Alexis Kourosin Gondwanan lapset (1997, Lasten keskus) oli lukudiplomi-haasteessa kirjatarjottimella kohdassa luontotarinoita. Olen välillä näitä lukudiplomi-kirjoja lukiessani huokaillut, että en kyllä ilman tätä haastetta lukisi kirjaa loppuun, mutta Kourosin kirjan kohdalla täytyy sanoa, että olipa kivaa, että tuli tämä kirja vastaan. Tätä oli kiinnostava lukea, enkä myöskään ihmettele, että kirja on saanut ilmestymisvuonnaan Finlandia Junior -palkinnon. Gondwanan lapset on hieno tarina, josta tulee mieleen Richard Bachin Lokki Joonatan. Tosin siinä missä lokki lentää, Kourosin sankaripingviiniä vaivaa juurikin lentotaidon puute.
Gondwanan lapset alkaa lentämään opettelevan linnunpoikasen kuvauksella. Pian käy ilmi, että lintu ei tule koskaan oppimaankaan lentotaitoa, koska sillä, tai hänellä, kuten kirjassa kirjoitetaan, on tynkäsiivet. Linnunpoikanen on joutunut vahingossa väärään pesään, kuten kirjan lopussa käy ilmi. Linnunpoikanen saa eläinkunnasta ystäviä, joiden kanssa hän pohtii olemustaan.
- Sano ihan rehellisesti, olenko minä mielestäsi lintu?
- Olet kyllä.
- Miksi en sitten osaa lentää?
- Sitä en tiedä. Niin kauan kuin saatan muistaa, lajisi ei ole lentänyt. Olen kuullut, että esi-isäsi valitsivat jostain syystä maan pinnalla pysymisen. Sitten ne oppivat uimaan paremmin ja paremmin, kunnes hallitsivat sen erinomaisesti. Ehkä kyseessä oli myös jonkinlainen pakko.
- Entä jos minä valitsen uudestaan lentämisen ja pakotan itseni siihen?
- Päätöksesi ei saisi siipiäsi kasvamaan, muurahainen sanoi hymyillen. - Ei sinun elinaikanasi.
Lukijalllekin selviää, että kyseessä on pingviinipoikanen, joka ilman emoaan yrittää selvitä elämässä eteenpäin. Matkallaan linnunpoikanen kohtaa muitakin eläimiä, joiden kanssa keskustelee paitsi omasta itsestään myös muista eläimistä ja elämästä yleensä: mikä on koko maailmankaikkeus, ja ovatko muutokset mahdollisia. Hän törmää loheen, jonka ihmiset ovat muunnelleet ja antaneet sille kasvugeenejä. Liian nopea muunnos ei ole hyväksi, kuten lohi kertoo:
Olen kasvanut 37 kertaa normaalia suuremmaksi, mutta he unohtivat sieluni. Se ei kasvanut ruumiini kanssa. Ruumis on sille liian suuri. Olen eksyksissä itseni sisällä.
Kaikki, mitä maa päällään kantaa, kulkee GONDWANAN pinnalla. Gondwana on kallio, saari ja maa, jossa muut ovat syntyneet. Maa antaa suojaa, mutta maa toimii vain, jos kaikille on oma paikkansa siellä. Näin pohtii maailmankaikkeutta sammakko:
Jokaisella on omat suunnitelmansa, mutta niiden täytyy olla sopusoinnussa sen suuren suunnitelman kanssa, jonka osia me kaikki olemme. - - Me syömme hämähäkkejä ja hyönteisiä ja käärmeet syövät meitä. Sinäkin olet osa suunnitelmaa. Ennemmin tai myöhemmin sinustakin tulee jonkun ruokaa.
Kirjassa luonnoneläimet näkevät ja puhuvat, minkälainen luonto on. Päällimmäisiksi ajatuksiksi nousevat se, että liian nopea muutos (, jonka ihminen voi teoillaan aiheuttaa) on pahaksi ja se, että jokaisella luontokappaleella on paikkansa maailmassa.
Kourosin teksti puhuu luonnon puolesta, ja tekstissä realismi yhdistyy sadun maailmaan tavalla, joka viehättää aikuistakin lukijaa. Suosittelen tätä kirjaa ihan kaikille: sinällään hieman surullisesta aiheesta tuli kaunis satu.
Alexis Kouros: Gondwanan lapset
1997, Lasten keskus
118 sivua
kirjan kansi ja kuvitus Alexander Reichstein
**************************
Lukudiplomi-haasteessa on aina tehtävä ja tässä osiossa oli kirjoittaa mielipidekirjoitus luonnon ja eläinten suojelun puolesta lukemani perusteella. Eli tässä tulee:
Ihminen ei saa muokata luontoa!
Luonnonjärjestys on ollut voimassa maailmassa aina ja ikuisesti. Ihminen on ottanut viime aikoina vallan vaikuttaa luonnonjärjestykseen omiin käsiinsä. Valta pitäisi palauttaa heti luonnolle itselleen!
Gondwana, maan peruskallio on pitänyt huolta maan eläimistä ja ihmisistä ikuisesti. Ihminen muokkaa kalliota poraamalla ja kaivamalla omia reittejään maahan kysymättä lupaa keneltäkään muulta kuin itseltään. Seuraukset tästä muokkaamisesta voivat olla jotain sellaista, jota ihminen ei ole koskaan voinut kuvitellakaan olevan. Eläimet, joille maa ei enää voi tarjota ruokaa ja turvaa, katoavat maailmasta. Eläinten luonnollinen kasvu ja luonnonjärjestys järkkyvät, eivätkä eläimet enää tiedä, ovatko ne lintuja vai kaloja. Kasvuhormoneilla täytetyt kalat ja kasvit eivät osaa kasvaa oikeaan suuntaan, kalat kasvavat niin isoiksi, etteivät pysty kulkemaan luonnollisia reittejään.
Jokaisella eläimellä ja kasvilla on maailmassa oma paikkansa; sitä ei pidä ihmisen muuttaa. Muutoin tapahtuu vielä niin, että sammakot alkavat syödä käärmeitä ja hyönteiset ja hämähäkit sammakoita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti