa Klarissa saada jopa fyysisiä oireita unistaan, joiden sankarittarena on usein ahdistuneen oloinen Corinne. 

Elämä on aloittelevalle kotiäidille vaikeaa, koska hän ei koe kotirouvuutta omaksi elämäkseen. Hän kaipaa uraansa, ja hän haluaisi kovasti myös kokeilla luovaa uraa. Klarissa haluaa kirjailijaksi. 

Kirjassa on voimakkaasti esillä äitiyden myytti. Siis se, minkälainen oikean äidin pitäisi olla: lempeä, ystävällinen ja aina läsnä lapsilleen. Toisaalta äidin pitäisi olla myös vaimo miehelleen: lempeä, ystävällinen ja aina läsnä miehelleen. Klarissa pyristelee eroon tästä roolista. Tosin aika ponnettomasti, sillä vaikka hän haaveilee kirjailijana olosta, hän tuntee omantunnontuskia, kun on netissä toisen lapsen päiväunien aikaan, ja toinen lapsista joutuu katsomaan videoita yli tunnin ajan. Varsinkin kun mies saapuuu juuri tänä, kirjan ainoana, irtioton hetkenä kotiin tuomitsemaan äitiä haaveilusta. 

Välillä kirjaa lukiessani koin ristiriitaisia ajatuksia. Toisaalta kirjan naiset, sekä Klarissa että Corinne, halusivat toteuttaa itseään ja kokeilla siipiään. Toisaalta he olivat liiaksi kiinni porvarillisessa elämässään: kun koti ja perhe joutuivat uhatuksi, naiset eivät kestäneet ajatusta. Tai kun Klarissa piehtaroi ajatuksessa, että hän ei kestä eikä jaksa pelkkää äitiyttä, hän jaksoi kuitenkin, ei suuttunut eikä menettänyt hermojaan kertaakaan lapsilleen. Olisin kaivannut jotain kovempaa irtiottoa edes toiselta naisista. Jotenkin teos vaikuttaa liiankin vanhanaikaiselta, varsinkin kun siinä mainitaan saman teeman ympärillä pyörineet teokset, kuten Anna Karenina, Nukkekoti, Papin rouva jne., jotka ovat Klarissan suosikkeja. Myös miehen, Mikaelin niuho suhtautuminen Klarissan haluihin kirjoituskurssille on minusta jotenkin omituista, kun Klarissa kuitenkin on aiemmin ollut uraa luova äiti. Ymmärrän Mikaelin nipottamisen ehkä sillä, että menneisyys alkaa palata myös hänen kohdalla. Mutta, miten uraa luova äiti ei pidä puoliaan? Välillä kirjan henkilöt olivat hieman liian yksipuolisia ja toisaalta (naiset) pehmeitä: Klarissa tyytyi juomaan valkoviiniään, eikä noussut vaatimaan oikeuksiaan. 

Toinen asia, josta en kirjassa pitänyt, oli jälleensyntymisajatus. Luin Keskisuomalaisessa olleen arvion Timosen kirjasta, jossa Teppo Kulmala kirjoittaa: Karoliina Timosen kirjassa viehkeää on aihe. Unien ja todellisuuden sekä mahdollisen syntymää edeltäneen ja nykyisen elämän toisiinsa yhtyminen tarjoaisi avaimia psykologisesti kiehtovaan ja toki myös monin tavoin mystiseen teokseen. Olen niin samaa mieltä tästä. Kirja on rakennettu minusta hienosti ja lukuunottamatta porvarillista maailmankuvaa teksti on todella hienosti kirjoitettua. Jälleensyntymisajatukseta tulee mieleen joku höpölöpö, enkä saa sitä mahtumaan mitenkään syvällisen kirjallisuuden aiheeksi. Tässä kirjassa joku toinen ratkaisu olisi toiminut aivan järjettömän hyvin, sen verran hieno täydellisen äitiyden -aihelma kirjassa oli. Koko tarina kulki aivan loistavasti loppua kohti, eri aikatasot kietoutuivat hienosti yhteen. Lopussa olisin toivonut, että Klarissan tulkintoja unista olisi ollut vähemmän, ja kahden naisen elämät olisivat kietoutuneet jotenkin psykologisesti toisiinsa, koska siitähän kirjassa oli koko ajan kyse. 

Minulle oli yhä suuri arvoitus, mistä ja miksi nämä unet minulle tulivat, mutta alkoi tuntua, että ainakin oppisin niiden myötä arvostamaan kaikkea hyvää, mitä minulla oli. Alkaisin ehkä selvemmin huomata hyvät asiat elämässäni. Olin kitissyt muuttomme jälkeen tylsistyneenä ja turhautuneena ja pohtinut, olisiko minusta kotiäidiksi edes vuodeksi. Mutta loppujen lopuksi asiani olivat kunnossa. Minulla oli perheeni ja olimme kaikki yhdessä terveinä. 

Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta noita kahta (porvarillisuus ja vanhoillisuus sekä jälleensyntyminen) asiaa lukuunottamatta. Kirja oli hienosti kirjoitettu. Todella hienosti etenevää tekstiä. Luin tätä kirjaa työmatkallani ja kyllä välillä väristykset kulkivat käsivarsissani, vaikka oli aikainen aamu, sen verran voimakasta Timosen teksti oli aika ajoin. Aivan viimeinen puristus ja ideointi, ehkä hieman enemmän taustoja usempaan paikkaan, ja tämä olisi loistava. 

Olen varma, että kirjailijatar saa vielä useammankin tarinan ulos näppäimistöstään, tämä on hyvä alku uralle.