Kun asuin Turussa opiskeluvuosiani,
julistin olevani järvi-ihminen.
Vaikka inhosinkin kotikaupungin iilimatoja ja umpeen kasvanutta järveä.
Pienenä en uskaltanut heittäytyä rantavesiin uimaan,
enkä ole koskaan oppinut soutamaan.
Moottoriveneessä tärisin pelosta ja laskeskelin, jaksanko uida rantaan asti, jos vene jostain käsittämättömästä syystä uppoaa.
Ja keksin montakin käsittämätöntä syytä, mihin vene voisi upota.
Voisi sanoa, että en ole koskaan pitänyt erityisen paljon vedestä.
Kun olen matkustanut Tukholmaan tai Tallinnaan, olen etsiytynyt aina pelastusveneiden ja -liivien lähistölle.
Uutinen Estoniasta ei ole häipynyt mielestäni.
Saatan valvoa hytissä koko yön ja kuunnella, onko seuraava laine, joka lyö laivan kylkeen,
edellistä voimakkaampi
tai jotenkin oudomman kuuloinen.
Tarvitseeko mainita, että en ole koskaan pitänyt Titanicia yhtään romanttisena elokuvana,
vaan lähinnä kammottavana.
Elin Turussa seitsemän vuotta,
joista puolet merenrannalla
(kohtalon ivaa, sanoisin).
Voisin sanoa, että aloin tottua talven viimaan,
mutta myös nautin kesällä siitä, että aina voi löytää viilennystä helteiseen kesäpäivään
uimarannalta.
Helsingissä meri on lopultakin ollut lähempänä
ja olen vähitellen,
hitaasti mutta varmasti,
antautunut merelle.
Kyllä se on niin kaunis.
Jos saisin valita,
asuisin jossain näillä mailla.
En tiedä, johtuuko pelostani vai kunnioituksestani vettä kohtaan,
miellän merenrannan aina jotenkin pahaksi paikaksi.
Jos (ja kun!) kirjoitan kirjan,
huonot asiat tapahtuvat eittämättä siellä,
missä meri näyttää voimansa ja
tuuli on armoton.
Tarinoiden Helsinki osasi kertoa, että
Leena Lehtolaisen Ensimmäinen murhani -teoksen miljöönä oli Vuosaari,
teoksessa meren rannalla sijaitsevan huvilan rantakiviltä löytyy opiskelijakuoron paras bassolaulaja ja illan isäntä Jukka Peltonen murhattuna.
Jotenkin tämäkin paikka sopisi dekkarin tapahtumapaikaksi.
Monet mieltävät merenrannan romanttiseksi paikaksi.
Lienenkö jotenkin väärään kasvanut, mutta minusta
ranta sopisi myös kielletyn rakkauden,
salasuhteen piilopaikaksi.
Tuulen ja meren loiskeessa voisi tapahtua asioita, joita ei ole tarkoitettu kuin puiden korville.
Perinteistä romantiikkaa löytyy sitten vähän matkan päästä rannalta,
jolloin ollaan muiden ihmisten ilmoilla.
Ihanaa aikaa tämä kevät,
ei voi muuta sanoa.
Piti käydä tänään tekemässä perinteinen kevätkävely keskustassa, mutta oli asiaa Vuosaareen.
Kaunista oli sielläkin
ja mielikuvitus ei jätä rauhaan missään.
Ihania kuvia! Jo ensimmäisestä kuvasta aloin aavistella paikkaa, ja olihan se. Hyvin tuttuja maisemia meille :)
VastaaPoistaTuli ikävä Vuosaareen ja Uutelaan.
Vuosaari on kaunis paikka. Tuo ranta ehkä hieman liian syvä, tai liian nopeasti syvenevä lasten kanssa uimiseen. Mutta näin kevätkävelyyn sopiva...
VastaaPoista