MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

David Nicholls: Sinä päivänä

Mutta eikö hän voisi jotenkin vaivattomasti saada Emman uskomaan itseensä, kohentaa tämän mielialaa, antaa pontta itseluottamukselle? Hän sai ajatuksen ja tarttui Emmaa kädestä ennen kuin ilmoitti totisena: "Kuule, Em. Jos olet yhä sinkku neljäkymmentä täytettyäsi, minä menen naimisiin kanssasi."




David Nichollsin Sinä päivänä (2011, Otava) on täynnä ikivanhoja kliseisiä tapahtumia siitä, kun mies ja nainen tapaavat - eivätkä koskaan osu toistensa elämään oikeaan aikaan,
 se on myös täynnä keskustelunpätkiä, joiden sutkaukset ovat Nichollsin kiitos-sanojen mukaan paljolti velkaa oikealle elämälle - ja myös niin kuluneita hauskuuksia.
Siinä on myös maailman kuluneimmat henkilöhahmot,
Emma, työväenluokkainen opettajaksi opiskeleva tunnollinen tyttö,
joka haluaa olla kirjailija
ja joka aloittaa kammottavasta näytelmästä,
kohtaa teini-ikäiset koulussa ja uskaltautuu lopulta 
kokeilemaan siipiensä kantavuutta.
Dexter, kultalusikka suussa syntynyt nuori mies, joka opintojen jälkeen suuntaa kohti Intiaa,
kuin vahingossa päätyy televisioon ja nauttii yöelämästä ja kuuluisuuden tuomista eduista naisrintamalla.
Siis, hieman myöhässä aikuiseksi kasvava mies ja
tiukkapipoinen nainen jo parikymppisenä.
Ei siis ihme, että heidän maailmansa eivät kohtaa.

Ja vähällä on, että maailmani ei kohtaa kirjan kanssa.
Sen verran ärsyttävää on, että koira vie vaatteet lupaavasti alkaneella kuutamouinnilla.

Emman ja Dexterin elämän kohtaamisia kuvataan aina
sinä päivänä
15. heinäkuuta.

Kirjan heikkouksia kliseisten elämäntilanteiden ja keskustelujen lisäksi oli se, että koko kirja oli kuin suoraan elokuvaksi kirjoitettu
(Suomen ensi-ilta loppuvuodesta)
- dialogit kestivät välillä ikuisuuksia.
Olen myös varsin vakuuttunut, että kirja toimii elokuvana
erittäin hyvin.
Onhan siinä pari varsin hyvää koukkua
juonen kannalta.
(Kirjan lukeneena ne koukut varmaan eivät hetkauta elokuvassa enää.)
Vaikka tässä kirjassa ei ollut mitään uutta auringon alla,
niin kuitenkin,
kaikkine edellä mainittuine asioineen
se kuitenkin
nauratti
aika ajoin.

Kirja oli vähän niin kuin Dexter:
ärsyttävä ja niin kliseinen jätkä,
mutta kuten kirjan henkilöhahmotkin sanovat:
me kaikki rakastetaan sinua.
Niin, eihän tästä kirjasta voinut ollut pitämättä
sitten kuitenkaan.

Muita lukeneita:

Ja ehkä vielä joku muu, 
saa ilmoittautua! 

 



5 kommenttia:

  1. Nauroin lukiessani sinun arviotasi tästä kirjasta! Juuri noin. Minä pidin kirjasta, melkein rakastin sitä, mutta rakastan yleisesti ottaen kaikkea brittiläistä (paitsi kännipäisiä jalkapallohuligaaneja). Kirjassa on niin paljon kliseitä ja se kuin Rimis 2, mutta silti kirjasta on vaan pakko pitää. Siinä mielessä Nicholls on hurjan taitava.

    VastaaPoista
  2. Totta, ei tämä mikään "penaalin terävin kynä" ollut juonen tai tekstin suhteen, mutta kuitenkin viihdyttävä ja kaikessa brittiläisyydessään ihana :)

    VastaaPoista
  3. Susa: Mä en jotenkin ole ihan brittiläisyyteen ihastunut - tykkään kyllä, mutta Rimakauhua ja Frendit kulkevat käsi kädessä (enkä itse asiassa tiedä, onko Frendit sitten jotenkin amerikkalainen ilmiö, kun en ole eroihin perehtynyt...). Hitsit, joku voisikin hieman perehdyttää aiheeseen!

    Katja: samat jutut siitä brittiläisyydestä. Olen vain kerran käväissyt Lontoossa, enkä hiffannut britti-juttua. Ja olen tietty telkasta katsonut britti-huumoria, mutta silti... Kirjan lukeminen meni niin, että kun alkoi ärsyttää oikein paljon, niin tuli kohta, joka pakosti nauratti... ja se ärsytys oli pakko antaa anteeksi ;D

    VastaaPoista
  4. Oikeassa taidat olla - paitsi että voipas olla pitämättä! :)

    VastaaPoista
  5. Eriävät mielipiteet ovat aina pelkästään kiinnostavia!

    VastaaPoista