Vähän aikaa sitten kirjablogeissa postattiin kirjojen kansista. Meni vähän ohitse silloin, mutta tulen jälkijunassa mukaan.
Pinosin myös kirjaston kirjoja, kun piti erotella ne, joita muut kaipaavat luettavaksi.
Ihmeellistä taas, miten niitä kirjoja kertyy, vaikka en ole edes mielestäni ehtinyt kirjastoon.
****
No, mutta tässä niitä mun silmiin miellyttäviä kansikuvia. Aika usein valitsen kirjan sen kannen perusteella: kansikuvan pitää kertoa jotain tarinaa.
Yksi keino vakuuttaa mut on laittaa lapsi kansikuvaan.
Tarina on varmasti kiinnostava, jos siinä on lapsinäkökulmaa.
Ja nyt maailmanmatkavuonnani lapsuus on kiinnostavaa, kun se tapahtuu jossain muualla.
Pidän myös siitä, että tarinan kertomisen ohella kansikuva on oikeasti kuva.
Siis sellainen, jota voisi jotenkin alkaa tulkita myös sommittelunsa puolesta.
Kolmas asia, joka minua on aina viehättänyt, on vastakohtaisuus.
Kauneutta Kabulissa, läppärit Intiassa.
Näissä kuvat ovat onnistuneet - ainakin kirjan nimien puolesta sanoisin näin; lukea en ole vielä kumpaakaan ehtinyt.
Näissä on taas jotenkin mukavat värit:
Pidän myös tällaisista yksinkertaisen tyylikkäistä kansista.
Huomaattehan, näissä on jotain samaa:
Ja nyt taas pitäisi löytää hetki jos toinenkin siihen, että kurkkaisi kantta syvemmälle.
Mukavaa sunnuntaipäivää!
Minulta tämä aihe tai omassa blogissani mennä hieman ohi, tai mistäs sitä koskaan tietää. :) Mukavaa, että kauniita kansia ehtii tarkastella teidän muiden blogeissa.
VastaaPoistaPidän ajatuksesta, että kauniiseen kanteen mahtuu vastakohtien maailma. Kansi ei välttämättä ole "klassisen kaunis", kuten tuossa Jean Kwokin kirjan upeassa kannessa (se on ihana!!), mutta puhuttelevuudessaan hieno ja siksi kaunis. Ihmiset ovat usein kauniita ja heidän näkemisensä muussa kuin totutussa toiminnassa tekee hyvää katsojankin sielulle. Ehkä juuri se tekee kauneutta?
Itse pidän eniten kirjan tyyliin sopivasta värimaailmasta, harmoniasta tai leikittelystä - kaipaan kanteen tyyliä, joka sisältää lupauksen kirjan sisällöstä.
KAtja: niin mäkin ajattelin, että tämä lipuu ohi. Mutta tänään huomasin kirjastokassia täyttäessäni, että näitä kivoja kansiahan täällä onkin lattia täynnä =)
VastaaPoistaMusta kirjallisuudesta juuri on kyse siitä, että omat käsitykset joutuvat ristiriitaan. Siitä on hyvä antaa vihje kannessa.
Mene, ja rakasta -kirjassa on jotenkin niin koskettava, herkkä tunnelma. Toisaalta taas Jean Kwokin kansi on värimaailmaltaan upea, mutta pidän myös siinä olevasta kuvasta.
VastaaPoistaKirjan kannet ovat kyllä sellainen asia, että niihin on kiva paneutua ja ihastella, miettiä miten kansi nivoutuu yhteen sisällön kanssa jne.
susa: niinpä, odotuksena on, että tunnelma on myös kirjan sisällä erilainen: parasta on kannet, jotka houkuttelevat paitsi miettimään myös avaamaan itsensä kirjan maailmaan.
VastaaPoistaMusta on aika kamalaa aloittaa kirja vailla mitään vihjeitä siitä, mitä tuleman pitää, esim. Rakkauden aikakirja jätti vähän sanattomaksi. En oikein osannut odottaa mitään kirjalta...