Teema kirjojen lukeminen uudelleen jatkuu.... Löysin kirjahyllystäni myös pari "uutta" kirjaa, jotka otan mukaan projektiin. Taitaa levähtää käsistä tämäkin projekti...
Luin S.E.Hintonin Olimme kuin veljet -teoksen (1983, Otava), jonka alkuperäisen version kirjoitusvuosi on 1971. Englanninkielinen teos on nimeltään That was then, this is now - mikä kuvaa kirjaa ehkä vielä paremmin kuin suomennos. Kyseessä on siis nuortenkirja, jonka päähenkilöt ovat 16-vuotiaita: siinä iässä, kun omaa itseään ja elämänsuuntaansa täytyy miettiä. Se, mikä oli ennen, ei voi jatkua aina.
Luin kirjan joskus kauan kauan aikaa sitten, siis joskus omassa nuoruudessani, joka ajoittuu jollekin ajalle välillä 1983-nykypäivä. Muistan lukeneeni tämän saman painoksen. Luin nuoruudessani myös muita S.E.Hintonin kirjoja, erityisesti muistan Me kolme ja jengi -teoksen. Olimme kuin veljet -kirjasta on tehty myös elokuvasta ja olen senkin nähnyt joskus, mutta en pitänyt ollenkaan siitä, minkälaisena kirjan Mark oli kuvattu leffassa.
Bryon, sinä olet minun ainoa sukulaiseni, tidätkö sitä? Katsos, sinun äitisi on ollut minulle eri hyvä ja kaikkea, mutta minusta ei silti tunnu että hän olisi minun äitini. Mutta sinä olet minun veljeni. Oikea veljeni.
Kirjassa on kyse kahdesta pojasta, jotka ovat kuin veljet: Mark, jonka vanhemmat ovat ampuneet toisensa, asuu Bryonin ja Bryonin äidin luona. Koska äiti on sairas ja sairaalassa, pojat joutuvat tulemaan toimeen kutakuinkin keskenään: Mark kääntää autoja, ja joskus jotain muutakin; Bryon on niin hyvä biljardissa, että voittaa rahapeleissä melkein kenet vaan. Pojat käyvät koulua, mutta koulun jälkeen he tekevät pikkurötöksiään.
Kirjan minäkertoja on Bryon. On vuosi, jolloin hänen elämässään tapahtuu paljon asioita. Hän on päässyt eroon entisestä tyttöystävästään, ja tavannut uuden tytön, Cathyn, joka on poikien pikkuisen ystävän, M&M:n isosisko.
Bryonin elämä alkaa muuttua, koska tapahtuu pahoja asioita: ampumisia, huumeidenkäyttöä, tappeluja, vakavia pahoinpitelyjä. Tapahtuu myös hyviä asioita: tutustuminen Cathyyn ja tämän perheeseen.
Bryon alkaa miettiä asioita, ja tappelut, jotka ovat kuuluneet hänen arkipäiväänsä, alkavat tuntua huonolta ajatukselta. Tappelut tulevat jatkumaan aina niin kauan, kuin hakattu osapuoli haluaa kostaa. Kannattaako aina vain kostaa, koska koston jälkeen on toisen vuoro kostaa...
Bryonin ja Markin ajatukset elämästä eivät muutu samaan suuntaan: Kun Bryon pitää hyvänä sitä, että jengitappelut ovat jääneet menneisyyteen, Mark muistelee haikeana aikaa, jolloin kaikki jengiläiset olivat kuin veljiä keskenään. Bryon huomaa, miten Mark alkaa muuttua, eivätkä he enää ajattele elämästä samalla tavalla. Huomaamattaan se onkin Bryon, joka muuttuu: hän alkaa ajatella tulevaisuuttaan.
Muistan, että kun joskus hamassa nuoruudessani luin kirjaa, minua itketti siinä poikien ystävyyden särkyminen. Muistan myös, miten ihmettelin, mitä ovat M&M-karkit, samoin muistan, kun karkit tulivat Suomen kauppoihin: niitä oli pakko ostaa ja tutkia. Nyt, parin lapsen, joille muuten on itsestäänselvää, mitä ovat M&M-karkit, äitinä minua itketti M&M:n kohtalo. Toisaalta myös Markin valinnat masensivat, vaikka ne olivatkin varmaan aika ennustettavia. Pojat asuivat amerikkalaisen suurkaupungin (ei New York) huonoilla seuduilla, joilta on varmaankin vaikeampi nousta toiseenlaiseen elämään kuin elää pikkurikollisena.
Tällä lukukerralla aloin miettiä kirjaa yhteiskunnallisena teoksena: miten ympäristö ja ystäväpiiri vaikuttavat nuoren valintoihin? Mitä vaihtoehtoja nuorelle jää, jos lähiympäristössä on jatkuva rahapula ja pikkurikokset näyttävät tuovan materiaalista onnea? Toisaalta teoksessa näytetään myös rikollisen kaupanteon kääntöpuoli ja lukijalle jää tehtäväksi moraalinen valinta. Onhan tässä kirjassa siis aika kova kasvatuksellinen asenne myös.
