Aloitin kesän kunniaksi myös jossain vaiheessa lukea kirjoja, joiden nimissä on kesä-sana. Tai ainakin kävin kirjastosta lainaamassa kasan kirjoja, lukenut olen vasta Hustvedtin Kesä ilman miehiä -teoksen. Yritän nyt sitten lukea jotain muutakin, ennen kuin kesä ehtii loppua.
Tatiana de Rosnayn Viimeinen kesä (2011, WSOY) on aina aika ajoin tullut vastaani ja olen miettinyt sen lukevani "sitten joskus". Sitten joskus tuli nyt, sillä mikä ihana tekosyy lukea kirja kesän nimeen.
Kirjan päähenkilö on Antoine, vähän yli nelikymppinen, ranskalainen ja pariisilainen mies, joka on eronnut vaimostaan. Sen jälkeen kun yllätti vaimonsa omasta sängystään vieraan miehen syleilystä. Antoinen itsetunto on tietenkin kokenut pientä kolausta vaimonsa petoksesta, lisäksi häntä syö se tosiasia, että hän ei oikein pärjää omien teini-ikäisten lastensa kanssa, eikä kovinkaan usein edes ymmärrä näitä.
Antoinella on sisar, Mélanie, jonka Antoine vie heidän kotiseuduilleen syntymäpäivälahjaksi. He menevät Pariisista Goisiin, jossa viettivät lapsuudessaan kesiä yhdessä vanhempiensa kanssa. Myös viimeisen kesänsä, joka oli vuonna 1973, ennen kuin heidän äitinsä kuoli seuraavana vuonna.
Perheen sisällä äidistä ei ole tämän kuoleman jälkeen puhuttu, sillä isä meni uudestaan naimisiin pian äidin kuoleman jälkeen.
Kesäpaikassa Mélanie kuitenkin muistaa jotain olennaista ja tärkeää äidistään. Se on jotain niin vakavaa, että hän ajaa autonsa ojaan ja joutuu sairaalaan pitkäksi aikaa.
Kun Mélanien muistikuvat tulevat vihdoin Antoinen tietoon, hän alkaa tutkia äitinsä menneisyyttä. Kukaan ei koskaan ole kertonut, mitä oikeastaan tapahtui, ja kaikki äidin tavarat on siivottu pois jo aikaa sitten. Muistot äidistä on pyyhitty pois, ja Antoine ja Mélanie haluavat saada ainakin muistonsa takaisin. He aloittavat tutkimuksensa: he kyselevät muilta, sillä heidän isänsä ja isovanhempansa eivät halua kertoa.
Menneisyydestä paljastuu jotain lukijalle jo ennen kuin Antoinelle ja Mélanielle tarinaan upotettujen rakkauskirjeiden myötä. Mutta kuka oli äidin salarakas, ja miksi rakkaus oli niin tuhoisaa...
Kirjassa on hieman rakkautta - Antoine löytää uuden rakkauden; paljon ihmissuhteita - sisarusten, vanhempien ja lasten, kaikenlaisten toisiinsa limittyvien ihmisten suhdesoppaa. Kirjassa on myös jännitystä: tappoiko joku äidin vai mihin tämä kuoli?
Ja kirjassa on myös paljon kuolemaa.
Tänä iltana minä hukun kuolemaan. Koskaan elämässäni ei kuolema ole näin suurena leijunut ympärilläni, kuin sinnikkään mustan yöperhosen hyrinä. Hautausmaa, jolle ikkunani avautuvat.
Ja kaikesta kuolemasta huolimatta Viimeinen kesä oli kevyehkö kirja. Sen ihmissuhdesoppa välillä väsytti, mutta tauon jälkeen luin kirjan loppuun, sillä se oli ihan mukava kesäkirjaksi.
Kirjan ovat lukeneet myös:
Susa,
Tatiana de Rosnay: Viimeinen kesä
2011, WSOY
alkuperäinen teos: A Secret Kept 2009
suomentanut leena Tamminen
328 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti