MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa - Italia 3/3


Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa (2012. Gummerus)

Vera Vala on käynyt blogimaailmassa tutuksi Vera(n) Italia -blogista. Kun sai Valan blogin kautta tietooni, että blogisti julkaisee esikoisdekkarinsa loppukesästä, listasin kirjan ehdottomasti luettavien listaan. Blogin kirjoittaminen on nykymaailmassa varsin vetovoimainen keino kiinnittää huomiota tekemisiinsä, ja itse olen viihtynyt Veran esittelemässä Italiassa erinomaisen hyvin. Siispä osasin odottaa kirjaltakin erityisesti Italiaa ja maan kuvailua. Valpas lukijani onkin ehkä huomannut, että olen lukenut Italiasta viime aikoina useammankin kirjan voimalla: 

Aloitin Italia-kierrokseni Gianrico Carofiglion dekkarista, jossa seikkailtiin Barissa. Kirja oli kuitenkin varsin karsittu, mitä tuli miljöön kuvaukseen. Jatkoin Italiaan tutustumistani Musta, kaunis ja kaupan -teoksen parissa, jossa kerrottiin, kuinka Afrikasta paremman elämän toivossa lähtevät nuoret naiset joutuvat ihmiskaupan ja prostituution uhreiksi Italiassa. Murhia, pahoinpitelyjä ja korruptiota oli Italiani ollut täynnä näiden kirjojen jälkeen. En voi tosin sanoa, että olisin kovin paljon muuta odottanutkaan, kun kirjavalintani oli moinen: dekkari ja prostituutiota käsittelevä elämäkerrallinen teos. Vera Valan dekkari ei varmaankaan toisi kovin paljon iloa ja onnellisuutta Italiaani, onhan tässäkin kirjassa keskiössä dekkareiden tapaan murha, jota yksityisetsivä Arianna de Bellis kutsutaan tutkimaan. 

Kirjan miljöö on Tolfan kylä, jota kuvaillaan kirjassa ansiokkaasti ja yksi Vera Valan kirjan huippukohdista onkin miljöökuvaus. Tunnustan tässä vaiheessa, että aika usein luen dekkareita juurikin niiden kiinnostavan miljöökuvauksen takia. Toinen syy, miksi luen dekkareita, on niiden tapa ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Tätä jälkimmäistä osuutta Valan kirjassa ei kovinkaan paljon ollut. Kirja nojasi paljon dekkarin perinteiseen juoneen: tapahtuu murha, jonka tekijää etsivä etsii ja tunnustelee. Etsivä, Arianna haastattelee eri henkilöitä, jotka kaikki kuuluvat murhatun Lily Montgomeryn uuteen sukuun (amerikkalainen Lily on mennyt naimisiin hotellinomistajan pojan kanssa). Oletuksena on, että joku lipsauttaa jossain vaiheessa jotain, josta selviää kuka murhaaja on. Tai sitten etsivä saa apua odottamattomalta taholta. Ja jossain vaiheessa tutkimuksiaan Arianna tietysti kohtaa vaaroja, kun joku yrittää saada hänet pois kuvioista. Syyllinen epäilemättä, mutta kuka hän on? 

Valan kirjan alku oli vauhdikas, kuvaileva ja juoni kulki kauniisti eteenpäin. Kirjassa tutustuttiin italialaisten seuraelämään, herkullisiin ruokiin, vahvaan sukuun, Tolfan nähtävyyksiin, sukelluksen ihmeelliseen maailmaan. Keskivaiheilla jouduin vetämään henkeä kirjan suhteen, koska juoni tuntui pysähtyvän, välillä se meni jopa takapakkia ja mietin, että hetkinen, enkös juuri lukenut samat sanat aiemmin. En siis aivan pitänyt siitä, että melkein samanlaisia tapahtumia kerrottiin kahteen kertaan, vaikka ymmärrän, että  tapahtumat tarvitsivat toisiaan siksi, että ne tulisivat ymmärretyksi. Välillä kirjassa oli kovasti samantyylistä selittelyn makua kuin Karoliina Timosen esikoisessa, josta kirjoitin hieman aiemmin. Ehkä tämä on jotenkin esikoiskirjaan liittyvä asia? Toinen asia, joka askarrutti mieltäni oli se, että kirjan tyyli toi mieleeni kovastikin chick lit -tyylisen teoksen. Arianna miettii aika ajoin, että kenet komistuksen hän valitsisi ja murhaajan selviämisen sijasta lukijana aloinkin miettiä, että kuka on se oikea Ariannalle... 

Mielenkiintoista kirjassa oli sen sijaan Ariannan menneisyyden paljastuminen. Olin vähän yllättynyt, että asia ei saanut sen suurempaa tilaa ja huomiota kirjassa, mutta luulen, että menneisyydestä vihjailu on keino saada lukija kiinnostuneeksi seuraavasta Valan kirjasta, jossa menneisyys saa suuremman merkityksen.

Pidin kirjasta ja se oli miellyttävää luettavaa. Luulen, että Carofiglion yhteiskunnallisuus ja Valan Italian-kuvaus yhdistettynä loisi sellaisen superteoksen, joka saisi minulta täyden kympin. 

Tällä kertaa arvioni: + + +.

Muita arvioita löytyy täältä

1 kommentti:

  1. Alku rullasi täälläkin mukavasti mutta olen nyt varmaan samoilla paikkeilla kirjassa jossa sinäkin pidit hengähdystaukoa. Toivon, että pääsisin taas takaisin muutoin nautinnollisen kirjan imuun. :)

    VastaaPoista