Minusta teos oli vahva ja vaikuttava vielä tänäänkin, vaikka sen maailma: autoilla ympäriinsä ajaminen, katutappelut jne. eivät varmaan istu nykynuoren maailmaan lainkaan. Jotkut asiat sitä vastoin ovat sukupolvesta toiseen kulkevia: vanhat ystävät eivät aina tee samoja valintoja elämässä kuin itse ja seudun kaunein tyttö, joka 16-vuotiaana sai kenet tahansa, ei ehkä menestykään maailmassa. Bryonin entinen tyttöystävä oli sivuroolissa tässä kirjassa, mutta aloin miettiä häntäkin tämän uuden lukukerran myötä. Ja yksi asia ei ainakaan muutu maailmassa, edes kännyköiden myötä:
Vanhemmat eivät ikinä tiedä mitä heidän lapsensa puuhaavat. Eivät tienneet ennenvanhaan, eivät tiedä nyt eivätkä tulevaisuudessakaan. Se on laki.
Kirjan luettuani tuli mieleen tämä vanha nuoruuteni ihastus -biisi. Minkälaisia tosi huonoja valintoja nuori voi tehdäkään ns. parhaassa iässään. Tai jättää tekemättä.
Sekä kirjan että biisin suhteen mielessä kävi samoja asioita: ne molemmat ovat vaikuttavia vieläkin; naurettavuuden ja paatoksen pitää piilossa niihin liittyvä nostalgia. Tavallaan ne vanhat muistot, jotka liittyvät nuoruuden asioihin, eivät ole kadonneet mihinkään, vaan tulevat esiin lukiessa vanhaa kirjaa tai katsoessa vanhaa musiikkivideota.
En osaa sanoa, miltä tuntuisi lukea kirja tai kuulla biisi nyt ensimmäistä kertaa.
S.E.Hinton: Olimme kuin veljet
1983, Otava
That was then, this is now 1971
158 sivua
Ps. Ihan selvennyksenä tuohon ensimmäiseen kuvaan: tämän kirjan olen ostanut kirjaston poistona, ja yksi nostalgia-aihe liittyy tuohon kirjastoonkin
Hyvä ja ansiokas bloggaus :)
VastaaPoista***
Olen lukenut tämän ja en pitänyt siitä.
***
Kirja lienee kuitenkin "hyvän kirjan" maineessa.
***
Ihmettelen tässä esim. M&M:n taustoitusta, ensin kaveri hoitelee perhettä seuraavaksi jo kamalissa ongelmissa. Samoin Markin myyntipuuhat,tuntuu moni ongelma keksityltä.
***
Minusta aihetta kuvaa paremmin Poplaarin Pekan bloggaamat Irvine Welshin teosten "henkilöt", itse olen lukenut vain Liiman ja Pornon Welshiltä, mutta muitakin on.
En osaa sanoa, mitä pitäisin kirjasta, ellei siinä olisi mennen ajan nostalgiaa mukana tällä hetkellä.
PoistaM&M ei saa arvostusta kotona, ja on ehkä pikkaisen sellainen liian filosofinen, outo pikkukaveri. Tulee mieleen, että tällaisia nuoria on Suomessakin ollut ja nähty tekemässä vielä pahempia tekoja.
Tässä kirjassa ei musta alleviivata sitä, että tyypit tulevat tosi rikkinäisistä olosuhteista: Markin juopot vanhemmat ovat tappaneet toisensa, joten aikamoista on varmaan ollut elämä ennen. Tuollaisia pikkukrimmareita on kyllä maailma täynnä, on vain ajan kysymys, että milloin tekevät jotain isompaa kuin varastelevat.
Musta tässä kirjassa juuri on hienao se, ettei taustoja kerrota sen enempää, vihjaillaan vain. Näin vanhemmalla iällä vasta mietin noita yhteiskunnallisia taustoja, muistan että nuorempana lukiessa taustoilla ei ollut merkitystäkään.
Welshiä en ole lukenut, mutta nähnyt Trainspottingin. Siinähän mennään paljon pidemmälle noissa rikostan ja elämän väärien valintojen kanssa, tämä oli Bryonin, selviytyjän tarina.
Mielenkiintoinen tuo Welsh-vertaus. Ei olisi itselleni tullut mieleen, kirjat ovat niin eri maailmoista.
PoistaRakastan Hintonin kirjoja! Me kolme ja jengi on itsestään selvä ykkönen, mutta tämä ja Tex iskivät melkein yhtä kovaa. Minulla on tästä sama pokkaripainos, muistaakseni luin sen viimeksi toissa vuonna.
Hauskaa nähdä tämä kirja blogissasi! :)
VastaaPoistaMinäkin olen lukenut Hintonin kirjoja moneen otteeseen ja jokin "taika" niissä tuntuu säilyvän. Meidän kirjastossa oli tämän ja Olimme kuin veljien lisäksi myös kaksi muuta Hintonin kirjaa, Taistelukala ja Tex. Tex minulla on ainakin ollut omassakin hyllyssä (samoin kuin Olimme kuin veljet ja Me kolme ja jengi), pitäisikin lukea uudestaan taas.
