Khaled Hosseinin Ja vuoret kaikuivat (2013, Otava) oli kirja, jonka suomennosta odotin ehkä eniten kesän suomeksi ilmestyvistä kirjoista. Senpä takia tämä kirja aiheutti suuren pettymyksen. Pahoittelen, että kerron sen näin suoraan ja heti, mutta ilmeisesti pettymystä on niin vaikea kestää. Välillä lukiessani tuntui, että tätä kirjaa on aivan varmasti kirjoittanut joku muu kuin se, joka kirjoitti leijapojan ja Tuhat loistavaa aurinkoa -teokset. Niistä kirjoista pidin aivan valtavan paljon, ja mikä näihin aiempiin kirjoihin oli niin kovin erilaista, oli se, että Ja vuoret kaikuivat -teoksessa ei yksikään henkilöhahmoista päästänyt lähelleen, kun taas aiemmissa kirjoissa tuntui, että henkilöhahmot pitivät kädestä kiinni jotenkin samaan tapaan kuin tämän teoksen kannessa (jotenkin ironista).
Kirjan takakannessa kerrotaan, miten sisarukset, Pari ja Abdullah elävät yhdessä, ja miten heidän yhteinen elämänsä on pian päättymässä. Tämä teksti on mielestäni myös harhaanjohtava, sillä teoksessa sisarusten elämää seurataan vain lyhyen ajan, ja kirjassa on monta muuta henkilöhahmoa, joiden elämää seurataan. Ehkä kirjan takakannessa oltaisiin voitu varoittaa lukijaa, että yhteinen aika näiden sisarusten kanssa on päättymässä juuri silloin, kun hieman pääset heidän elämäänsä kiinni. Näin ollen minunlaiseni lukijan pettymys olisi ollut hieman paremmin kestettävissä.
Tarina alkaa vuodesta 1952, jolloin Pari ja Abdullah joutuvat hyvästelemään toisensa. Tai oikeastaan se alkaa vuodesta 1949, sillä ensimmäisten lukujen jälkeen hypätään ajassa hieman taaksepäin. Tarinaa kertoo parikin henkilöä, joista voimakkaammaksi käy Nabin kirje, jossa hän kertoo miten eli autonkuljettajana rikkaassa kabulilaisessa perheessä, jonne hän tuo Parin, antaakseen paremman elämän sisarentyttärelleen.
Pari muuttaa äitinsä kanssa Pariisiin, sillä Nila on taiteilija, kovin erilainen elämätyyliltään kuin millaisena olemme tottuneet Afganistanin näkemään.
Kirjassa parasta antia onkin se, että Nilan myötä pääsen lukijana näkemään sen Kabulin, mikä kaupunki mahdollisesti oli 1970-luvulla.
Kaikki muu kirjassa onkin masentavaa luettavaa: pääajatuksena minulle jäi kirjasta surumielisyys siitä, miten sota voi tuhota kaiken: ihmisten elämän ja mahdollisuudet. Ja miten ihmisten hyvääkin tarkoittavat teot voivat tuottaa tuskaa. Pari ja Abdullah tapaavat toisensa vielä, mutta heidän tapaamisensa käy niin kuin minun lukijana: se tapahtuu liian myöhään. Olin lukijana luopunut jo parhaasta terästäni, kun henkilöhahmoja, paikkoja ja aikoja oli niin paljon liikaa, etten jaksanut eläytyä yhä uudestaan henkilöiden matkaan mukaan.
Hosseinin kieli ei ollut mitenkään ihmeellistä, eikä kaunista. Koko kirjan ajan minulla oli ajatus siitä, että tämä kirja oli pelkkä raakile. Sen kieli ja henkilöhahmot olisivat vaatineet vielä yhden jos kaksikin lisäkirjoituskertaa. Tai ehkä jopa toisen aiheen, sillä pidin varsin paljon Nilasta, joka oli puoliksi afganistanilainen ja eli puolet elämästäänkin toisaalla; Afganistan ja afganilaisten tarinat alkavat olla jo niin kerrottuja Hosseinin kohdalta. Ei ihme, ettei enää irtoa samaa kuin kahdessa ensimmäisessä teoksessa.
Tarkistin kirjastosta tilanteen: 1246 varausta. Olen varma, että tällekin kirjalle löytyy siis tykkääjänsä. Itse suosittelen lukemaan ne muut Hosseinin kirjat.
Kirjan on lukenut myös Annika K.
Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat
2013 Otava
And the Mountain Echoed 2013
suomentanut Katariina Kaila
(kirja on saatu, muttei kustantamolta)
Hosseinin kieli ei ollut mitenkään ihmeellistä, eikä kaunista. Koko kirjan ajan minulla oli ajatus siitä, että tämä kirja oli pelkkä raakile. Sen kieli ja henkilöhahmot olisivat vaatineet vielä yhden jos kaksikin lisäkirjoituskertaa. Tai ehkä jopa toisen aiheen, sillä pidin varsin paljon Nilasta, joka oli puoliksi afganistanilainen ja eli puolet elämästäänkin toisaalla; Afganistan ja afganilaisten tarinat alkavat olla jo niin kerrottuja Hosseinin kohdalta. Ei ihme, ettei enää irtoa samaa kuin kahdessa ensimmäisessä teoksessa.
Tarkistin kirjastosta tilanteen: 1246 varausta. Olen varma, että tällekin kirjalle löytyy siis tykkääjänsä. Itse suosittelen lukemaan ne muut Hosseinin kirjat.
Kirjan on lukenut myös Annika K.
Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat
2013 Otava
And the Mountain Echoed 2013
suomentanut Katariina Kaila
(kirja on saatu, muttei kustantamolta)
Olen lukenut Hosseinin kirjat ja tämä uusin odottaa kiltisti yöpöydällä. Voi että minä tykkään hänen kirjoistaan, vaikka tavallaan niissä tapahtuu kamalia asioita.
