Taina Teerialho: Hiljainen kevät

Taina Teerialhon teos Hiljainen kevät (2008, WSOY) on ollut kirjahyllyssäni jonkun vuoden kirja-alesta alkaen. Olen haaveillut lukevani sen jonain kauniina keväänä, ja vihdoinkin sain kirjan pysymään käsissäni keväällä. Teerialho on minulle aivan tuntematon, joten vailla ennakkoluuloja luin tämän kirjan. 

Minä pidän keväästä. Kaikki eivät pidä, koska silloin ei ole vielä värejä. Koivunoksista sen näkee, niissä on aivan tietyn sävyn punerrus ja ne harovat kohti valoa. Se merkitsee, että jonakin yönä josta en vielä tiedä, lopultakin yhtenä keväisenä yönä tulevat linnut ja asettuvat oksille. 

Kevät on läsnä kirjassa koko ajan. Siksi tämä on ehdottomasti kevätkirja, vaikka voihan kevättä tosin fiilistellä muinakin vuodenaikoina. Itse nautin siitä, että voin lukea tätä kirjaa samaan aikaan, kun kevät salaa saapui.

Kirjan päähenkilö on Hanna, yhden lapsen äiti, ikuinen opiskelija, tällä hetkellä hanttihommissa, lintubongarin vaimo: Hannaan mies Ilari juoksee lintujen perässä, ja harrastus ajaa aina kaiken edelle. Jopa Roope, pariskunnan lapsi on meinannut syntyä metsään, kun Ilari on halunnut tarkistaa erään linnun mahdollisen sijainnin. Hanna joutuukin miettimään, mikä on suhteen jatko: onko hän aina ikuinen kakkonen, vai olisiko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella? Lintubongaustakin ongelmallisempi asia, joka tulee pariskunnan väliin, on Hannan kuulo-ongelmat. 

Kuulo ja sen heikkeneminen tulee myös Hannan ja kevään väliin. Kun kevään heräilevässä luonnossa kävelee kuunnellen linnunlaulua, on helppo tuntea kirjan Hannan kauhu: mitä voisi olla kevät, jonka ääniä ei kuule? Linnut, äänet ja kevät liittyvät tässä teoksessa toisiinsa itkettävän läheisesti, kun mielessä elää ajatus tulevasta hiljaisesta keväästä. 

Linnut eivät laula ihmiselle, joka kuuntelee, ja laulu vaikuttaa silti. Peippo saa hyvälle tuulelle, se kirkkaus ja soinnillinen laulunkeikutus. Kaulushaikaran huudossa on salaperäisyyttä, kuin kutsua ja julistusta samaan aikaan, sellainen pulloon puhallus, joka toistuu neljä kertaa. - - 

Tiaisten ääntely on toimeliasta.

Ja sitten ovat tyynet laulut, jotka tuntuvat ikuisilta, mutta ne ovatkin hetkellisiä. 

Tämä kirja oli keväisen äänekäs, kaunis ja surullinen. Ja sen lukeminen sai minut kuuntelemaan kevättä entistä enemmän ja tarkemmin.  

Taina Teerialho: Hiljainen kevät

2008 WSOY 

210 sivua