Arto Paasilinna on ollut mulle jossain vaiheessa merkittävä kirjailija, olen pitänyt hänen humoristisesta tavastaan ottaa kantaa ja kertoa tarinaa, mm. Kymmenen riivinrautaa ja Hurmaava joukkoitsemurha -teoksissa.
En kuitenkaan ole aivan äsken tarttunut Paasilinnan teoksiin, joten tuntui hieman oudolta aloittaa
Jäniksen vuosi (2011, Gummerus - 1.painos 1975), josta on otettu Kyrön Kerjäläinen ja jänis -teoksen ansiosta uusintapainos.
Jäniksen vuosi -teoksen juoni lienee monille tuttu: Helsinkiläinen toimittaja Vatanen törmää jutuntekomatkallaan autolla jänikseen, joka haavoittuu ja Vatanen jää ensin hoitamaan jäniksen kuntoon, minkä jälkeen hän alkaa kierrellä jäniksen kanssa suomalaisissa metsissä. Elannokseen hän tekee mm. metsä- ja rakennustöitä sen jälkeen, kun hänen rahansa myydystä veneestä ovat huvenneet. Vatanan jättää Helsinkiin nihkeästi alkaneen uransa toimittajana ja yhtä nihkeästi sujuneen avioliittonsa. Reilu 3-kymppinen miehenalku sanoo hyvästit sivistyneelle elämälle ja lähtee metsään niin kuin seitsemän veljestä aikoinaan. Oravanpyörästä jäniksen elämään.
Työnsä ja seikkailujensa välissä Vatanen ehtii myös juopottelemaan, samalla kun metsä ympärillä palaa ja toisella reissulla hän ehtii kiertää eteläistä Suomea uuden kihlattunsa kanssa, kunnes herää Turussa ihmettelemään menoa. Kuten Kivellä myös Paasilinnan teoksessa metsä on paitsi pakopaikkaa myös vaarojen paikka: Vatanen pääsee ja joutuu taisteluun talviuniltaan herätetyn karhun kanssa. Kaikki kiva loppuu aikanaan ja niin Vatanenkin jää kiinni, 22 rikkomusta tilillään.
Fiiliksiä kirjasta:
No, jäin todellakin hieman kylmäksi Paasilinnan tekstille. Ehkä kirjailijan näkyminen huonoissa otsikoissa viime vuosina vaikutti siihen, että Vatasen kännäysreissut lähinnä ärsyttivät. Idea sinällään kirjassa on hyvä, metsäänhän suomalaiset ovat iät ja ajat paenneet. Itse kun en siellä metsässä viihtyvää sorttia ole, niin jäi varmaan siksikin ymmärtämättä kirjan olennainen sanoma.
Paasilinnalla on kuitenkin valtavan hienoja teoksia ja hieno ura kirjailijana ja olen viihtynyt monen hänen teoksensa parissa.
Koska halusin itse asiassa päästä lukemaan Tuomas Kyrön uutta teosta, niin sekin haittasi lukunautintoa:
Paasilinnan Jäniksen vuosi nyt vain tuntui olevan sellainen pakollinen kirja ennen Kyröä.
En tiedä, onko näin.
Mutta pian tiedän, sillä olen viimeinkin päässyt avaamaan Tuomas Kyrön uutuuden.
Ja ainakin alku vaikuttaa lupaavalta.
Tänne on jäänyt mielenkiintoinen teksti ilman kommentteja.
VastaaPoistaMinä vähän aikaa sitten katsoin elokuvana Jäniksen vuoden, että saa palautettua mieleen Paasilinnan kirjan. Ja päätavoite sama kuin sinulla: lukea Kerjäläinen ja jänis, jota en vielä ole lukenut.
Minäkin luin Paasilinnoja joskus kauan sitten, enää ei ehkä tulisi tartuttua niihin.
Joo, kyllähän nuo paasilinnat kuuluu enemmän aikaan menneeseen. Olivat kyllä hauskojakin osa kirjoista.
VastaaPoistaKrjan viinakohtaukset varoittavat hyvin viinan vaaroista
VastaaPoista