Käväistiin tänään lasten kanssa kirjastossa ja päätin tehdä pikaisen postauksen lainasaaliista, kun huomasin, että tänään tuli lainattua ihan kokonaisella teemalla lastenkirjat.
***
Lauren Childin Samu ja Salla -sarja on lasten suosikki myös telkassa (tai ehkä äidin), koska Sallalla on isoveli, joka on melkein yhtä viisas kuin meidän tytön isoveli. Se on totta vieköön minun kirjani -teoksessa sisarukset ovat kirjastossa, sillä Salla haluaa saada lempikirjansa, jossa on koppiaisia ja kuoriaisia.
Kirjasto vain on niin suuri ja kirjoja niin paljon, että edes viisas isoveli ei tahdo löytää juuri sitä yhtä ja oikeaa kirjaa.
Mikään kirja ei ole samanlainen.
Kunnes sitten eräässä kirjassa aivan yllättäen onkin niin hyvä tarina, että siihen aivan uppoaa.
Mukavaa lukea kirja muista lapsista, jotka lukevat kirjoja. Vaikka täytyy nyt myöntää, että ehkä lapset ovat jo kasvaneet näiden kirjojen ohi (äiti ei).
Kirjastosta voikin sitten siirtyä näppärästi teatteriin,
Katri Kirkkopellon
Muusan ja Maestron teatteriseikkailu (WSOY 2010) vie nimensä mukaisesta teatterin maailmaan.
Muusa ja Maestro ovat aiemmassa kirjassa seikkailleet taiteen parissa (googlasin), pitänee etsiä sekin käsiin.
Teatteri on kaunis ulkoa ja jännittävä sisältä.
Esityksen jälkeen lapset pääsevät kierrokselle teatterin kulisseihin; tekemään näytelmää itsekin.
Ja lopussa on vielä sanastoa =)
Tämä varmaankin kannattaa lukea malliksi, ennen kuin menee teatteriin.
Meidän lapset ovat käyneet teatterissa, mutta ehkä vähän toisenlaisissa puitteissa.
Tulevan maanantain (Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivä) kunniaksi kirjastossa oli nostettu esille Mauri Kunnaksen Koirien Kalevala.
Otin senkin mukaan, ollaan sitä selailtu Ateneumissa käydessämme, mutta ei ole tullut hankittua kotiin.
Ehkä pitäisi, niin lapset voisivat sitten koulussa kiistellä Kalevalan tarinasta opettajan kanssa
(ei pahoja traumoja, mutta laitetaan vahinko kuitenkin kiertämään.)
En ole lukenut koskaan Koirien Kalevalaa läpi, mutta huomasin tietenkin heti selailtuani, että ei tässä nyt ihan oikeilla jäljillä mennä.
Aikamoisen oudoksi tarina muuttui heti alussa,
ja aikamoinen, etten sanoisi, että jopa tyrkky,
Ainosta on tehty.
Välihuomautuksena, että tästä tulee ehkä hieman MeNaisten vanha mainos mieleen.
Joistakin kuvista sitten taas tulee mieleen, että olisko gallen-kallelat olleet pohjalla...
Onhan tässä tietysti vähän huumoriakin mukana.
Mutta pääosin en oikein tykkää juuri tästä
mauri kunnaksesta.
Seitsemän koiraveljestä -teosta olen käyttänyt havainnollistaakseni Kiven teosta, mutta Kalevala ei mun mielestä oikein aukea tämän kirjan perusteella.
Voi olla, että Kalevalassa olen ihastunut juuri niihin osioihin, jotka Kunnas on jättänyt pois.
Muutenkaan mun mielestä Kalevala ei toimi ihan juonellisena teoksena.
Vinkkinä muuten Kalevalaan, että
Rauta-aika on aika mahtava versio siitä.
Itse käytin kurssillani ja tykkäsin Pohjolan ja Louhen kuvauksista.
****
En vielä päässyt testailemaan lapsille näitä kirjoja; tyttö viihtyi Pekka Töpöhännän parissa ja poika dvd:n, mutta katsotaan, kun ehditään.
