Joonas pakeni huhtikuun kylmän kuun alla miestä, jonka tarkoituksena ei voinut olla mikään muu kuin tappaa hänet, Hän kulki eteenpäin niin nopeasti kuin kykeni ja vältti aukeita paikkoja. Kuu paistoi kirkkaasti, hänet olisi helppo huomata muualla kuin metsän suojassa.
Timo Saarto sai minut kiinnostumaan esikoisteoksestaan Vaitelias poika (2011, Karisto) Kirjan ja Ruusun päivän haastattelussa. Meni kuitenkin jokunen hetki, ennen kuin sain kirjan käsiini ja aloin sitä lukea. En tiedä, mikä minut saikaan nostamaan kirjan juuri sinä päivänä, kun metsässä pakoilu oli todellista totta jossain kovinkin lähellä. Aika harvoin aloitan lukea kirjaa ihan niin tietämättömänä kuin tätä kirjaa aloitin. Niinpä oli jotakuinkin kammottavaa, kun yön pimeimpinä hetkinä törmäsin teoksen yliluonnollisiin kiemuroihin. Yllättivät ja osuivat täysin, ja saivat minut jättämään varmuuden vuoksi pienen valon asuntoon, kun hipsin sydän pamppailleen nukkumaan...
Kirjassa on paitsi rikoksia myös yliluonnollisuutta, jotka kietoutuvat yhteen ja toisiinsa. Koska itse olen rääkännyt itseni Stephen Kingin teoksilla äärimmäisen säikyksi kaikkea yliluonnollista ja kauhua kohtaan, olin ehkä tavallista lukijaa säikympi lukijaksi.
Kirjan miljöö on 50-lukulainen Helsinki ja kirjassa liikutaan Pasilan, Vallilan, Toukolan ja vähän Arabiankin maisemissa, joihin pääsee valokuvin tutustumaan täältä. Aikakauteen tunkeudutaan myös musiikin kautta, radiosta kuuluvat mm. Olavi Virran säveleet. Oman tunnelmansa kirjaan tuovat myös huonot autot, jotka aiheuttavat ongelmia poliisien takaa-ajoissa ja puhelintekniikka, jonka takia apuvoimien kutsuminen on hieman hankalaa: ensin täytyy löytää puhelinkoppi ja asunnoissa käydään naapurissa soittamassa. Koska rikoskirjallisuudessa rikokset eivät ole kovinkaan erilaisia toisistaan, niin pidän teoksissa siitä, että ne esittelevät maisemia ja miljöitä. Tässä teoksessa kirjan alussa oli miljöökuvausta, josta pidin, mutta lopussa, kun taas ajeltiin pitkin Hämeentietä ja Sturenkatua, niin olisin kaivannut kovasti katunäkymien kuvailua tekstiin.
Kirjan juoni liittyy Visa Degerlundiin, jonka vanhemmat kuolevat traagisesti. Vanhempiensa kuoleman jälkeen puhumattomaksi muutunut Visa muuttaa setänsä ja tämän vaimonsa luokse asumaan. Kirjassa seikkailee Halmeen perhe, jonka poika Joonas tutkii, tulkitsee ja seuraa onnistuneesti Visan kirjoittamaa karttaa ja joutuu keskelle aseita, takaa-ajoja ja rikoksia.
Joonas on Vallilan ammattikoulussa opiskeleva nuori mies, joka lopulta kertoo Visan kanssa polisiille näkemänsä ja kuulemansa.
Helsingin keskustassa on tapahtunut ryöstömurha kultasepänliikkeeseen ja tarinat kietoutuvat yhteen.
Kirjassa kuvataan tapahtumia eri henkilöhahmojen näkökulmasta, mutta keskeisesti Joonaksen näkökulmasta. Yliluonnolliset tapahtumat vievät juonta eteenpäin ja yliluonnollisten näkyjen avulla myös selviää juonen yksityiskohtia.
Kirja eteni kivasti eteenpäin ja teksti oli sujuvaa, koskapa ahmaisin tämän 450-sivuisen teoksen kahdessa illassa nopeasti.
Kirjassa oli ansionsa, välillä mietin yliluonnollisten tapahtumien kuvasta, että ovatko ne hieman hassuja ja naurettaviakin, koska niitä on aika vaikea kuvata järkevänoloisesti.
Oman hauskuutensa toi kirjaan takaa-ajojen sammuvat ja huonosti käynnistyvät 50-lukulaiset autot.
Ihan mukava kirja,
itse olisin hieman muokannut sitä vielä omaperäisemmäksi.
Miljöökuvausten janoajana olisin kuvaillut sitä puu-Pasilaa, joka niin kovasti keskiössä oli, enemmän.
kirjasta kertova video,
ja Hesarin juttu.
Kirjaa lukiessani mietin, että miten kirjan tarinaan saa liitettyä musiikkia ja missä tarkoituksessa musiikin maininta on kirjassa.
Tässä kirjassa johtotähtenä on Olavi Virta ja kirjassa mainitaan pari Virran laulua,
sanoista on kirjoitettu Valkovuokot.
Tässä teoksessa musiikki ehkä enemmänkin luo tunnelmaa nimenomaisiin iltoihin ja tunnelmiin, eikä niinkään liity juoneen tai henkilöiden suhteisiin.
Missä määrin musiikkia pitää tuntea, että
pääsee kirjan tunnelmaan mukaan,
vai pitääkö kirjaa lukea yuotuben kanssa?
Omasta mielestäni on vain mukavaa ja ihanaa,
että kirjassa on mukana musiikkia.
Toisaalta minusta on hyödyllistä, että musiikilla on myös joku funktio kirjan juonen tai teeman kannalta,
näin oli esim. Bhagatin kirjassa,
jossa musiikki antoi vihjeitä henkilöhahmojen suhteista ja tulevaisuudesta, tai kertoi henkilöhahmojen luonteesta.
Inhoan taas sitä, että kirja viittaa koko ajan joihinkin elokuviin, koska sitten minun on pakko katsoa elokuvat,
koska muuten tulee sellainen olo, että elokuvissa on joku piilotettu merkitys, jota en vain kirjasta ymmärrä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti