Ennakko-oletukseni Wolfram Eilenbergerin Minun suomalainen vaimoni (2011. Siltala) -teoksesta oli se, että tämä kirja tuskin antaa mitään uutta tietoa tai ajatusta aiheestaan eli suomalaisuudesta. Kuulun sikäli väärään kohderyhmään, että olen työssäni nähnyt ja kuullut aika monestakin näkökulmasta suomalaisesta miehestä tai naisesta - tai suomalaisuudesta yleensä - ja käsitellyt aihetta erilaisten ihmisten kanssa jo niin monta kertaa, että on vaikea päästä yllättämään aiheen tiimoilta. En kuitenkaan malttanut olla lukemattakaan kirjaa, kun se käsiini sattui.
Ensimmäiseksi kirjasta tulee mieleen Pihalla-elokuva, jossa saksalainen nainen muuttaa Suomen Tampereelle miehensä perässä ja tutustuu, tai no, yrittää tutustua suomalaisiin ihmisiin.
Yleensä Suomeen tutustuminen tapahtuu kirjoissa ja elokuvissa kaupungin kautta - ja sikäli Eilenbergerin kirja eroaa aiemmista, että tässä kirjassa suomalaisuuteen tutustutaan maaseudulla - ja tosiaankin hänen suomalaisen vaimonsa sukulaisiin. Samalla Suomi-kuva eroaa vaikka omastani kuvasta, sillä vaikka olen maaseudulta kotoisin, en ole kovinkaan sinut kalastuksen, sahdin juonnin ja hirvenmetsästyksen kanssa. Kirjassa varoitellaankin metsässä piilevistä vaaroista: ei itikoista, vaan paarmoista ja hirvikärpäsistä. Saksan ja Suomen kulttuurit (mitä sillä sitten tarkoitetaankin?) - tai elämä ei tietenkään ole kovin kaukana toisistaan: suomalaisten vanhojen ihmisten muistot saksalaisista tosin ovat hitleriin ja saksalaisiin sotilaisiin liittyviä. Suomalaisuus muodostuu Eilenbergerin kirjassa lähinnä metsän, saunan, järven, sahdin, hiljaisuuden, Marimekon unikkokankaan, teknologian ja partitiivin kautta. Maininnan saavat myös Kalevala ja Tolkien, joka tietenkin lainasi yhtä jos toista Suomesta.
Ei niin kovin yllättävää, mutta ihan luettavaa. Suomen kielestä oli muutama kiva ajatus, partitiivista ja minulla on -rakenteesta. Toisaalta esim. jälkimmäinen löytyy mm. venäjän kielestä.
Kirjana Eilenbergerin teksti toimii hyvin. Luvuissa käsitellään aina eri aihepiiriä, johon yhdistetään asioita vaimosta, ihmisistä, metsästä ja vähän kielestäkin. Lukujen lopussa muistetaan palata sen alussa aseteltuuna ajatukseen. Pidin erityisen paljon tästä rakenteesta.
Kirjassa on myös hyviä ajatuksia suomalaisuudesta, saksalaisuudesta ja elämästä yleensä. Suosittelen sellaiselle, joka ei ole vielä kovin paljon asioita mielessään käsitellyt.
Olemme hyvin onnekkaita, sillä Suomessa vierasmaalainen on todella vieras. Missään Euroopan maassa ei ole vähemmän ulkomaalaisia kuin Suomessa, missään eivät kulttuuri ja yhteiskunta ole homogeenisempia kuin täällä. - - suomalaiset ovat - - pysyneet tähän päivään saakka metsä. ja alkuperäiskansana, mahdollisesti Euroopan viimeisenä.
Aiemmin kirjoitta mm. Arja,
Yle,
Luinkin tästä kirjasta tänään töissä n. puolet ja aika samanlaisia olivat mietteeni: en ihan aina tunnistanut Eilenbergerin Suomea minun Suomekseni (etenkin kun yhteyteni maaseutuun ovat aika pintapuoliset), mutta ihan viihdyttävältä ja sympaattiselta kirja vaikutti. Ehkä joku päivä lukaisen sen loppuun :)
VastaaPoistaJoo ei tämä ihan mitään järisyttäviä ajatuksia tarjoillut. Mutta oli kivasti kirjoitettu.
VastaaPoista