Olen kai lievästi virkaintoinen ja haluan, että lapseni tietävät, miksi Suomessa liputetaan kunakin päivänä ja siksi pakotan lapseni kuuntelemaan Kalevalan ennen maanantaita. Myöskin kun itse olen maalta enkä koskaan päässyt kyläkirjastoa kauemmaksi, niin olen raahannut lapseni kaikkiin museoihin heti, kun ne ovat päässeet rappuset itse ylös.
Huomasin, että kirjastossa oli eri uskonnoista kertova kirja, mutta ajattelin, että otetaan se ehkä sitten seuraavalla kerralla mukaan. Poika ihmetteli jo, että miksi nepalin jumalalla on neljä kättä, kun meillä normaaleilla ihmisillä vain kaksi...
Teidän lapsilla on aika kehittynyt kirjamaku, jos Samut ja Sallat alkavat mennä ohi. :) Meillä kolmevuotias ei ole kiinnostunut niistä, mutta viisivuotiaalle menevät täysillä. Hän on alkanut oppia lukemaan sanoja ja Samu ja Salla-kirjoissa kieli on sen verran simppeliä, että hän lukee niitä itse.
VastaaPoistaKoirien Kalevala (kuten myös Seitsemän koiraveljestä) ovat oikeita aarteita lapsille. Toki Kunnas on muutellut tarinaa, mutta kun ajattelee kaikkia niitä runotoisintoja, joista Lönnroth Kalevalaan päätyneet runot valitsi, on Kunnaskin "oikeilla" jäljillä. Ajattelin juuri eilen kaivaa tuon Kunnaksen Kalevalan esille.
Eikös muuten erikseen ole julkaistu Suomen lasten Kalevala (SKS?)?
Ai, no en tiedä, onko kehittynyt, mutta toisenlaiset tarinat kiinnostavat nyt jotenkin enemmän: tyttö rakastaa kissatarinoita ja prinsessatarinoita. Voi olla, että poikakin kiinnostuu taas näistä, kun oppii lukemaan itse. Tällä hetkellä poikaa kiinnostavat vähän enemmän juonelliset kokonaisuudet.
VastaaPoistaJa ihan totta sekin, että Kunnas on tehnyt hienon työn näissä molemmissa. Ja jos kansanrunoja ajatellaan, niin Lönnrotin teos on aika hirveä. Itse lukisin ehkä mieluiten juuri yhden tarinan, esim. tuo alun suohon laulaminen. On totta, että siinä Kalevalassa menen itsekin välillä sekaisin henkilöissä ja tapahtumissa ja kiteytän tarinoita aika paljon. Mutta en ehkä silti ymmärrä, miksi lasten pitäisi lukea, että tyttö on tyrkkynä komean (!) Väiskin perässä. Toisaalta olisihan se aika pedofilistä, jos Väiski olisi nuoren Ainon perässä... Ei voi voittaa.
Lasten Kalevala on varmaan olemassa ja lyhennetty Kalevala. mitähän kaikkea vielä...
Haa, meillä on ihan sama, että Samu ja Salla on ennen kaikkea äidin suosikki. :) Sekä lapsihahmot luonteineen että piirrosjälki ovat mielestäni ihan parhautta. Mutta kyllä Stellakin (4 v.) näistä pitää. Se vain menee kausissa, niin kuin kaikki tuossa iässä. Nyt ei olla taas hetkeen katsottu tai luettu Samua ja Sallaa.
VastaaPoistaKaroliina
Luulen, että Samu ja Salla kertovat myös vähän lapsista. Tavalla, että äitikin viihtyy. LApset ovat välillä ihan yhtä ehdottomia kuin salla. Auttaa äitiä jaksamaan...
VastaaPoistaMukava postaus, kiva kun olet nähnyt noin paljon vaivaa ja runsain kuvien kanssa esitellyt kirjat. Minäkin voisin.. :)
VastaaPoista