Välillä on sen verran kiire tai muuten vain laiska olo, että ei ihan aina jaksa lukea lapsillekaan pakollista iltasatua.
Viikonloppuna tsemppaan itseäni lukemaan myös lapsille, ja yritän nyt täällä blogissa joka viikonloppu postata lastenkirjalöydöistä ja luetuista kirjoista.
Tänään postaan lasten raadin tuomioista.
Luettuina tänään neljä kirjaa.
4. Timanttijäätikkö - Ketly, Ann & Comiskey, Shelley (kuvitus) (Päivä Osakeyhtiö 2010) jää viimeiselle sijalle, vaikka tässä kirjassa oli illan kirjojen parhaimmat kuvat:
lumiukko on aina varma valinta lastenkirjan hahmoksi.
Tosin tässä lumiukko oli hieman liian ärsyttävä tyyppi, eikä saanut lapsia innostumaan kirjasta.
Vaikka lumiukko kruisaili moottorikelkalla.
Ehkä menopeli oli liian tuntematon kapistus omilleni.
Plussat taidokkaista ja isoista kuvista.
Miinusta seuraavista asioista:
- Vaikea kieli: itsekin lukiessani unohdin lauseen alun, oli sen verran monimutkaisia lauserakenteita - yleensähän lastenkirjoissa on helppoja lauseita.
- Aivan liian paatoksellinen tyyli, vaikka kyseessä tietysti on tärkeä asia: ilmastonmuutos, varsinkin erityisen raskas viimeinen sivu.
Tässä, viimeiset sivut olivat aivan liian pitkiä teksteiltään.
Kirja sopisi parhaiten alaluokille (ehkä päiväkotiinkin), ja sen perusteella voisi keskustella aiheesta.
Iltalukemistoksi aivan liian raskas.
3. Robberecht, Thierry (kirjoittaja), Goossens, Philippe (kuvittaja) Kiukkuhirviö (Lasten keskus 2009) saa sijan kolme, koska kirja oli suunnattu ehkä hieman omia lapsiani nuoremmille (nuorin meillä 4-vuotias). Kirjassa kerrotaan, mitä tapahtuu, kun kiukuttaa oikein kovasti: silloin ei kuule, eikä näe edes omia vanhempiaan. Vasta kun kiukku on mennyt ohi, voi taas huokaista ja miettiä, mitä tapahtui.
Oikein loistava kirja uhmaikäisten kanssa luettavaksi: sekä lapselle että aikuiselle.
Pojan kommentti: 'Ai, äiti, onko toi niinku sä?'
Siis, tulisieluisille lapsille ja äideille.
Miksei isillekin.
Sijalle 2 meillä tuli Tove Appelgrenin ja Salla Savolaisen (kuvitus) (Tammi 2005) Vesta-Linnea ja samettikuono, jossa Vesta-Linnean perheeseen hankitaan koira. Käy kuitenkin ilmi, että perheen isä on allerginen koiralle ja koirasta pitää luopua. Vesta-Linnea purkaa kiukkuaan, mutta onneksi tarinassa on onnellinen loppu: koira voi jäädä mummille ja koiraa voi käydä lenkittämässä milloin vain haluaa.
Löysin Vesta-Linneat viime kesänä ja olin aivan ihastunut näihin kirjoihin. Lapsetkin ovat viihtyneet.
Oma suosikkini on Vesta-Linnea ja hirviöäiti (edellisen kirjan tapaan meille sopiva).
Plussaa:
- Myös aikuisia puhuttelevat tekstit, esimerkiksi hirviöäiti voi antaa hirveytensä välillä anteeksi itselleen.
- Aiheet, joista voi keskustella kirjan lukemisen jälkeen ja aikana. No, meille ei koiraa tule, eikä sitä edes haluta (koiranomistajien ansiosta koirista traumatisoitunut lapsi), mutta voisin ajatella, että koirahinkuisille tämäkin olisi juuri oikea pala.
- Kuvissa pieniä hauskoja ja hulluja yksityiskohtia.
- Kivat, myös varsin yllättävät tarinat. Ei vain sitä tuttua ja tavallista tarinaa.
Tiukan lastenraatimme voittaja eli numero
1. on tänäänkin
Mikko Mallikas, josta luimme ensin yhden kirjan - ja lopulta kaikki, jotka kirjahyllystä löytyvät. Gunilla Bergströmin Mikko Mallikas oli aikoinaan myös oma suosikkini: ensimmäinen Mikko Mallikas -kirja julkaistiin vuonna 1972 eli reippaasti ennen omaa syntymävuottani.
Mikon perheessä on isä, ja yhdessä kirjassa isoäiti, toisessa täti.
En yhtään muista, mitä Mikon äidille on tapahtunut, onko se jossain kirjassa kerrottu?
Kirjoissa Mikko viettää 70-lukulaista elämää isänsä kanssa:
isän tärkein kapistus on hänen piippunsa (!), joka Mulperi-kirjassa katoaa. Isä on aika usein omissa maailmoissaan (tv:n tai lehden takana) ja elämä on enemmän ankeaa kuin iloista (kirjaa M.M. tulee iloiseksi). Vaikka puitteet ovat hieman karut, Mikon elämä on kuitenkin pienen pojan rikasta elämää.
Kirjoissa on sitä samaa maailmaa, joka oli itseni ympärillä silloin kultaisella 70-luvulla.
