Jean Kwok: Girl in Translation

Kevään uutuuksista bongasin Jean Kwokin kirjan

Girl in Translation (2010, Penguin books), joka ilmestyy Bazarin kustantamana 24.5. suomeksi (Käännöksiä).

Lainasin kirjan englanniksi ja sain kuin sainkin sen luettua ennen kuin suomennos ilmestyy.

Siitä, kun viimeksi luin kirjaa in English, on aikaa. Päätin, että kun en jaksa enää katsoa Frendejäkään ja opiskella englantia tv-sarjoista, niin voisin vaikka lukea enkuksi. Olen lainannut nyt lisää kirjoja, lähinnä sellaisia intialaisten kirjoittamia, joita ei ole käännetty.

Girl in Translation on helppolukuista tekstiä. Tosin mulla ei ole nyt oikein mitään, mihin verrata, joten en tiedä, olenko luotettava arvioimaan asiaa.

Girl in Translation on osin omaelämäkerrallinen, sillä kirjan päähenkilön, Kimin tavoin myös Jean Kwok on muuttanut Hong Kongista New Yorkiin. Kirjassa Kimin isä on kuollut ja hänen äitinsä työskentelee hikipajassa Chinatownissa. Kimin äidin sisko on auttanut heidät Yhdysvaltoihin, järjestänyt asunnon ja työpaikan.

Asunto tosin on rappeutunut läävä, jossa ei ole lämmitystä ja jossa juoksentelee hiiriä ja torakoita.

Kimin äiti ei osaa englantia, joten Kimin on toimittava paitsi tulkkina myös yhteyshenkilönä ympäröivään yhteiskuntaan.

Toisaalta, kun he elävät Chinatownissa, pärjäävät he hyvin kiinallakin.

Kirja on siis omaelämäkerrallinen siltäkin osin, että myös Jean Kwokin perhe työskenteli kiinalaiskorttelin tehtaissa ja asui hökkelissä. Yhteneväisyyttä on myös Kimin ja Jeanin koulumenestyksessä.

Sillä kirjassa Kimin ja hänen äitinsä ainoa tie ulos tilanteesta on se, että Kim saa stipendin jatko-opintoihin.

Kirjassa kerrotaan lapsen ja koululaisen, koko ajan vanhenevan Kimin näkökulmasta, millaista elämä on New Yorkissa. Outo ja kielitaidoton Kim joutuu tietenkin naurunalaiseksi koulussa, sillä hän ei tiedä kielen puhekielisiä merkityksiä. Koska Kim on totaalisen köyhä, hänellä ei ole varaa ostaa vaatteita. Myöskin opettaja ottaa Kimin huonon ääntämyksen naurunsa kohteeksi jopa niin paljon, että Kim alkaa pinnata koulusta.

Kim kuitenkin rakastaa koulua, eikä voi pysyä kauan aikaa poissa koulusta. Iltaisin hän kiiruhtaa auttamaan äitiä vaatetehtaalle.

Alun perin Kimin äiti ja tämän vanhemmat olivat paenneet Kiinan kulttuurivallankumousta Hong Kongiin. Kimin täti nai amerikankiinalaisen miehen ja niin he pääsivät Yhdysvaltoihin.

Yhdysvalloista täti auttaa heitä, mutta kun he muuttavat Amerikkaan, hän myös kiristää rahaa, jonka he ovat Paula-tädille velkaa. Paula pitää heidät myös asunnossa, jonka kunto on kamala. Vasta myöhemmin Kimille selviää, että sellaisissa asunnoissa eivät normaalit ihmiset asu, ja asunto on itse asiassa laiton asuttavaksi. Niin on tehdaskin, ja lapsityövoiman käyttö siellä.

Koulussa Jean saa ystävän, Annetten, joka ei jätä häntä koskaan pulaan ja jonka äiti lopulta auttaa heitä löytämään uuden asunnon, jossa on lämmintä. 

Annetten kautta Kim löytää toisenlaisen, amerikkalaisen elämän: hän käy elämänsä ensimmäisen kerran elokuvissa, meikkaa ja saa ihanan joululahjan, ensimmäisen tavaran, jonka koskaan on omistanut. 

Koulussa Kim on niin hyvä, että myös se saa toiset oppilaat katsomaan tätä oudoksi. 

Koulussa hän kohtaa ongelmia, kuten sen, ettei voi vaihtaa jumppatunnille vaatteita pukuhuoneessa, koska hänellä on käsintehdyt alusvaatteet, ja sen, että hän ei voi viedä äitiä koulutapaamisiin, koska äiti ei osaa englantia. Ketään hän ei voi tuoda kotiinsa, koska siellä on niin köyhää.

Kimin elämä on salaisuuksista punottu verkko, jossa hän liikkuu eri osissa, mutta ei anna elämänsä osien koskaan kohdata toisiaan.

