MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

maanantai 30. toukokuuta 2011

Kiukuttelua ja arvonnan tulos

Ensin vähän sitä kiukuttelua.
Siis ihan vaikka maanantain kunniaksi:
maanantaina voi aina kiukutella siitä, että kehä ei vetänyt tänäkään aamuna, vaikka menin tuntia myöhemmin töihin
(mahtava maanantain harhautusyritys - ei toiminut,
kaikki muutkin yrittivät harhauttaa tai
eivät olleet jaksaneet lähteä uuteen viikkoon)
ja siitä, että parkkipaikkaa
ei löytynyt kuin viidentoista minuutin kiertelyn jälkeen
(en sentään käynyt Espoossa asti, vaikka joskus olen sinnekin päässyt työmatkallani).

Mutta sitten toinen asia, josta jaksan aina kiukutella,
on länsimainen kuva Afrikasta tai
Nepalista.
Käytännössä ne eivät eroa mitenkään.

Sen voi todeta ihan vaikka
yksinkertaisella
google-haulla.

Haetaan ensin
hakusanalla Nepal,
ja sitten hakusanalla
Molemmista tulee kuvia 
järjettömän kauniista luonnosta 
ja köyhistä ihmisistä. 
Sitten kokeillaan vaikka hakusanalla 
Muutama kuva järvistä, sitten kuvia urheilijoista ja misseistä. 

No, miksi se sitten ärsyttää niin kovin,
sillä olen itsekin nähnyt samanlaisia näkymiä sekä Suomessa että Nepalissa. 
Afrikassa en ole käynyt, joten en osaa sanoa. 

Se ärsyttää niin kovin, 
koska se ei ole tietenkään koko kuva maista ja maanosista
- mutta siltikin se on se ainoa kuva, mikä ihmisillä on maailman paikoista. 
Yritäpä siinä sitten selittää, että ei, 
mieheni ei ole savimajassa asunut,
kotiin pääsee ihan autokyydillä, 
eikä vuoristopolkuja pitkin,  
veljen kotona on sähköä (ja netti!), 
kaikilla on kännykät (mutta ei kuuluvuusaluetta, kiitos kasimetristen vuorten) ja moottoripyörät (autoilla ei siinä maassa vaan tee mitään). 

Luin aiemmin pari lähetystyöntekijän kirjoittamaa kirjaa Nepalista ja huomasin, että taas on tullut uusi saman lajin kirja,
Heimo Ujalan
Nepal, uljas vuoristomaa (2010),
jossa kerrotaan miten Yhteisvastuukeräyksen rahoja käytetään.
Kirja ei edellisistä paljonkaan eroa.
Kuvat ja tekstit ovat sitä samaa: 
Nepal on yksi maailman köyhimmistä maista ja
kirkko tekee hyvää. 

Koska avustusrahoja on viety jo neljäkymmentä vuotta tähänkin köyhään maailmaan, niin olisiko jossain vaiheessa aihetta tehdä strategiaan muutos? 
Nepal sijaitsee Kiinan vieressä, joka on maailman toiseksi suurin talousmahti (vai onko jo suurin?), Nepalissa on maailman korkein vuori, mahtavat vuoristot, maailman kalleinta teetä, 
vesi on Nepalin tärkein luonnonvara: silti siellä kärsitään puhtaan veden puutteesta ja jatkuvista sähkökatkoksista, vaikka siellä 
olisi vesivaroja, joiden avulla sähköä voisi tuottaa vaikka muille.
Muita luonnonvaroja ei ole edes etsitty.

Onko tosiaankin niin, ettei ole mitään muita keinoja muuttaa maailmaa kuin rakentaa kaivoja ja vessoja?

  





Kiukuttaa myös se, että kirjan kuvat ovat epätarkkoja ja huonoja.
Ja vuoristo on Annapurna eikä Anna Purna. 
Kiitos. Se oli tämän maanantain kiukutteluosuus.

****

Unohtuiko jo?

Sitten iloinen puoli päivästä.
Koska tästäkin maanantaista selvitään.
Arpajaiset olivat ja menivät ja voittajat tässä:




Bollywoodia Jonnalle ja
Paulalle Potteria.

Laittakaa osoitetiedot s.postiini, niin posti tuo ;)

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoiset kiukuttelut. Ei ollenkaan huonoista asioista.

    VastaaPoista
  2. Hei, vau! Toinen voitto seitsemän päivän sisään! Onnetar suosii :-). Kiitos, Mari!

    Olen ihan samaa mieltä kanssasi kiukutteluosuuksistasi, eritoten tukien muodoista ja strategioista ns. kehitysmaissa. Kehällä olen tosin ollut jumissa vain taksilla.

    Tehän voisitte miehesi kanssa kirjoittaa erilaisen Nepal-kirjan?

    VastaaPoista
  3. Hanna: kyllä, tässä kiukussa henkilökohtaista mukana. Toisaalta, olen myös tietoinen, että hyviäkin asioita tehdään asian tiimoilta, mutta... ei Suomikaan olisi rikastunut, jos hansakauppiaat olisivat lahjoittaneet vuohia kyliin.

    Paula: Onnea! Nyt kantsii laittaa lottoa ruutuun! Ei kahta ilman kolmatta...

    Suunnitelmissa toki on nykyaikainen Aasia-opas ;D Ja tuo kehä on kyllä melkein yhtä kamala kuin Katmandun iltapäiväruuhka... Tosin täällä autot sentään menee eteenpäin, vaikkakin sen 20 km/h. Eikä kukaan kivitä autojen ikkunoita mielenosoituksen huumassa...

    VastaaPoista
  4. Ohoh! :)

    Olenkin joskus miettinyt, mistä löytäisin Bollywoodia katsottavaksi, kun on kiinnostanut tämä genre. Nytpäs sitten sattuikin sopivasti :)

    Kiitos jo etukäteen!

    VastaaPoista