Pariisissa heinäkuussa - melkein

Huomasin taasen, että englanninkielisissä kirjablogeissa vietetään heinäkuuta Pariisissa. Koska lainassa oli juurikin kirjoja Ranskasta, ajattelin kokeilla, että jospa intoudun mukaan. 

Vannon, että yritin.

Nicolars Barreaun Rakkausromaanin resepti (2013, Tammi) alkoi lupaavasti ja ajattelinkin sen lukevani loppuun saakka. 32-vuotias Aurélie omistaa ravintolan, mutta pettyy rakkaudessa. Hän jää yksin.  Vaeltaessaan sydän rikottuna pitkin Pariisin katuja hän törmää kirjakauppaan ja kaupassa kirjaan, joka tipahtaa hänen syliinsä. Kirjan miljöö on hänen omistamansa ravintola ja päähenkilönä aivan selvästi hän itse. Aurélie päättää, että tällaiselle kohtaamiselle on pakko olla syynsä. Niinpä hän haluaa ottaa yhteyttä kirjailijaan. 

Tarinat ovat aivan oma lukunsa. Mistä kirjailijat oikein saavat ne? Uinuvatko ne jossain heidän sisällään ja pulpahtavat sopivien sattumusten esiin houkuttelemina pintaan? luovatko kirjoittavat ihmiset tarinat tyhjästä? Vai seurailevatko ne todellisten ihmisten elämäntapahtumia? 

Koska Aurélie on varma, että kirjailija on nähnyt hänet, hän haluaa tavata kirjailijan. Hän ottaa yhteyttä kustantamoon, mutta kustantamo on hieman nihkeä tapaamisen järjestämiseen. Kirjassa aletaankin seurata kustantajan elämää, jolloin kirjan taustoista selviää yhtä jos toistakin kiinnostavaa. 

Pidin kirjan alusta tosi paljon, mutta sitten kirjassa jäätiin junnaamaan kustantajan elämään. Siinä seliteltiin aivan liiaksi, mitä kirjan takana on, Olisin pitänyt kirjasta enemmän, jos asioita olisi salailtu enemmän lukijalta. Tämä kirja siis lopultakin jäi kesken. Ei paljon, mutta kun en ole seliteltyjen kirjojen ystävä. Suosittelen lukijalle, joka pitää rakkausviihteestä. Täältä lisää kirjasta.

Tiedättekös, minähän en anna helpolla periksi, vaan jatkoin Pariisiani vielä David Foenkinosin parissa. Yhden elämän muistot (2013, Gummerus) on ollut pitkään lainassa, ja päätin, että Pariisiin on päästävä. Kirja on erittäin nopealukuinen ja rakentuu kertojan isoisän kuolemaan. Kun isoisä kuolee, alkaa päähenkilö muistella sukulaistensa ja itselleen merkittävien henkilöiden hetkiä (siitä kirjan nimi). Kirjassa mennään siis tapahtumissa eteenpäin, mutta pysähdytään lukujen väliin vetämään henkeä muistoihin. 

Pidin tästäkin kirjasta. Vähän, mutta en tarpeeksi, ja annoin periksi huomattavasti helpommin kuin Barreaun kanssa. Kirjassa elettiin kuiteknin ehdottomasti Pariisissa, ja ainakin siihen asti kirjaa, johon jaksoin, olivat keskiössä vanhukset. 

Siitä kesästä oli tulossa tappava. Vanhuksemme lakkaisivat olemasta huomaamattomia ja täyttäisivät äkkiä ruumishuoneet. Tapa protestoida sekin. lehdistö esittäisi tärkeän kysymyksen: "miten mikään länsimaa voi antaa vanhempien kuolla tällä tavoin?" Vastaus oli kuitenkin ilmiselvä. Katastrofi tapahtui juuri siksi, että olemme länsimaalaisia. Eurooppalaisilla ei ole minkäänlaista esi-isiltä perittyä, vanhusten kohtaloon liittyvää perinnettä.  

Mutta tässä kirjassa on siis kaikki ainekset lukijalle, joka haluaa viettää heinäkuun Pariisissa. 

Kirjasta enemmän Ilselällä ja Arjalla, jonka jutusta selviää, että vanhusten lisäksi tässä kirjassa on myös rakkautta. 

David Foenkinos: Yhden elämän muistot

2013 Gummerus 

les souvenirs 2011

suomentanut Pirjo Thorel

327 sivua

Nicolas Barreau: Rakkausromaanin resepti

2013 Tammi

Das lächeln der Frauen 2010

suomentanut Veera Kaski 

291 sivua

Pariisi saa siis odottaa minua ainakin ensi vuoteen. Jos haluat itse mukaan, niin Pariisia lukevat voivat tavata täällä.