VastaaPoistaOlen kokenut Hosseinin aiemmat kirjat tosi voimakkaasti, siksi tämä kirja tuntuu niin oudolta, ettei se mitenkään iskenyt. Pakolla väänsi loppuun, koska ajattelin, että tässä vielä joku loppuhuipennus tullee. Ei tullut.
PoistaMutta jokainen kokee kirjat eri tavalla, joten mielenkiinnolla jään odottelemaan, josko tämä iskisi sinuun paremmin =)
Olen tasan tarkkaan samaa mieltä Mari A:n kanssa. Olen pitänyt aivan suunnattomasti kahdesta edellisestä kirjasta. Tämä piti ihan väkipakolla lukea loppuun, kun ostin kirjan itselleni aiempien kirjojen innoittamana, enkä siksi viitsinyt keskenkään jättää.
PoistaMulla odottamassa lukemista kyseinen kirja, Hosseinin muutkin kirjat ovat odottelemassa lukemista :) Kannattaako kaksi ekaa lukea ensin ja sitten vasta tämä viimeisin?
VastaaPoistaItse lukisin vain ne kaksi ekaa ja jättäisin tämän lukematta =)
PoistaNo, ei vaiskaan, jos tämän lukee eka, niin sitten lukukokemukset paranee niissä muissa. Mun pitää lukea ne aiemmat kyllä uudelleen. Ihan vain tarkistaakseni, että oliko niissä sitä, mitä muistelen. Kyllä Hosseiniin kannattaa tarttua joka tapauksessa.
Kiva blogi sinulla, käyn paremmalla ajalla lukemassa lisää :)
Lohduttavaa että joku muukin on kokenut tämän näin. Kuvittelin tosi pitkään että sisarusten tarina jatkuisi ihan kohta, mutta uusi luku toi aina mukanaan uuden henkilön enkä enää lopussa pysynyt kärryillä siitä kuka kukakin oli ja miten he liittyvät tarinaan. Harmi.
VastaaPoistaaivan samat fiilikset! Siis miksi niitä tyyppejä tuli koko ajan vain lisää ja miksi ihmeessä maakin piti vaihtua niin tiuhaan? Ei jaksa pieni lukija ymmärtää, mutta ehkä tässä nyt oli kaikki mitä Hosseini sai ammennettua Afganistanista.
Poistaja tosiaan, hirvee pinnistely pitää mielessä kaikki serkut ja kaimat, ja miettiä, kuka on kenenkin jälkeläinen, kun vuoskymmen vaihtui.
Olihan kirjassa ihan hyviäkin hetkiä, mutta miksi ne hetket piti pilata ottamalla seuraavat henkilöhahmot kehiin...
Voi ei! Minäkin olen odotellut tätä kuin kuuta nousevaa, koska olen myös rakastanut niitä aiempia. Harmi jos tämä on huono, nyt en enää odotakaan tämän lukemista ihan niin innoissani :/.
VastaaPoistaNo, en voi vannoa, että kaikista muista lukijoista tämä olisi yhtä kökkö. Ehkä mä vain odotin liikoja ;)
PoistaVoi että. Pidin kovasti Tuhannesta loistavasta auringosta, mutta tämän kohdalla olen jostain syystä ollut varovainen enkä ainakaan vielä ole hankkinut kirjaa luettavakseni. Ei siis kannata ainakaan vielä liittyä varausjonon jatkoksi.
VastaaPoistaTuhat loistavaa aurinkoa oli huikea kirja myös mulle. Ehkä sen takia tämä ei tuntunut miltään. Varausjonot ovat kyllä huikeat!
PoistaJuu, eihän tämä ollut mitään TLA:oon ja Leijapoikaan verrattuna :/
VastaaPoistaNiinpä :/
PoistaMinäkin odotin tätä kirjaa kuin kuuta nousevaa, sillä Leijapoika oli (ja on yhä) vielä tuoreessa muistissa. Loistavat auringot olen lukenut joskus aikoja sitten ja se oli aivan upea kirja.
VastaaPoistaTämän kohdalla aloin epäröidä ensimmäisten arvioiden ilmaantuessa. Minulla olikin joku epämääräinen pelko pepussa ja olin jo päättänyt, etten pidä kiirettä tämän kirjan kanssa. Siksipä en ole sitä edes hankkinut vielä.
Pakkohan tämä uusin on kuitenkin jossain vaiheessa lukea, koska minun on pakko tietää miten tämä kolahtaa, jos kolahtaa, minuun. Pelottaa tosin tuo räjähdysmäisen suuri henkilögalleria jo etukäteen, kääk.
No kyllä ne henkilöhahmot ihan aisoissa pysyy, mutta niiden parissa viivytään aivan liian vähän aikaa. Siihen ehkä enemmän petyin.
PoistaTässä olisi ollut aineksi novelleiksi, tai sitten olisi voinut paisuttaa kirjaa puolta isommaksi, tai karsia niitä henkilöitä. Mulla on tosi hyviä neuvoja ja ehdotuksia Mr. Kirjailijalle. Toisaalta, ehkä näin isolle nimelle on muitakin antamassa ohjeita, ja ne ohjeet ovat jostain syystä olleet erilaiset kuin mun =)
Kyllähän tämä silti on sellainen "pakko lukea" -tapaus. Vähän tylsää sanoa noin, mutta kuitenkin...
Minä olen lukenut tämän kirjan ja tykkään tästä kirjasta. Hosseinin kirjassa joskus tapahtui kamalia asioita, mutta toivon että, tulevaisuudessa hän kirjoita jälleen tämmösiä hyviä kirjoja.
VastaaPoista