Jonathan Safran Foer: Eläinten syömisestä

Kiinnostuin Jonathan Safran Foerin kirjasta Eläinten syömisestä, kun luin Jorin kirjoituksen kirjasta. Ajattelin tosin, että olen niin tiedostava ihminen, ettei minun tarvitse kirjaa lukea. Tai en ole itse tiedostava, mutta minua on siunattu ystävillä, jotka olivat tietoisia esim. aspartaamin haittavaikutuksista ennen kuin suuri yleisö niistä kohisi. Ja kaikesta kohinasta huolimatta, en ole luopunut pepsistäni.

No, Eläinten syömisestä kertoo ei niinkään eläinten syömisestä, vaan eläinten tehotuotannosta, jota ilman ei tietysti voisi olla eläinten syömistäkään nykyisessä mittakaavassa, joka on muuten aivan liiallinen. Ei tarvitse muuta kuin avata silmänsä normaalina päivänä ihmisten parissa ollessaan, niin huomaa, että meillä Suomessakin syödään liikaa.

Foer lähtee kirjassaan pohtimaan ruokaa mielenkiintoisesta näkökulmasta: 

hän kirjoittaa isoäidistään, joka maailmansodan aikaan kärsi paitsi natsien vainosta myös nälästä ja joka selvittyään näistä kauheuksista koko ikänsä leikkasi alennuskuponkeja ja varastoi jauhopaketteja kaappeihinsa. Taustapohdinnan myötä on jotenkin ymmärrettävissä se, että sodan jälkeiset sukupolvet ovat halunneet turvata lastensa ja lastenlapsiensa ruoan, ja jotta ruoasta ei olisi pulaa (länsimaissa) täytyy sitä olla paljon liikaa. Ihmisten luontoon kuuluu myös ahneus rahaan ja jokainen janoaa keinoa rikastumiseen. Yhdistyneenä nämä kaksi asiaa ovat saaneet aikaiseksi lihan tehotuotannon.

Foerin lähtökohta on henkilökohtainen myös siten, että hänkin haluaa taata jälkipolvilleen ruoansaannin. Mutta tehotuotanto ei mahdollista sitä, sillä se tuhoaa maailman.

Foerin näkökulma on amerikkalainen: niinpä siinä keskitytään paljolti USA:n tehotuotantoon, joka on tietysti niin kuin kaikki, paljon isompaa valloissa kuin Suomessa. Kirjan loppuosassa onkin luku siitä, miten suomalainen lihateollisuus on pitkälti samansuuntainen kuin USA:ssa, tosin tietysti pienemmässä mittakaavassa. Mutta esim. sikatilat kasvavat koko ajan.

Foerin kirjasssa amerikkalaisuus näkyy paitsi tietyssä kirjoitustyylissä myös siinä, että ison luvun saavat kiitospäivän kalkkunat.

Foer käyttää sanomisensa tukena tutkimuksia, ja tekstin sisäisiä viitteitä onkin 50 sivua. Koska Foer on käyttänyt kolme vuotta asiansa tutkimiseen, niin en ole nyt perinpohjainen tutustuessani lähdetutkimuksiin, vaan uskon Foerin sanaa. Lihatuotannon kritisoiminen taitaa olla muutenkin sukupolveni sanoma, joten tämä on sinällään tuttua kauraa: olen miettinyt lihansyöntiäni 16-vuotiaasta asti, jolloin vaadimme omaan lukioomme kasvisruokavaihtoehtoa. Silloin sitä ei tarjottu, joten mielenosoituksellisesti söimme näkkäriä ja salaattia vuoden ajan.

Olisikin mielenkiintoista, jos joku sellainen, joka syö lihaa ja vastusti Helsingin koulujen kasvisruokapäivää, lukisi kirjan ja kertoisi mielipiteensä.

No, mutta niihin Foerin taustatutkimuksiin: erilaiset tutkimukset ovat osoittaneet (Chicagon yliopiston ja YK:n), että ruokavalintamme vaikuttavat ilmaston lämpenemiseen enemmän kuin liikenne. Sekasyöjät aiheuttavat seitsenkertaisesti kasvihuonekaasuja vegaaneihin verrattuna.

Kirjassa vaikuttavinta ovat numerot, joita ladotaan eri tutkimuksista. Kriittisenä lukijana tietysti voisin kyseenalaistaa numeroita, mutta uskon kyllä tietyt seikat.

Jos Intiassa ja Kiinassa alettaisiin syödä yhtä paljon linnunlihaa kuin Yhdysvalloissa (27-28 lintua vuosittain henkilöä kohti), Intian ja Kiinan yhteenlaskettu kanankulutus olisi yhtä paljon kuin koko maailmassa tällä hetkellä. 

Koska kyseessä on raha, myös tietyt tahot (valtio ja tuottajat) haluavat suosia lihatuotantoa sen sijaan, että suosisivat hedelmien ja vihannesten syömistä. 

