MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

torstai 9. toukokuuta 2013

Elif Shafak: Kunnia


Elif Shafakin kirjoista olen lukenut aiemmin sekä Rakkauden aikakirjan (2010) että Kirotun Istanbulin (2012) ja pitänyt molemmista aiemmista kirjoista, vaikka olenkin löytänyt molemmista jotain vinkumisen aihetta. En siis ollut aivan varautunut siihen, minkälainen vaikutus Kunnialla (2013, Gummerus) oli minuun. Lieneekö kevään aurinko pehmentänyt tämän lukijan, mutta en keksi Kunniasta oikeastaan mitään negatiivista, paitsi ehkä loppu, joka tavallaan toimi, mutta tavallaan oli hieman liian amerikkalaisen onnellinen. 

Kunnia kertoo nimensä mukaisesti kunniasta. Päähenkilönä kirjassa on nainen nimeltä Pembe, Turkissa asuva tyttö, jolla on kaksoissisar Jamila. Kun kaksostyttöjen äiti kuoli yrittäessään saada edes yhtä poikaa yhdeksän tyttären lisäksi, Pembe synnyttää jo 17-vuotiaana poikalapsen, mikä on suurinta ja täydellisintä, mitä turkkilainen nainen voi tehdä 1960-luvulla. Toisaalla kasvaa Adem, jonka äiti on rakastunut toiseen mieheen ja lähtee perheensä luota. Ademin lapsuus on lisäksi humalassa huutavan isän takia varsin ikävä. Adem ei itsekään osaa olla isä, kun hän hieman sattumalta menee naimisiin Pemben kanssa ja saa tämän kanssa kolme lasta.

Kunnian alussa oli hieman vaikeaa saada selvää, kenestä tämä kirja kertoo, mutta pian kirjassa päädytään Lontooseen, johon Pembe ja Adem lapsineen muuttaa. Lapset kasvavat ja heillä kaikilla on oma tulevaisuus edessään. Pembe on kampaaja, Adem taas tehtaalla liukuhihnalla työssä. Ademin unelmat eivät ole antaneet hänelle mitään parempaa kurjan lapsuuden jälkeen; ainoa kiinnostava asia hänen elämässään on salarakas, venäläinen tanssijatar. 

Lontoossa henkilöt kohtaavat kaikenlaista, mutta Pembe uskoo pääosin ihmisten hyvyyteen. 

Hän tiedosti, kuinka erilaisia Toprakit olivat englantilaisiin naapureihinsa verrattuna, ja kuitenkin myös turkkilaiset ja kurdit olivat erilaisia, ja jotkut kurdit olivat täysin erilaisia kuin toiset kurdit. Jopa hänen pikkuruisessa kotikylässään Eufratin varrella joka perheellä oli erilainen tarina, eikä missään perheessä ollut kahta samanlaista lasta. Jos Allah olisi halunnut luoda ihmiset samanlaisiksi, Hän olisi varmasti tehnyt niin

Pembe onkin lähinnä hämmästynyt, kun hän kohtaa rasistin. Kirja ei ole perinteinen maahanmuuttajatarina, eikä tässä kirjassa mietitä kovinkaan paljon, mitä erilaista ja samanlaista ihmisten välillä on (tosin sitäkin mietitään aika ajoin): rasistin kohtaaminen on kuitenkin vain keino, jonka kautta Pembe törmää itselleen merkittäväksi tulevaan henkilöön. 

Kirjassa on paljon rakkautta. Sitä on päähenkilöiden saamissa ohjeissa: 

Jos mies on riidanhaluinen, hänen rakkautensa on täynnä riitoja. Jos hän on tyyni ja lempeä, hänen rakkautensa on balsamia. Jos hän säälii itseään kaiken aikaa, hänen rakkautensa murenee tomuksi. Jos hän on hilpeä veikko, hänen rakkautensa pursuaa iloa

Ja sitä on kirjan sivuilla, henkilöiden välissä eli koko kirjan matkan ajan. Rakkauden kanssa sotii kunnia, sillä aina kunnia ei sovi samaan kuvaan rakkauden kanssa. Kunnian käsite ei koske miehiä lainkaan, mutta naisia se sitoo syntymästä kuolemaan, ja välillä nimenomaan kuolemaan. 

