Juha Itkonen: Hetken hohtava valo

Juha Itkonen: Hetken hohtava valo
2012, Otava
511 sivua

Juha Itkonen (s. 1975) on oman sukupolveni ääni, ja ehkä siksi Itkosen teoksiin on niin helppo solahtaa mukaan. Anna minun rakastaa enemmän oli ensimmäinen Itkosen teos, jonka luin ja olin siitä järkyttynyt. Mukavalla ja positiivisella tavalla: voiko tällaista niin minuun iskevä kirjallisuutta Suomessa ollakaan. Hetken hohtava valo -teoksessa on jotain samaa kuin AMRE-teoksessa: hämmentynyt Esa, jonka rakkaus Marjaanaan pakenee, ennen kuin on ehtinyt täyteen liekkiin päästäkään, samalla tavalla Itkosen aiemmassa teoksessa rakkaus on jotain, joka ei ole pysähtynyt kohdalleen. 

Hetken hohtava valo -teos on myös sukupolviromaani: teoksessa on kaksi kertojaa: Esa ja Esko, Esan isä. Eskon elämä tuntuu jossain määrin helpommalta kuin Esan: on avioliitto Liisan kanssa. Liisan, joka antaa paljon anteeksi, kokkaa liikemiehelle iltaruoan, grillaa Eskon ystäväpiirille ja tyytyy osaansa. Ainakin niin kauaksi aikaa, että kaikki heidän poikansa ovat päässeet omaan elämäänsä kiinni. Liisan lisäksi Eskolla on kodinkoneliike, jossa hän saa jatkuvasti lisää vastuuta, kunnes hänellä on oma liike, joka kasvaa kasvamistaan. Esko on amerikkalaisuutta ihaileva materialisti, jolle talouskasvu on samaa kuin hyvinvoinnin kasvu. Esko on miehisen Suomen mies: hänellä on itsevarmuutta ja hänellä on asema pikkukaupunkinsa sosiaalisissa ympyröissä, jotka yltävät kaupungin politiikkaan asti. Ainoastaan Liisan käytös alkaa häntä hämmentää: miksi Liisa ei ole enää onnellinen samoissa ympyröissä kuin hän itse? Teoksessa kuljetaan ajassa koko ajan, ja myös Esko kokee kirjan myötä nuoruutensa voiman, kasvun ja menestyksen vuodet, ja myös ne vuodet, jolloin ei jaksa yhtä paljon kuin aiemmin, ja kun on pakko myydä kesämökit ja muut kasvuvuosien omaisuudet. 

Esa taas joutuu kapinoimaan isänsä aatteita vastaan. Hän ei lähde opiskelemaan taloustieteitä, vaan tiedotusoppia ja hn alkaa kirjoittaa pikkukaupungin lehteä. Kunnes hän huomaa olevansa sinäkin aivan täysin isänsä talutusnuorassa. Esa rakastuu Marjaanaan, joka on feministi ja vasemmistolainen. Marjaana on Esan keino kapinoida isäänsä vastaan. Toisaalta rakkauskaan ei ole Marjaanan kanssa helppoa, vaikka Esa viettää lapsensa kanssa enemmän aikaa kuin Marjaana, joka rynnii kohti politiikkaa. 

Kirjassa kuvataan, miten Suomi kasvaa materian ja kaupan saralla kansainvälisiin yhteyksiin ja korkeuksiin. Konkreettisesti tv:n tulo antaa suomalaisille, koko maailmalle, mahdollisuuden olla yhtä ja ihmetellä avaruuden valloitusta amerikkalaiset etunenässään. Kirjaa lukiessani tuli mieleen, että nyt luen jatko-osaa Olli Jalosen Poikakirjalle, joka näytti, miten television tulo vaikutti perheisiin. Itkonen kirjoittaa, mitä sitten tapahtui. Perheiden hämmennys kasvoi kasvamistaan ja vaikka maamme on vuosikymmen toisensa jälkeen ollut lähempänä muuta maailmaa, yhteys omaan perheeseen ja sukuun tuntuu kaukaisemmalta. 

Itkosen kirja kertoo Suomen lähihistorian, ja kirjaa lukiessa uppoaa miettimään omia kokemuksiaan. Koska oma menneisyyteni niin ikään on pikkukaupungista, on helppoa nähdä samat kasvut ja kivut lapsuuteni ja nuoruuteni ajoilta: se, miten pienestä kaupasta kasvaa kaupungin kokoinen kauppakeskus, miten pienet yritykset elävät rinnalla, kunnes kuolevat pois laman aikana. Kuinka nuoret lähtevät pikkukauupungistaan etelään opiskelemaan, tuovat uusia ajatuksia, jäävät isompiin kaupunkeihin. Samaa taisin kirjoittaa Miika Nousiaisen Metsäjätin kohdalla, joka on samantyylinen kertomus Suomen pikkukaupunkien suhteista, kasvuista ja kivuista. Pidän Itkosen kirjoissa kuitenkin siitä, että niissä on enemmän kuin esim. Nousiaisen teoksessa. Itkosen teos ei anna niin yksioikoista kuvaa maailmasta kuin Nousiaisen vastakkainasettelu; Itkosen teoksissa elämä ei ole niin suoraviivaista, vaan elämissä on mutkia matkassa. Itkosen teosta on moitittu pitkäpiimäiseksi ja liian pitkäksi. Pöh, sanon minä, minusta se oli aivan liian lyhyt, jos jotain moitittavaa löydän: olisin voinut lukea kirjaa vielä toisen mokoman. 

Älä usko tähän sukuun. Älä usko mihinkään mitä ne sinulle itsestään valehtelee. Älä usko mitä Esko ja suvun miehet sinulle jankuttavat, että sinunkin orastava menestyksesi on jollain tapaa todistus näiden nimenomaisten geenien erinomaisuudesta; että älykkyys, sitkeys ja hulluutta hipova omapäisyys olisivat sukupolvelta toiselle siirtyviä ominaisuuksia.

Arvioni: 5/5.