Asioita, joita en ole...

... koskaan pystynyt ymmärtämään, omaksumaan ja nielemään:


Sitä, että Tarja ei ole enää Nightwishin laulaja,
sitä, että maailma voi erottaa sen, mikä syntyy pienessä kylässä kaupungissa.
Sitä, että pienestä kylästä kaupungista voi ponnistaa näin pitkälle matkalle.



Sitä, että olen ylittänyt 3-kympin rajapyykin jo useita vuosia sitten ja elämä jatkui eteenpäin, eikä loppunut siihen päivään, niin kuin luulin 17-vuotiaana.

Sitä, että talvi tuntuu jatkuvan ihan yhtä pitkän ajan - ja elämän pitäisi jatkua myös talvisin, mutta nyt alkaa tuntua siltä, että elämä on vain neljän seinän sisällä eikä ole elämää ollenkaan (ja miten silloin muuten kestettiin, kun oli vain Salatut elämät eikä nettiä ollenkaan). 

Sitä, että maailmassa on joka puolella niin isoja raja-aitoja, että niitä voi ylittää, alittaa, kiertää, eikä myöskään mennä niiden läpi. 
Sitä, että itse voin ostaa lentolipun vaikka mihin Afrikan tai Aasian maahan ilman että mulla on senttiäkään rahaa taskun pohjalla, mutta jos joku haluaa matkustaa toiseen suuntaan, sillä pitäisi olla tilillä rahaa niin paljon, että voi elättää itsensä matkan ajan siellä täällä toisessa maassa. Ajatus on paukahtanut aika ajoin mielen perukoille, mutta iski taas sinne, kun luin Elina Hirvosen kirjaa. Miten ihmeessä voimme selittää itsellemme, että olemme ansainneet olla niitä toisia paremmassa asemassa: meillä on oikeus syödä ruokaa, joka tuodaan meille toiselta puolelta maapalloa, ja meillä on oikeus pukeutua vaatteisiin, jotka jotkut toiset ompelevat muualla pientäkin pienemmällä palkalla ja meillä on oikeus tuhlata se kaikki, mitä maailma tarjoaa. Miten meillä on vielä oikeus pitää kaikki tieto itsellämme, eikä antaa sitä muille.     

Taidan hankkia kevyempää luettavaa...