Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys

Milan Kunderan Olemisen sietämätön keveys (1996/1983, WSOY) on kirja, joka on ollut mielestäni maailman paras kirja, tai ainakin yksi parhaimmista. Niitä sellaisia kirjoja, jotka ottaisin mukaan autiolle saarelle, jos olisi pakko valita. 

En oikeastaan tiedä, en siis muista, milloin tutustuin Milan Kunderaan ensimmäisen kerran. Enkä ole varma, tapahtuiko tutustuminen ensimmäiseksi kirjan vai Kunderan kirjan perusteella tehdyn elokuvan kautta. Olen tähän päivään mennessä kuitenkin sekä nähnyt elokuvan että lukenut kirjan niin monta kertaa, että voisin sanoa niiden täydentävän toisiaan ja sekoittuvan niin täydellisesti toisiinsa, etten osaa sanoa, mikä mielikuvani on syntynyt mistäkin. 

Totta on, että näin elokuvan samoihin aikoihin kuin monet muutkin Daniel Day-Lewisin elokuvat, kuten Minun elämäni, Viimeinen mohikaani, Isän nimeen. Toisaalta sen jälkeen, kun luin Olemisen sietämätön keveys -teoksen, luin myös kaikki muutkin Kunderan teokset. 

En osaa sanoa, mistä toinen ihastus alkaa ja mihin toinen loppuu. 

Kunderani olin kuitenkin jossain vaiheessa jo haudannut ja kuopannut. Kunnes päätin ryhtyä tammikuun teemaani: kirjojen uudelleen lukemiseen. 

Kirja kertoo Tomášista ja Terezasta, Prahan kevään eli vuoden 1968 Neuvostoliiton miehityksen aikoihin. Tomáš on ammatiltaan kirurgi ja vapaa-aikoinaan naistenmies. Hän on eronnut mies, joka viettää kevyttä elämää. Aina siihen asti, kunnes tapaa Terezan. Tomáš ei ole aivan varma, haluaako hän tavata maalaisen Terezan uudelleen, haluaako hän Terezan elämäänsä. Kuinka hän voisikaan olla varma?

Onko parempi elää Terezan kanssa vai jäädä yksin?

Ei ole mitään mahdollisuutta tarkistaa, kumpi ratkaisu on parempi, sillä ei ole myöskään vertauskohdetta. Ihminen elää kaiken heti ensi kerralla ja valmistautumatta. Ikään kuin näyttelijä joka esiintyy harjoittelematta osaansa. Mutta minkä arvoista elämä voi olla, jos sen ensi harjoitus on elämä itse? 

Tomáš ja Tereza tutustuvat toisiinsa. Tereza tutustuu myös siihen tosiasiaan, että Tomáš ei tule koskaan jättämään muita naisia, joihin Tomáš haluaa tutustua kuin valloittaja uusiin maanosiin. 

Tulee vuosi 1968 ja neuvostoliittolaiset vyöryvät Prahaan. Maasta pelastautuvat ne, joille se on mahdollista ja niinpä Tomáš ja Tereza lähtevät Sveitsiin, josta Tomáš saa työpaikan. Elämä ei muutu, ja Tereza palaa takaisin Prahaan. Tomáš seuraa perässä, koska on tehnyt kerran valintansa ja hänen elämänsä on Terezan kanssa. 

Tarinan juonen Kundera kertoo lyhyesti, kirjan ensimmäisessä osassa. Kirja on jaettu seitsemään osaan, joissa kussakin palataan tarkastelemaan Tomášin ja Terezan tarinaa uudesta näkökulmasta. Näkökulmat tulevat ilmi osien nimissä: sielu ja ruumis, keveys ja paino. Kirjassa mietitään sitä, onko keveys aina helpompaa, ovatko ruumis ja sielu koskaan yhdessä. 

Jos keimailu onkin toisille naisille merkityksetön tottumus ja toinen luonto, Terezalle se merkitsee tärkeää tutkimuskenttää jolla hän aikoo selvittää mihin pystyy. Mutta juuri siksi että hän suhtautuu siihen vakavasti, hänen keimailustaan puuttuu keveys, se on tietoista, väkinäistä ja liioiteltua. 

Voisi sanoa, että kirjassa mietitään, miten Tereza kestää naisissa juoksevaa miestään, mutta kirjan loppua kohden myös sitä, miten näennäisesti kärsivästä Terezasta tuleekin se, joka pitää Tomášia pihdeissään. 

Kirjassa on myös muita henkilöitä: Sabina ja Franz, joiden välisestä suhteesta kirjoitetaan osassa "Käsittämättömiksi jääneet sanat", jonka nimi kertookin jo, että heidän välillään ei koskaan synny täyttä ymmärrystä. 

Olen aiemmin lukenut kirjaa Tomášin ja Terezan tarinana, mutta tällä kertaa aloin kiinnostua Sabinasta, joka on aiemmin tuntunut jotenkin ärsyttävältä henkilöhahmolta. Mutta ehkä kuitenkin Sabina on se, joka on kirjan keskeisin hahmo. Sabina on taiteilija, Tomášin rakastajar. Kun Sabina kohtaa Franzin, hän valitsee toisin kuin mitä ehkä olettaisi. 

Sanomme että ihmisen kannettavaksi on pantu jokin taakka. Ihminen joko kantaa taakkansa tai sortuu sen alle, kamppailee sen kanssa, häviää tai voittaa. Mutta mitä Sabinalle oikeastaan oli tapahtunut? Ei mitään. Hän oli jättänyt yhden miehen koska oli halunnut jättää tämän. Oliko mies vainonnut häntä? Tai kostanut hänelle? Ei. Sabinan draama ei ollut painon vaan keveyden draama. Hänen kannettavakseen ei ollut pantu taakkaa vaan olemisen sietämätön keveys.

Kaiken taustalla ovat tapahtumat Prahassa vuonna 1968 ja henkilöhahmoissa näkyy ihmisten erilainen selviytyminen noista historian tapahtumista, jotka ovat yksi Euroopan historian suurista luvuista. 

 *****

Luin kirjaa eri tavalla kuin aiemmin, sillä nyt kun elämää on jonkun verran jo takana, on helppo nähdä oikean elämän ihmisiä kirjan henkilöhahmoissa ja miettiä henkilöhahmojen ratkaisuja aivan eri tavalla kuin aiemmin. Aiempien lukukertojen hohdokkuus ja mielikuvat muuttuivat arkielämän törmäilyksi ja tavallaan kirjassa pelätyssä asemassa oleva kitch tuli kirjaan mukaan. Voiko 80-luvun kirja elää nykymaailmassa ilman, että se olisi hieman naurettava? 

Toisaalta, kirja silti säilyttää rakkaan paikkansa elämässäni. Luulen, että palaan kirjaan vielä joskus. Tai sitten en palaa. Pidän kirjasta aivan erityisen paljon ja sillä on monella tapaa aivan erityinen paikka eletyssä elämässänikin. En oikein osaa eritellä perimmäisiä tuntojani kirjasta, mutta autiosaari-tavaraa tämä vieläkin on. En osaa myöskään sanoa, mitä ajattelisin kirjasta ilman vuosien tuomaa muistojen painolastia, tai kirjan ja elokuvan kietoutumista toisiinsa. On myös ihanaa sanoa, että onneksi ei tarvitsekaan, vaan onneksi kirja on elänyt niin monta vuotta mielessä. Nyt se elää hieman eri tavalla. 

Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys

1996, WSOY, 9. painos

alkuteos: Nesnesitelmá Lehkost Bytí 1983

suomentanut Kirsti Siraste