- - kunnia oli kaikki, mitä joillakin miehillä oli tässä maailmassa. Rikkailla oli varaa menettää maineensa ja saada se takaisin ostamalla vaikutusvaltaa yhtä välinpitämättömästi kuin he tilasivat uuden auton tai kalustivat kartanonsa uudelleen, mutta muille maailmassa asiat olivat eri lailla. - - 
Mies, jolta oli viety hänelle kuulunut kunnia, on kuollut mies. Kaduilla ei voi enää kävellä, ellei totu tuijottamaan jalkakäytävää. - - Kukaan ei ota hänen puheitaan huomioon, hänen sanansa ovat ei ole sen arvokkaampi kuin kuivunut lanta

Shafakin kirjassa eri henkilöhahmot tuovat esiin eri näkökulmia kunniaan. On Pemben ja Ademin sukupolvi, ja sitten on Englannissa syntynyt uusi sukupolvi, joka yrittää ratkaista elämässään asennettaan moneen asiaan, joista yhtenä naisasiaan. Shafakin kirjassa eittämättä näkyy henkilöiden teoissa perinteisen kunnia-ajattelun kaksinaismoralismi, kirjassa sitä ei kuitenkaan alleviivata, vaan käyttäytymisen eri normit miehille ja naisille tulevat esiin henkilöhahmojen eri tavoissa tehdä asiat hyväksytysti. Ademin rakkaus on hieman häiritsevä asia, mutta vaimon tulisi kuitenkin sietää miehen poissaolot ja pitää perhe kasassa; Pemben rakkaus sitä vastoin on täysin katastrofaalista.

Pidin tästä Shafakin teoksesta oikeastaan eniten kaikista niistä, jotka olen Shafakilta lukenut. Arvostan Shafakin rohkeutta kirjoittaa viihdekirjan muotoon aroista asioista, kuten Turkin armenialaisesta vähemmistöstä ja tässä teoksessa kurdeista. Arvostan myös Shafakin taitoa kirjoittaa kiinnostavasti: henkilöt olivat uskottavia, vaikka tässäkin kirjassa tietyt mystiset muodot kohtasivat realismin. Tämä oli kaiken kaikkiaan hieno kirja aiheesta, joka on kovin ajankohtainen ja ennakkoluulojen täyttämä nykypäivän Euroopassa. Ajatuksia kirjassa on todellakin yhtä paljon kuin henkilöhahmoja. Shafakin kunniaksi lisättäköön vielä se, että juuri kun kirja alkaa lähetä loppuaan, se saakin yllätyskäänteen (jota tällainen tarkkaavainen lukija toki osasi jo vähän epäillä tulevaksi). Niin, Shafak on loistava tarinankertoja, en yhtään ihmettele, miksi hän on saanut suosiota maassaan ja maailmalla. Ja minusta on lisäksi hienoa, että Shafak on suosionsa saanut: hänellä on sanottavansa - sekä idälle että lännelle. 

Muita kirjan lukeneita: 

ja Leena Lumi

Elif Shafak: Kunnia
2013 Gummerus
Honour
suomentanut Maria Erämaja 

13 kommenttia:

  1. Minä olen lukenut tästä vasta ensimmäiset 30 sivua, mutta olen jo ihastunut! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä olin siinä alussa vielä vähän sekaisin, mutta sain menosta kiinni ja kirja senkus vaan parani.

      Poista
  2. Täysin samaa mieltä kaikesta, mitä sanot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko lisätä tuohon yllätysloppuun vielä, että petyin jopa Shriverin Jonnekin pois kirjan 'amerikkalaiseen lopetukseen', tässä sama juttu ja myös kirjassa Mitä he toisilleen tekivät. Ei kai näin hyviltä kirjailijoilta puhti lopu kesken...ehkä se on vain heidän mielestään tyylikeino, jolla yllätetään ja vaikutetaan. En tiedä...Shafakia ei voi kuin ihailla kaikellaan.

      Poista
  3. Täysin samaa mieltä sinun ja Leenan kanssa! ♥

    Shafak yhdistele taidollisesti kevyen viihteen ja painavan sanoman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri sitä, olen vanhastaan viihteen ystävä, ja kun joku saa omaan viihteeseensä mahtuman näin paljon asiaa, on se kyllä hienoa. Eikä tämä kirja sinällään mitään viihdehöttöä ollut, viihteen ja vakavan raja on häilyvä =)

      Poista
  4. Pitäisköhän munkin sitten kokeilla tätä? En täysin lämmennyt kummallekaan aikaisemmista Shafakeista, mutta ehkä sitten tämä nappaisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä pitäis, mutta en tiedä lämpenetkö. Vedän vastuuta tuolle kevään pehmittämälle minälleni =)

      Poista
  5. Olen lukenut Kirotun Istanbulin ja tykkäsin kirjasta. Kivan arvostelusi perusteella odotan kirjaa kirjastosta vieläkin innokkaammin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva nähdä ja kuulla, miten Shafak näyttäytyy sulle. ollaan nyt muuten luettu aika paljon samoja kirjoja, luin 20-luvun Helsinkiä tänään =)

      Poista
  6. Oo, sain tämän juuri kirjastosta enkä malta odottaa että ehdin lukea! Kurdeista olen nyt muutenkin lukenut / lukemassa, eli tämä sopii spontaanisti syntyneeseen teemaani vallan mainiosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. varmaan menee hyvin teemaan =)

      Mä tykkäsin kyllä, oikein mukava kirja lukea. Mutta kiva kuulla sitten, mitä pidit!

      Poista