Hella W

Minä kuulen ja minä näen, ja minä itken kansani puolesta ja elän miljoonien elämää ja tiedän, että vapaus koittaa maailmalle.

He luulivat minua vangiksi....

Mutta minä täytin sellini tuhansien kukkien tuoksulla, täytän sieraimeni meren tuulilla.

Hella W -elokuva piti käydä katsomassa valkokankaalla silloin, kun se tammikuussa tuli teattereihin, mutta elokuva-aikaa on välillä vain niin vaikea järjestää. Joten viimeistään nyt, kun leffa on jo dvd-muodossa se oli sitten pakko katsoa.

Innostuin kuitenkin ensin lukemaan Hella Wuolijoen teoksen Enkä ollut vanki (2010, Tammi - 1. painos vuonna 1944), jonka Wuolijoki on kirjoittanut vankilassa näkemästään, kuulemastaan ja välillä ehkä kuvittelemastaankin. Wuolijoki on tutkintavankeudessa ja muita naisvankeja hän tapaa vain satunnaisesti, esimerkiksi silloin, kun joku käy siivoamassa hänen sellissään. Suurin osa vankilan naisista on sikiönlähdettäjiä tai niitä naisia, jotka ovat toisia auttaneet asiassa. On myös naisia, jotka ovat syyllistyneet varkauksiin, sillä sota-aika on kurja kaikille: köyhyys ajaa monet varkaan tielle. Vankila on täynnä surullisia kohtaloita, tuomiot ovat kovia ja monet paljastavat toisiaan päästäkseen helpommalla. 

****

Mietin kirjaa lukiessani, että tästä kirjasta on mahdoton tehdä elokuvaa, koska siinä Wuolijoki kirjoittaa toisten vankien tapaamisesta ja sivut ovat täynnä runonpätkiä, joita Wuolijoki liittää vankilan elämään. Lopulta elokuvassa on tästä kirjasta vain pari kohtausta: kun Wuolijoki tapaa yhden vankinaisista ja kun pommi osuu vankilaan. 

Ei voikaan sanoa, että elokuva perustuisi Wuolijoen kirjaan, vaan elokuva on enemmänkin Wuolijoen elämäkerrallinen. Tai no, siitä asti, kun Wuolijoki on menestynyt liikenainen Helsingissä. 

Vaikka välillä itsestäkin tuntuu, että on lukenut kyllästymiseen asti kotimaista kirjallisuutta ja tuntee sen jotakuinkin hyvin, niin välillä taas on asiallista ja nöyrää myöntää, että tiedoissa ja luetuissa on isoja aukkoja ja yksi iso aukko minulle on ollut Hella Wuolijoki. En ole hirveän hyvin tutustunut Niskavuoriin, vaikka muistelenkin olleeni jossain seminaarissa, jossa erään opiskelijan aiheena oli Wuolijoen näytelmän naiset. En ole myöskään ollut yhtään tietoinen Wuolijoen elämästä ja poliittisista kytköksistä. Siinä mielessä elokuva oli valaiseva ja kiinnostava. Vai sanoisinko innostava, sillä enemmän kuin elokuva selvitti asioita katsojalle, niin se herätti kiinnostusta ja halua tutkia lisää. Kuka Hella Wuolijoki oikein oli?   

Elokuva taas. Ei se kyllä mikään mestariteos ollut. Ensinnäkin: miten näin kiinnostava henkilö on saatu mahtumaan 78 minuuttiin ja siitäkin ajasta osa on vanhoja Suomi-filmejä Niskavuorista? Jos ei ole tullut aiemmin selväksi, niin pidän elokuvista, jotka kestävät sellaiset kolme tuntia, koska niissä pääsee tunnelmaan mukaan ja vaikka sellaisissa elokuvissa on vähän turhaakin täytettä, niin mukana on ainakin yksi kunnon juoni.

Hella W -elokuvassa seurataan Wuolijoen elämää niin, että siitä avataan aina pieni kohtaus kerrallaan: tässä hän eroaa miehestään, hän on menestynyt liikenainen ja tässä hän on ostanut Iitin kartanon, nyt häntä kuulustellaan ja nyt lähtee kartano alta jne. Elokuvan juoni on kutakuinkin sama kuin mitä on kirjoitettu wikiin Hella Wuolijoen elämästä. Siinä mielessä elokuvassa oli parasta ajan kuvaaminen - olen sikäli aina pitänyt historian tapahtumiin sijoittuvista elokuvista, kun niissä näkyy vanhoja paikkoja - tosin tästä elokuvasta jäi mieleeni parhaiten mustat isot autot...

Näyttelijöistä pidin:  Hella (Tiina Weckström) on tiukan oloinen liikenainen, joka ei murru edes vankilassa ja elokuvassa kertojana toimiva tytär Vappu (Matleena Kuusniemi) esittää elokuvassa mieleen jäävän kysymyksen äidilleen: miksi oikein halusit lapsen? Äiti on aina poissa ja Vapun kasvattavat kartanon palvelijat. Toisaalta elokuvassa myös Vappu tuntuu olevan yksi Hellan palvelijoista.

Mutta kuten kirjoitin, elokuva jätti kiinnostuksen Hella Wuolijoen suhteen. Kysymyksiin ei tullut vastauksia, mutta ainakin tuli kysymyksiä, joihin täytyy alkaa etsiä vastauksia.

Aiemmin oli katsonut ja kirjoittanut ainakin amma.