Kirjassa vaikutetaan myös näin: 

ja näin:

Edellisessä kuvassa on se tila, joka munijakanalla on käytetävissä ja jälkimmäisessä on 5 ja puoli sivua samaa tekstiä, jonka sanat edustavat kaikkia niitä (21 000) eläimiä, jotka yhdysvaltalaiset syövät elämänsä aikana.

Kirjan sanoma on selvä:

lihatuotanto on pelkkää bisnestä, joka tuottaa turhaa kärsimystä eläimille, kun eläin ei ole minkään arvoinen.

Eläimet ovat sairaita ja niitä kasvatetaan keinotekoisesti niin, että talouden voi maksimoida.

Huolenaiheeni lihajalostuksen suhteen ovat taudit, jotka leviävät siksi, että no, tehotuotantoa on: liian lähekkäin ja liian sairaina pidetyt eläimet pumpataan täyteen antibiootteja, jolloin myöskin antibiootit käyvät tehottomiksi. Yksinkertaistin nyt hieman Foerin tekstiä. Foerin kirjoitus siitä, että ihmisillä on yhä enemmän sairauksia, joita lääkärit eivät pysty eivätkä osaa määritellä, osui ja upposi. Pienten lasten äitinä tuntuu, että meillä ainakin on koko ajan sairauksia, ruokamyrkytyksiä olemme kokeneet myös pari. Toinen niistä tuli eräästä hampurilaisravintolasta, jonne ilmoitin asiasta ja joka asianmukaisesti tutkikin sen. Aiheuttajaa ei löytynyt ja meille kerrottiin, että oireet voivat johtua myös likaisista ovista kauppakeskuksessa. En tietenkään uskonut selitystä, koska meistä neljästä kaksi sairastui: ne, jotka söivät hampurilaispaikassa. Luonnolllisesti olen vältellyt paikkaa siitä lähtien. Tänäänkin olen kotona meillä kiertävän vatsaflunssan takia. 

Voi tietysti olla, että ennenkin on ollut vastaavaa, ruoansulatussairauksia, mutta ehkä ne ovat johtuneet muista seikoista, niin kuin lihan säilytyksen ongelmista. Mikä tietysti voi olla ongelmana nykyisinkin, kun suuria määriä lihaa käsitellään.

Toinen kestämätön asia, jonka lihansyönti aiheuttaa, on maailman saastuminen. 

Asia, jota en ole tullut kovin paljon ajatelleeksi, on se yksi luonnollisimmista: 

paska, johon maailma hukkuu ja josta maailma saastuu: lihajalostuksen tuottamaa lantaa kun ei tarvitse edes puhdistaa. 

Myös se toinen luonnollinen asia, syöminen, aiheuttaa maailmanlaajuista tuskaa: 

YK:n erikoislähettiläs luonnehtii 'rikokseksi ihmisyyttä vastaan' sitä, että 100 miljoonaa tonnia viljaa ja maissia uhrataan etanolin tuotantoon samalla kun lähes miljardi ihmistä näkee nälkää. Millainen rikos on eläintuotanto, joka käyttää 756 miljoonaa tonnia viljaa ja maissia joka vuosi, paljon enemmän kuin tarpeeksi ruokkimaan 1,4 miljardia ihmistä, jotka elävät suoranaisessa köyhyydessä? 

Kirjassa oli myös paljon sellaista, mikä meni mielestäni tunteisiin vaikuttamiseksi: esimerkiksi se tosiasia, että jonkun pitää eläin tappaa teurastamossa. 

Lihansyönnistä on kirjan luettuaan vaikea löytää mitään hyvää, tai mitään oikeutusta sille. Itse en ole ollut mukana lihaketjussa, mitä tulee possuihin ja lehmiin, pitkiin aikoihin. Sen sijaan kanaa ja kalaa olen syönyt lasten saamisen jälkeen, kirjan lukemisen jälkeen ei tosin enää tee mieli ostaa niitäkään. En tiedä, uskaltaisinko tehdä niin kuin Foer: muuttaa lapset kasvissyöjiksi.

Ja kuten alussa totesin, luulin olevani jo tiedostettu kaikesta lihanjalostukseen liittyvästä. Silti teksti iski ja vaikutti. Toivoisin, että ruoasta keskusteltaisiin enemmän ja että julkisuuteen pääsisi enemmän ääniä. Muistissa on vielä rasva-keskustelu, jossa oli yksi ainoa 'oikea' ääni pitkään. 

Nykyisin uskomme siihen, että lihaa täytyy syödä proteiinin lähteenä, mutta Foerin kirjassa kumottiin tämäkin väite. 

On vaikea uskoa, mikä on totta, kun asioista saa yksipuolisen kuvan.

Parasta on, että ostaa useimmiten sitä, mistä ei näe mainoskampanjoita, sillä mainoksissa halutaan aina, tai useimmiten ainakin, tuoda markkinoille aina jotain uutta. Ja kuten opittua, yleensä se vanha on parempaa: 

milloinkas kaupat mainostaisivat perunaa ja porkkanaa, tai kukkakaalia isoilla kampanjoilla?

Kenelle?

Niille, joita ruokavalinnat kiinnostavat.

Erityisesti sille, jonka mielestä oikea ruoka on pihvi kermakastikkeella.