Parasta kirjoissa on se, että ihmiset tekevät inhimillisiä virheitä: isä ei jaksa eikä ehdi eikä viitsi leikkiä lapsensa kanssa; vanhemmat lapset kohtelevat Mikkoa juuri niin ilkeästi kuin oikeassa elämässä (M.M. punoo juonia); Mikko joutuu pihalla eristetyksi, kun pihan muut lapset epäilevät häntä avaimen kadottamisesta (M.M. on rehellinen).
Näistä ehkä hieman realismin tyylisuunnan mukaisista lähtökohdista tarina etenee kuitenkin kohti onnellista loppua, jossa huonot tekonsa saa aina anteeksi ja mukavat tyypit palkkionsa.
Värit ovat sitä itseään eli nykymaailmassa retroa.
Kuvat pelkistettyä ja hieman ankeita.
Pelkistettyjä.
Ihmisillä on paheita: niin aikuisilla kuin lapsillakin.
Kai näihin kirjoihin kohta iskee sensuuri, piiput poistetaan ja liika suorasukaisuus leivotaan lapsille sopivaksi.
Mutta siihen asti: meillä tykkää sekä lapset että äiti.
En tiedä, mikä näiden näennäisesti aika ankeiden kirjojen salaisuus onkaan! Ehkä näissä kirjoissa on kuitenkin iso ripaus inhimillisyyttä ja sellaista maalaisjärkeä, jota ihminen kaipaa elämäänsä?
Meillä molemmat hakevat kirjastosta vain mikko mallikkaita - ja minä sitten otan mukaan myös malli- ja kokeilukappaleita, joiden lukemisen jälkeen luetaan viidetä kertaa mikko mallikasta.
Tällaisia kirjoja tällä kertaa.
Katsotaan, mitä ensi viikonloppuun löytyy!
Kiva postaus! Minäkin pidin lapsena Mikko Mallikkaasta ja olenkin kirpparilta jo yhden vanhan painoksen ostanut, Mikko Mallikas menee kouluun. Siinä on niin hyvin kerrottu siitä kun lapsi jännittää jotain asiaa kovasti.
VastaaPoistaVähän yllätyin kun yhdellä keskustelufoorumilla Mikko Mallikkaista puhuttiin siihen sävyyn, että "ihan kauheita lastenkirjoja, se isäkin on hirveä, polttaa piippuakin jne jne.." Olin ihan ihmeissäni! Ihanaa, että toit hyvin esille sen, miksi Mikko Mallikkaat ovat kaikessa realistisuudessaan hyviä kirjoja lapsille. Mutta niinhän se varmaan sensuurin viikate korjaa näitäkin kirjoja vielä joku päivä. Pöh.
Susa: niinhän se muumipapan piippukin hävisi =I
VastaaPoistaEhkä tässä viehättää myös se, että luotetaan lukijaan: meillä poika heti piipun nähtyään alkoi kysyä, että äiti, onko tuo terveellistä?! Ja muutenkin näiden kirjojen lukemisen aikana/jälkeen voi miettiä yhdessä, että mikä on se kirjan juttu. Joissakin pointti tulee vähän liian suoraan, lukijan ei tarvitse itse miettiä yhtään.
Kivaa, kun alat postata säännöllisesti ja enemmän lastenkirjoista! Minäkin yritän saada tänään yhden lastenkirjapostauksen aikaan, kun en viikonloppuna ehtinyt.
VastaaPoistaMyös meillä Vesta-Linneat on sekä äidin että tyttären suosikkeja. :) Ja Mikko Mallikas, ah. Meillä on vasta yksi ja sitä on muutaman kerran luettu Stellalle, mutta siitä on jo aikaa. Kyllä Stella ihan siitä piti, muttei hullaantunut, ja oli silloin ehkä vähän liian nuori vielä. Pitääpä hankkia Mallikkaita lisää ja kokeilla uudelleen!
Susa, uskomatonta että tuollaista jaksetaan kauhistella... Meillä ainakin ollaan niin epätäydellisiä vanhempia, että on varmasti kaikille helpottavaa, että myös kirjoissa näkyy sellaista. Keskustelupalstojen täydelliset äidit (onkohan omasta mielestään täydellisiä isiä muuten olemassakaan, hmm?) voivat varmaan itse kirjoittaa ja kuvittaa paremmat kirjat. Siinä olisikin sopivaa puuhaa taas yhdessä lasten kanssa!
(Anteeksi tämä piruilu..)
Karoliina, piruilu on aina riemukasta ja suotavaa, jos sen tekee kauniisti.
VastaaPoistaMeillä varmaan olla niin seitkytlukulaisia asenteiltamme, että mallikkaat iskevät... tosin ei tuon piipun kohdalla.
Sepä se, itsekin koen helpottavana asiana lukea lasten kanssa kirjoja, jossa ollaan "epätäydellisiä", koska en itsekään ole täydellinen. Tai toisaalta ajattelen, että jokainen on täydellinen omine epätäydellisyyksineen kunhan ne myöntää ja tajuaa ;)
VastaaPoistaMaailma on pahimmillaan raadollinen paikka, mutta jo normaalissa arjessa lapsikin kohtaa asioita, jotka hämmentävät ja ihmetyttävät. Koen, että kirjat ovat osaltaan hyvä keino juuri pohtia, mikä on oikein/terveellistä/hyväksi jne. Ihan kuten Mari A. kirjoitikin tuosta, että voi jutella lapsen kanssa, onko piipun polttaminen ok jne!