David Nicholls: Sinä päivänä

Mutta eikö hän voisi jotenkin vaivattomasti saada Emman uskomaan itseensä, kohentaa tämän mielialaa, antaa pontta itseluottamukselle? Hän sai ajatuksen ja tarttui Emmaa kädestä ennen kuin ilmoitti totisena: "Kuule, Em. Jos olet yhä sinkku neljäkymmentä täytettyäsi, minä menen naimisiin kanssasi."

David Nichollsin Sinä päivänä (2011, Otava) on täynnä ikivanhoja kliseisiä tapahtumia siitä, kun mies ja nainen tapaavat - eivätkä koskaan osu toistensa elämään oikeaan aikaan,

 se on myös täynnä keskustelunpätkiä, joiden sutkaukset ovat Nichollsin kiitos-sanojen mukaan paljolti velkaa oikealle elämälle - ja myös niin kuluneita hauskuuksia.

Siinä on myös maailman kuluneimmat henkilöhahmot,

Emma, työväenluokkainen opettajaksi opiskeleva tunnollinen tyttö,

joka haluaa olla kirjailija

ja joka aloittaa kammottavasta näytelmästä,

kohtaa teini-ikäiset koulussa ja uskaltautuu lopulta 

kokeilemaan siipiensä kantavuutta.

Dexter, kultalusikka suussa syntynyt nuori mies, joka opintojen jälkeen suuntaa kohti Intiaa,

kuin vahingossa päätyy televisioon ja nauttii yöelämästä ja kuuluisuuden tuomista eduista naisrintamalla.

Siis, hieman myöhässä aikuiseksi kasvava mies ja

tiukkapipoinen nainen jo parikymppisenä.

Ei siis ihme, että heidän maailmansa eivät kohtaa.

Ja vähällä on, että maailmani ei kohtaa kirjan kanssa.

Sen verran ärsyttävää on, että koira vie vaatteet lupaavasti alkaneella kuutamouinnilla.

Emman ja Dexterin elämän kohtaamisia kuvataan aina

sinä päivänä

15. heinäkuuta.

Kirjan heikkouksia kliseisten elämäntilanteiden ja keskustelujen lisäksi oli se, että koko kirja oli kuin suoraan elokuvaksi kirjoitettu

(Suomen ensi-ilta loppuvuodesta)

- dialogit kestivät välillä ikuisuuksia.

Olen myös varsin vakuuttunut, että kirja toimii elokuvana

erittäin hyvin.

Onhan siinä pari varsin hyvää koukkua

juonen kannalta.

(Kirjan lukeneena ne koukut varmaan eivät hetkauta elokuvassa enää.)

Vaikka tässä kirjassa ei ollut mitään uutta auringon alla,

niin kuitenkin,

kaikkine edellä mainittuine asioineen

se kuitenkin

nauratti

aika ajoin.

Kirja oli vähän niin kuin Dexter:

ärsyttävä ja niin kliseinen jätkä,

mutta kuten kirjan henkilöhahmotkin sanovat:

me kaikki rakastetaan sinua.

Niin, eihän tästä kirjasta voinut ollut pitämättä

sitten kuitenkaan.

Muita lukeneita:

Lumiomena,

Susa,

Ilse,

Anni m,

Hanna,

Kirjapeto.

Ja ehkä vielä joku muu, 

saa ilmoittautua!