Julie Kibler: Matkalla kotiin

Julie Kiblerin Matkalla kotiin (2013, Gummerus) oli pienen mitä-lukisin-seuraavaksi-leikkimielisen-värihaasteen ruskea kirja. Otin kirjan mukaani yksinäiselle junamatkalle, koska oli pakko skipata Tropperin kirja: en vain olisi ilennyt sitä lukea koko kansan nähden (täältä bogistahan tuo tieto kirjan lukemisestani ei mihinkään leviä). Lisäksi Matkalla kotiin tuntui vain oikealta kirjalta matkallani kotiin. Kirja sopi matkantekoon enemmän kuin hyvin, sillä kirjassa isoäidin ikään ehtinyt Isabelle ja hänen ystävänsä, matkalle kuskiksi lupautunut Dorrie ovat menossa hautajaisiin. 

Matkalla Isabelle kertoo elämäntarinaansa 1930-luvun lopusta alkaen lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Tarinan, joka auttaa Dorrieta tekemään ratkaisuja oman elämänsä käännöskohdassa. 

Isabelle on elänyt lapsuutensa Kentuckyssä perheessä, joka on lääkäri-isän tulojen ansiosta päässyt kaupungin hyväosaisten joukkoon. Perheellä on tummaihoisia palveijoita, joiden kanssa eletään läheisesti - tiettyyn rajaan saakka. Asuinaluetta koristaa tienvarsikyltti, jossa mustilta kielletään liikkuminen alueella pimeäntulon jälkeen. On siis selvää, että liian läheiseksi ei voi tulla palvelijaperheen lasten kanssa, vaikka he ovatkin samanikäisiä kuin Isabelle. 

Isabellessä alkaa kuitenkin elää pieni kapinallinen, joka lähtee läheiseen kaupunkiin baariin kokeakseen jotain muuta kuin tylsiä luokkakavereidensa juhlia, joihin perheen vanhemmat kuskaavat lapsensa. Kaikkea pahaa voisi tapahtua, ellei ritarillinen Robert saapuisi pelastamaan liian sinisilmäistä tyttöä. Isabelle alkaa ystävystyä palvelusväkeen kuuluvan pojan kanssa. 

Matkalla takaisin kotiseudulleen Isabelle kertoo, mitä sitten tapahtui, ja Dorrie kuuntelee. Tarina osoittautuu oikeaksi Romeo & Julia -tarinaksi samalla kun se näyttää, millainen oli mustien ja valkoisten välinen raja-aita. 

Hän oli minua vanhempi ja huomattavasti vahvempi musta poika, ja saatoin vain kuvitella äitini ja hänen ystäväpiirinsä tai minun ikätoverieni kauhun, jos he saisivat tietää tapailustamme. Värillisiin miehiin, varsinkaan nuoriin miehiin, ei juuri luotettu, vaikka päästimme samat miehet Shalervilleen hoitelemaan asioita tai nostelemaan raskaita taakkoja. Päiväsaikaan kohtelimme heitä ikään kuin itseämme heikompina tai alempiarvoisina, auringon laskiessa taas karkotimme heidät tiehensä. Jos nuori  musta mies vaelsi liian lähellä kaupunkimme reunaa, yhteinen kauhu kiiri selkäpiissämme ja koimme tarvetta huutaa apua vapaaehtoisilta järjestyksenvalvojilta varmistaaksemme, että he ajaisivat tunkeilijan niin kauas ettei tämä enää olisi uhka.

Mutta onko historia muuttanut mitään? Dorrie, joka on tummaihoinen, koetaan vieläkin epäsopivaksi ystäväksi ja matkakumppaniksi vanhalle valkoiselle naiselle. Kirjassa rotuennakkoluulojen lisäksi on muitakin aiheita: Dorriella on elämässään asioita, jotka vaativat omaa selvittelyä, ja 1 000 kilometrin matka onkin hyvä aika selvitellä asioita. Oman apunsa miettimiseen tarjoaa Isabellen tarina, ja hautajaisten yllätysten jälkeen omaan elämään on parempi palata. 

Pidin kirjasta, sillä en odottanutkaan tästä mitään elämää suurempaa tarinaa. Kirja oli viihteellinen, sen tarina eteni ja tarjosi kivasti yllätystä matkan varrella. Kieli vei nopeasti lukijaansa eteenpäin ja halu tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu, teki junamatkasta takaisinkin nopean, vaikka vr tarjosi 40 minuuttia lisäaikaa lukemiseen. 

Kirjaa suosittelen sellaiselle, joka pitää viihteellisestä tarinasta, mutta ei liian vaikeasta juonesta. Ja myös sellaiselle, joka tuntee kuten tekstilainauksessani. 

Kirjaa on luettu blogimaailmassa ahkerasti, googlen ensimmäiseltä sivulta sain tällaisen otoksen: 

Lukuneuvoja, 

Kirjojen parissa, 

Luettuasaso, 

Rakkaudesta kirjoihin, 

Kirjainten virrassa, 

kirjavinkit.

Julie Kibler: Matkalla kotiin 

2013, Gummerus

Calling Me Home 2013

suomentanut Riie Heikkilä