Hinton oli tosiaan nuoruuteni rakkaus, mitä kirjoihin tuli. Ts. yksi rakkaudenkohde, kirjoja onneksi voi rakastaa montaa yhtä aikaa.
PoistaMe kolme ja jengi taisi olla vielä isompi rakkauteni, mutta sitä ei ole kirjahyllyssäni :(
Oi ihana Skid Row! 18 and Life on aivan törkeän upea biisi, siihen ei kyllästy koskaan.
VastaaPoistaKiva että bloggasit tästä. Olen sen verran paljon sua nuorempi ettei mulla ole minkäänlaista tarttumapintaa näin "vanhoihin" nuortenkirjoihin :D Olisi ilmeisesti aiheellista tutustua. Ja mahtavaa muutenkin että viitsit blogata uusinta luetuista. En ollut koskaan kuullut myöskään Auringon asemasta, mutta se meni samantien lukulistalle.
Mä en muuten tiedä, lukiko mun omaan aikaan kukaan muu noita Hintoneita, kun ne taisivat olla jo mun omaan aikaan vähän vanhoja nuortenkirjoja. Ts. mä en edes muista, oliko silloin joitain nuortenkirjoja. Eka oli Viisikot ja Tiinat, ja sitten siirryin johonkin Hilja Valtoseen. Ehkä Tuija Lehtisiä oli jo silloin, mutta ei ole muistikuvaa mistään varsinaisista nuortenkirjoista muuten kuin tämä ja Nancy. Tai sitten mulla oli omituinen kirjamaku.
PoistaMutta joo, tästä olisi hauska kuulla tuoreempikin mielipide. Itse en osaa suhtautua siihen ilman nostalgiaa ;)
Ja hei, jos Skid Row iskee, niin miksei myös kirjallisuus =) Tuon myönnän ihan oman aikani biisiksi.
Innostuin lukemaan uudelleen nuoruuteni suosikkikirjan Me kolme ja jengi, kun tytär sai lukiossa tehtäväkseen tehdä siitä kirjallisuusanalyysin marxilaisesta viitekehyksestä ja koki sen vaikeaksi. Ajattelin vähän selailla kirjaa, mutta se veti mukaansa niin, etten enää pystynyt irrottamaan otettani. Lukukokemus nyt "isona" ja neljän teinin äitinä oli vielä nuoruusvuosiakin vahvempi ja tarkastelu tietystä yhteiskunnallisesta viitekehyksestä antoi lukemiselle syvyyttä. Mahtava kirja! Ja uskomatonta että se on 15-vuotiaan tytön kirjoittama! En voisi kuvitella oman 15-vuotiaan selfieiden ottajani kykenevän havainnoimaan maailmaa, sen yhteiskunnallista eriarvoisuutta, ihmisten välillä vaikuttavia kirjoittamattomia lakeja ja pohjimmaisia inhimillisiä kokemuksia sillä tavalla - ehkä edes viisikymppisenä. Toivottavasti opettajat vielä auttavat nuoria löytämään tämän tyyppisiä kirjoja, jotka voivat oikeasti puhutella nuoria ja osoittaa, että elämää on muotiliikkeiden ja kynsistudioidenkin ulkopuolella. Itse olen syntynyt vuonna -62 ja ahmin nuoruudessani tällaista kirjallisuutta, mutta en mielestän ollut poikkeus. Tuntui hyvältä löytää sattumalta postauksesi ja jakaa kokemus sellaisten kanssa, jotka ovat kokeneet samaa.
PoistaIhanan nostalginen postaus! Luimme yläasteella Me kolme ja jengi -kirjan. En muista siitä mitään muuta kuin rasvaletit. Silti oli pakko postaustasi lukiessani huoahtaa: oi niitä aikoja! :)
VastaaPoistaJee, kiva, että Hintonia siis luetaan kouluissa =)
PoistaMä en millään muista, että luettiinko me, tai että onko noissa yläasteen kirjoissa myöhemminkään ollut Hintonin kirjoja esillä, siis kun olen käynyt opettamassa siellä.
Uskaltaisikohan sitä itsekin sitten lukea Hintonia uudelleen...
VastaaPoistaMeilläkin luettiin yläasteella Me kolme ja jengi äidinkielen tunnille. Muistaakseni kaikki pitivät siitä - nekin jotka eivät muuten pahemmin mitään lukeneet.
Kivaa, että kouluissa luetaan/ luettiin tätä kirjaa.
PoistaUseinhan nämä tarinat, joissa on vähän rankempia asioita kokeneita nuoria, vetoavat moniin. Ehkä oma elämä tuntuu varsin hyvältä, kun sitä saa elää suhteellisen rauhassa. Aika selvästi tässä kirjassa myös esitellään se, mikä on hyvä ja mikä huono tapa elää.
Me kolme ja jengi luetaan yhä kouluissa. Menin sitten sanomaan että olen lukenut sen. Sain lukea olimme kuin veljet. *huoh*. Miksi kouluissa ei lueta oikeita kirjoja.
VastaaPoista