Kun Annette vihdoin salaa tulee Kimin luokse, tämä järkyttyy: 

"I knew you didn't have a lot of money but this is ridiculous. No one in America lives like this." 

I stated the obvious. "Actually, they do." 

Kirjassa ei kuitenkaan muutoin kauhistella elämää ala-arvoisessa asunnossa ja työssä, vaan eletään sitä. Muita mahdollisuuksia selviytymiseen ei ole.

Kaiken kamaluuden keskellä Kim löytää Mattin, jolla on samanlainen kohtalo. Hänkin on töissä vaatetehtaalla äitinsä apuna, hänellä on huollettavanaan pikkuveli, joka ei vammaisena pärjää yksikseen.

Matt on Kimin lohtuna ja tukena, mutta Jeanin ihastuksesta välittämättä alkaa seurustella toisen tytön kanssa.

Kirjassa eletään jo nuoruutta, ja Kim alkaa myös hieman irrotella ja elää Curtin kanssa niin railakasta elämää kuin se tiukan opiskelun ja työnteon ohella on mahdollista.

Lapsuuden kuvauksen, joka kohdistuu pääasiallisesti kouluun, jälkeen 

kirjassa alkaa toinen osuus, joka on rakkauksien kirja. Kim alkaa myös miettiä, mikä on hänen tiensä elämänsä. Hän on päättänyt, että hänen opiskelunsa toisivat uudenlaisen elämän hänelle ja hänen äidilleen. Kohtalo on kuitenkin päättänyt toisin. Vai onko? 

Kirjassa on erikoinen ratkaisu juonen osalta. Juuri kun kirjassa alkaa tapahtua suuria, siihen tulee 12 vuoden tauko. Näin: 

Ja tauon jälkeen lukijaa harhautetaan vielä pahemman kerran.

Tai pariinkin otteeseen.

Yleensä inhoan tällaisia hyppäyksiä, mutta tässä vaiheessa olin sen verran koukussa kirjaan, että ratkaisu ei haitannut.

Koska kirjan alun tyyli, lapsuuden kuvaus, ei olisi enää sopinut kirjaan, niin mielestäni tämä hyppäys oli sopiva ja toimiva ratkaisu. 

*****

Kirjasta tuli mieleen Heikki Hietamiehen Äideistä parhain -elokuva (myönnän, en ole lukenut Hietamiehen kirjaa, elokuvan olen nähnyt monta kertaa), jossa Eero elää ruotsalaista elämää oman maailmansa läpi: kuinka hän on aina vähän erilainen ja joutuu siksi naurunalaiseksi. Kuitenkin Eero siinä missä Kimkin pääsevät elämään ja yhteiskuntaan kiinni. Heidän vanhempansa ovat ne, jotka tuntuvat enemmän keikkuvan yhteiskunnan laidalla.

Jean Kwok kirjoittaakin kotisivuillaan, että hänen piti aluksi kirjoittaa kirja äidistään, jonka elämä on ollut vielä hänen omaansa vaikeampi.

Kirjasta tuli kuitenkin tarina nuoresta lahjakkaasta tytöstä, joka elää kiinalaisena Amerikassa. 

Kirja näyttää, minkälaista elämä on, kun se on vaikeaa. 

Voin kuvitella, että kirja on ollut järkytys amerikkalaisille lukijoille, sillä tällaista elämää keskiluokkaisen amerikkalaisen on ehkä vaikea kuvitella. 

On ehkä helpompaa ajatella, että elämä voisi olla kirjassa kuvatun kaltaista jossain kaukana, Kiinassa, Intiassa jne. 

Puitteet elämään ovat erilaiset, kun siitä puuttuu materialismi. 

Mutta taas toisaalta, elämä on hyvinkin samanlaista: on pakko saada ruokaa, ihmiset elävät, kuolevat - ja rakastuvat. 

***

Maahanmuuttokeskustelun lainehtiessa voisi olla mieltä tervehdyttävää lukea maahanmuuttajien elämästä. 

Kun puhutaan integraatiosta, niin kirjan myötä (jos ei muutenkin) tulee mieleen myös se, että miten paljon integraatio, kotouttaminen on oikeastaan mahdollista? 

Kirjan päähenkilön Kimin kohdallahan tarina on kuin suoraan oppikirjasta: Kim sujahtaa koulumaailman kautta yhdysvaltalaiseen järjestelmään kuin veitsi sulaan voihin. Sitä vastoin Kimin äiti, joka ei opi englantia sitten millään, jää elämään amerikkalaisen yhteiskunnan - jos ei aivan ulkopuolelle, niin kovin reunalle ainakin. 

****

Kirjailija Jean Kwok muuten asuu Hollannissa. Hän on siis itse asunut kolmessa eri maanosassa. Tietänee, mistä kirjoittaa. 

Suositukseni ehdottomasti. 

Bazar on tehnyt hienon valinnan suomentaessaan kirjan.

Täällä Jean Kwok kertoo kirjastaan.