Natalja Kljutšarjova: Kolmannessa luokassa

Natalja Kljutšarjovan teos Kolmannessa luokassa (Like 2010) on tullut vastaan niin monta kertaa kirjaston pikalainana, että päätin sen vihdoin ottaa mukaani. Minun on tehnyt pitkän ajan mieli päivittää vähän venäläistä kirjallisuutta, tolstoini ja dostojevskini jälkeen en ole hirveästi venäläisiä lukenut. Koska työssäni kuulen päivittäin venäjää, ajattelin myös hieman päivittää venäjän kielen taitojani, niitä ihan oppikirjan muodossa.

Mielikuvani venäläisestä kirjallisuudesta on se, että kirjoissa vilisee ja juoksee jokaisella sivulla venäläisten klassikoiden nimiä ja viittauksia kirjailijoihin. Niin Kljutšarjovankin kirjassa: kirjan päähenkilö Nikita ja hänen rakastettunsa (kirjan alussa) käyvät kirjallisuuden luennoilla ja teoksessa henkilöitä kuvataan varhempien kirjojen henkilöiden kautta. Minusta tuntuu aina, että jään jotain paitsi näissä kirjoissa, kun en muista tai ymmärrä, kuka kukin on venäläisessä kirjallisuudessa. Niinpä minulla oli kirjaa lukiessa vähän samanlainen olo kuin teoksessa opiskelijoilla luennoilla: Rostsinin luennoilla opiskelijat eivät tietenkään tunnistaneet anonyymejä lainauksia antiporvarillisen ajattelun maailmanhistoriallisista klassikoista, kuuntelivat vain saarnaa suu ammollaan.

Toinen ongelma venäläisessä kirjallisuudessa on se, että en kerta kaikkiaan pysy jäljillä venäläisten nimissä: isän- ja sukunimien lisäksi tulevat kaikki lempinimet, enkä muista, minkä nimen lempinimi Saša on. Kljutšarjova ei päästä helpolla tässäkään asiassa, sillä kirjassa on useita henkilöitä, joiden kautta kuvaa nyky-Venäjästä rakennetaan.

Päähenkilö kirjassa on Nikita, joka matkustaa halki Venäjää tavoitteenaan luoda kuva siitä, minkälaista maassa on ja kritisoida maata. Tietenkin maassa on kurjuutta ja ongelmia, myös Putinin maailmalle uhotaan loppua ja sivuilla vilahtavat Omon-joukot. Nikita viettää railakasta nuoruuttaan Jasjan kanssa, mutta Jasjaa vievät mukanaan toisetkin miehet. Yhteiskunnan ongelmia kuvataan teoksessa hieman sirpaleisesti, siinä tarjotaan pieniä paloja sieltä ja täältä. On esimerkiksi Groznyista Moskovaan tullut mummo, joka kuuraa rappukäytäviä päivisin ja nukkuu porttivahtien lepohuoneessa yönsä; on nainen, joka ei saa työstään palkkaa ja päättää lopettaa kärsimyksensä, kun ei pysty katsomaan silmiin nälkää kärsiviä lapsiaan; on Junkkeri, joka poistuu asunnostaan vain viinakauppaan jne. Ihmisiä, jotka ovat pudonneet yhteiskunnan portailta.

Ulkona oli aivan toisenlainen aikakausi. Lattea ja joutavanpäiväinen 2000-luku, joka natisi liitoksissaan. Junkkerin tapauksessa ristiriita ilmeni mittakaavojen erilaisuutena. Hän tunsi kuuluvansa tähän aikakauteen yhtä hyvin kuin valtamerilaiva kuuluu Jauzajoelle.

Teoksen lopulla yhteiskuntaa vastaan nousevat vanhukset, jotka vanhuutensa heikentäminä pyrkivät marsille kohti Moskovaa. Lopussa Nikita alkaa paastota osoittaakseen mieltään yhteiskuntaa vastaan ja näkee unia, mm. sen, kuinka laittaa kukkia omon-joukkojen aseisiin. Teoksessa siis hyökätään yhteiskunnan älyttömyyksiä vastaan pienin paloin.

Myönnän, että en ehkä saanut ihan hirveästi kiinni kirjasta. Sen yhtenäinen juoni jäi piiloon, kun pienet kohtaamiset tulivat ja menivät. Välillä kirjan sivuilla oli hauskojakin kohtia, jotka purskauttivat nauruun. Olihan tämä kirja varsin erilainen kuin ne paksut klassikot, joita olen aiemmin lukenut. Ehkä innostun kuitenkin tutustumaan vielä muuhunkin uudempaan venäläiseen kirjallisuuteen.

***

Venäjän kulttuuria ja kieltä opiskelleena olen pistänyt merkille asian, joka on minusta ihastuttavaa. Jo heti alkeisoppikirjasta alkaen kirjailijat ovat kielen oppijan mukana. Venäläiset suuret nimet esittelevät itseään heti ensimmäisestä kappaleesta alkaen. Voin kertoa kokemuksella, että ei ole ensimmäistäkään suomen kielen oppikirjaa, joka alkaisi esim. Lönnrotin kuvalla ja kertoisi, että minun nimeni on Elias. Tai joka alkaisi kivoilla Gallen-Kallelan maalauksilla. Miksiköhän me yritämmekin piilotella oman kulttuurimme? Eihän siinä ehkä niin suuria nimiä ole kuin Venäjän kulttuurissa, mutta eivät henkilöt läheiseksikään tule, ellei niitä ota omikseen.