Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä

Kesä ilman miehiä (2011, Otava) on ensimmäinen kirja, jonka olen koskaan lukenut Siri Hustvedtiltä. Kirjan lukemiseen minut innoitti tietenkin kesä, sillä etsin kirjastosta samaan tapaan kuin talvella lumi-nimisiä kirjoja, kirjoja, joiden nimessä on kesä. 

Hustvedtin kirjassa sen nimensä mukaisesti vietetään kesää ilman miehiä. Tarkemmin kesää viettää Mia Fredricksen, jonka mies päättää, että haluaa viettää lomaa, pitää paussia, avioliitostaan. Mies on tavannut erään naisen, joka on syynä tähän irtiottoon omasta vaimostaan, Mia kutsuu naista Paussiksi. 

Kesä on Mian opiskeluaikaa: mitä hän oppii naisista ja miehistä ja mitä avioliitosta, ja mitä  elämästä yleensä. Mia menee asumaan oman äitinsä luo, jossa hän alkaa vetää kirjoituskerhoa teinitytöille. Kerho on opettavainen paikka myös Mialle, sillä tyttöjen keskuudessa hän näkee, miten tytöt (ja naiset) toimivat ryhmässä. Kun miehet vetävät ärsyttäviä tyyppejä turpaan, naiset juonittelevat selän takana ja eristävät ryhmästä. Tyttöjen toiminta vie Mian myös omiin lapsuus- ja nuoruusvuosiin, jolloin häntä hyljittiin koulussa. 

Syitä hylkäämisiin Hustvedtin kirjassa etsitään apinoiden, ateenalaisten, siis eläin- ja ihmisryhmien kautta. Hustvedtin kirja etenee läpi matkansa samoin: Mian elämässä tulevat asiat pengotaan perinpohjin. Naisten ja miesten eroja kirjassa mietitään ajatttelun eroavaisuuden kautta, mutta siinä tuodaan esiin myös ne tutkimukset, jotka ovat täysin toistensa vastakohtia. Voiko miesten ja naisten ajattelun eroista sitten lopultakaan sanoa mitään, kun tutkimuksetkin ovat aina eri mieltä keskenään? 

Tohori George Beard - -väitti että toisin kuin intiaanivaimo, joka wigwamissaan keskittyi vain alaruumiiseensa ja synnytti lapsen toisensa jälkeen, moderni nainen kärsi liiasta ajattelusta, ja todistaakseen sen hän lainasi erästä arvostettua kollegaansa, joka oli mittaillut korkeasti koulutettuja kohtuja ja havainnut niiden olevan kooltaan vain puolet koskaan opille alistumattomien kohdun koosta.

Kesä ilman miehiä -teoksesta tulee paitsi yksin jätetyn ja petetyn viisikymppisen naisen kertomus ja selviytymistarina myös kirja eri-ikäisistä naisista. Kirjassa Mia edustaa keski-ikäisiä naisia, hänen oppilaansa seuraavaa sukupolvea ja äitinsä ystäväpiirineen edellistä sukupolvea. 

Kirjaa aloin lukea vailla ennakko-oletuksia, ja siksi olinkin melkoisen tyhjä taulu, mitä vastaan tulee. En osaa sanoa, oliko kirja hyvää Hustvedtiä vai ei. Mutta kirja oli keskinkertaisen kiinnostava. Tutkimukset, jotka on tehty randomisti eri aikoina ja eri paikoissa, ovat kiinnostavia kuriositeetteja, mutta niitä on käytetty niin monessa paikassa ennen Hustvedtiä, että en oikeastaan hihkunut innosta, enkä myöskään kauhusta lukiessani, että 70-luvulla on ajateltu näin ja noin. Se, mitä tiede on kertonut meille, on monesti todettu vääräksi seuraavina vuosikymmeninä tai -satoina. Siitä huolimatta pidämme oikeana niitä tutkimustuloksia, joitä nykyisin saamme ja uskomme niihin lähes sokeasti.

Kiinnostavaksi tässä kirjassa tulikin teinien maailma ja ne mekanismit, joilla tytöt eristävät toisia. Hustvedtin kirjassa eristäminen nähtiin tyttöjen paheena, vaikka apinoiden joukossa nimenomaan urospuolinen yksilö eristettiin ryhmään sopimattoman käytöksen takia. Onko eristäminen kuitenkaan vain naisten yhteisössä käyttämä asia maailmassa?

En osaa sanoa, oliko Hustvedtin kirja älykkökirjallisuutta vai viihdettä, mutta kallistun kuitenkin jälkimmäisen puoleen. 

Kirjan on moni lukenut ja siitä myös kirjoittanut; valitsin nyt linkeiksi pari, joissa on hieman samanlaista hämmennystä kuin omassa mielessäni. Juuri samaa yritin ehkä myös sanoa: 

Cafe Voltaire ja 

Jennin K-blogi - koko lailla kirjallisesti.  

Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä 

2011 Otava

The Summer without Men 2011

suomentanut Kristiina Rikman

232 sivua

Seuraavat kesä-nimiset kirjat:

Bo Carpelan: Kesän varjot 

ja Tatiana de Rosnay: Viimeinen kesä